Inspirational New Year starts with a column

Uusi vuosi on ehtinyt kahden viikon turvalliseen ikään. Lupauksia ei tässäkään vuodenvaihteessa tullut tehtyä, onnistuin välttämään sen itsepetoksen salakavalan karikon. 

Luin uusinta Trendiä (no niin, meillä kaikilla on salaiset intohimomme) ja sain mielettömät, tuota, miksikä niitä nyt tänä maailmanaikana sanotaan. Kiksit. Rakastan Maria Veitolaa ja hänen kolumniansa tammikuun Trendissä! Hän pukee sanoiksi sen, mitä pienessä mielessäni olen pyöritellyt.

"Elämä helpottuu, kun valitsee vain laatua niin ihmisissä, vaatteissa kuin ruuassakin. ...Ennen kaikkea kyse on kuitenkin periaatteesta. Paha ruoka voi nimittäin tehdä koko päivästä pahan. Ja aina, jos voin valita hyvän ja pahan olon välillä, valitsen hyvän."

Kävin muutama vuosi sitten äitini kanssa keskustelua nirsoilusta ja ruuasta. Sanoin, etten halua syödä pahaa ruokaa (mainittakoon, että äitini keitokset ovat erinomaisia, eikä keskustelu koskenut likimainkaan hänen tekemiään ruokia). Jos syön ruokaa, joka "menettelee", tulen hetken kuluttua syöneeksi jotakin lohdullisen hyvää ja herkullista - eli sen, mitä alunperinkin halusin syödä. Tämä kaikki yhteensä voi helposti nostaa päivän kalorimäärät taivaisiin. On siis vain järkevää, että kelpuuttaa syödäkseen vain ruuan, jota oikeasti haluaa syödä. Äitini alkoi naputtaa nirsoilulta kuulostavaa järkeilyäni vastaan, sanoen: "Minäkin, pieniruokainen ihminen, kun syön niin vähän, ei sen aina tarvitse olla sitä parasta mahdoll... ...Tai oikeastaan tarvitsee." Asiasta ei ole sen koommin väitelty.

Veitola laajentaa saman periaatteen moneen muuhunkin asiaan elämässään: Kun ostaa vain todellisia aarteita vaatteikseen ja sijoittaa rahansa muutamaan täydelliseen kenkäpariin, on elämä selkeämpää ja helpompaa. Sama koskee ystävyyssuhteita; koska jokaisella on vain yksi elämä, se kannattaa viettää mukavien ja inspiroivien ihmisten seurassa. On silkkaa ajanhukkaa pitää ympärillään ihmisiä, joiden seura ahdistaa tai joihin yhteydenpito on väkinäisen vaikeaa. Allekirjoitan täysin.

On pakko lainata kolumnin koko loppuosa:

"Elämä tuo tullessaan kaikenlaista hankaluutta ja paskaa. Siltä on kenenkään vaikea välttyä. Kaikkia asioita ei myöskään voi hallita: en välttämättä voi päättää, milloin läheiseni sairastuvat vakavasti, milloin työkaverini heittäytyy hankalaksi tai milloin nilkkani nyrjähtää.
Siksi pyrin käyttämään valinnanvapauttani kaikissa niissä asioissa ja tilanteissa, joihin voin vaikuttaa.
Uskon vakaasti, että elämä muuttuu sitä paremmaksi, mitä enemmän kokee, että itse hallitsee elämäänsä ja seisoo valintojensa takana. Arjen hyvät hetket kumuloituvat kaikkialle, ja pakollinen paska on helpompi kestää, kun itsellä on kokemus siitä, että elämässä on myös paljon kaikkea ihanaa.
Esimerkiksi täydellisen värinen vessaharja, lempiketsuppia jääkaapissa tai kävely sellaisen ystävän seurassa, joka saa sinut hehkumaan ja tekee jutuistasi tuplasti parempia."

Olisiko siis kuitenkin uudenvuodenpäätöksen aika? Tänä vuonna toivon uskallusta. Menen anteeksipyytelemättä siihen suuntaan, mihin oikeasti haluan mennä, tavoittelen unelmiani ja seison valintojeni takana. Syön hyvää, pidän itsestäni parempaa huolta ja keskityn siihen, että voin saada mitä haluan. Tuskin vastoinkäymiset taianhohtoisesti häviävät, mutta tavoitteita pitää asettaa, jotta niitä voisi joskus saavuttaa. 

Yksi virstanpylväs tuli jo viime viikonloppuna saavutettua: lisäsin karaokerepertuaariini kappaleen, jonka olen jo kauan halunnut laulaa, mutten toistaiseksi ole uskaltanut. Hyvinhän se meni. Ensi kerralla menee vielä paremmin.

Translation: It's important to be honest to oneself and to be surrounded by people and things that make you happy. If something or someone makes you feel uncomfortable (sucks all life out of you) consider if you need it at all. Have the courage to want what you truly want, to make your own decisions and be happy. P.s. I love Maria Veitola.

Have Yourself a Merry Recycled Christmas

Maa on harmaa ja märkä, kiiltonahkakenkien puolesta saa pelätä joka askeleella. Joulukuu on ylittänyt puolivälin, ja pian olisi aika järjestäytyä perhekeskeiseksi joulusiivouksen ja leipomusten avulla.

Lahjasirkus on tänä vuonna onneksi jäänyt vähiin; kuten viime vuonnakin, sovimme perheen kesken, että vain puolisot ostavat toisilleen lahjat. Näin kukin saa yhden paketin kuusen alle, mutta materian määrä pysyy kohtuullisena. Sinkkuja muistetaan koko perheen voimin yhteisellä lahjalla. Satsaamme mieluummin joulurahamme yhteisen ruokapöydän antimiin.

Ekologinen ja söpö paketti syntyi sanomalehdestä ja kaupan
mainoslehdestä leikatusta kuvasta. Nauha ei ole kierrätettävää,
mutta löysin sen vanhojen askartelutarpeideni joukosta - ei tarvinnut ostaa uutta!

Koen kauppakeskusten joulusesongin erittäin materialistisena, kevytkenkäisenä ja ahdistavana. Ihmisiä viedään kuin pässejä narussa; jouluksi on ostettava, vaikka sitten väkisin. Mummit, kummit ja kaimat saavat tuikkukynttiläkuppinsa, kaulahuivinsa tai posliiniset koriste-enkelinsä. Pikkutakkiset kireät keski-ikäiset miehet ryntäilevät Stockan ovilla edestakaisin. Kainaloissa kannetaan Brabantian isoja leipälaatikoita, jumalattomia stereopakkauksia, hajuvesi- ja kosteusvoidepakkauksia, uusinta legomaailmaa ja vaikka mitä muuta. Jaanpa piruuttani muutaman pienen ja hyväksihavaitun vinkin joulua valmisteleville, jos sellaisia sattuu tekstini äärellä viivähtämään.

Sopikaa reippaasti lahjusten rajoittamisesta. Olen itse sopinut ystävien kanssa, että yritämme lahjojenvaihdon sijaan nähdä ennen joulua ja viettää pienen kiireettömän hetken yhdessä. Lahjoja ei osteta, perheenkin kanssa käytössä vain yhden lahjan malli. Yhdessävietetty aika on paras lahja. Jos raha polttelee taskunpohjalla, voi roposensa sijoittaa vaikka erityisen hyvään viiniin tai siihen kaikkein parhaaseen suklaaseen - ylimääräistä, kierrätyskelvotonta ja maatumatonta krääsää kannattaa välttää viimeiseen asti niin lahjojen kuin kodin koristelunkin osalta. Jos haluaa olla oikein höveli, voi muistaa Kirkon Ulkomaanapua pienellä lahjoituksella ja ajatella heitä, joilla ei ole jouluna edes puhdasta vettä. 

Esimerkiksi tästä: Toisenlainen Lahja

Hengellisempi lahjapaketti syntyi Kirkko ja
Kaupunki-lehden sivuista. Päälle taittelin lehdestä löytyneen
piispa Irja Askolan kauniin joulutervehdyksen.

Pelkästään lahjojen käärepaperia myydään joka nurkalla - ja se on sitä tavaraa, mitä on turha yrittää työntää kierrätyspaperilaatikkoon. Kultaiset ja hopeiset koristeet lahjapaperissa tekevät siitä kierrätyskelvotonta jätettä. Suosimmekin ainakin tässä perheessä sellaista tapaa, että lahjat kääritään esimerkiksi sanomalehtipaperiin. Näin joulun alla lehdissä on kauniita talvikuvia, ja kuvan voi tähdätä paketin päälle. Lisätään vain pätkä koristenauhaa (vanhoista vuosista jäänyttä lahjanarua tai vaikka lettinauhoiksi kelpaavaa kestonauhaa), ja kaunis, hivenen retrohenkinen paketti on syntynyt. Ja luonto kiittää.
Joulukortti voi näinä maailmanaikoina olla tunnelmallinen, vaikka se olisikin sähköinen. Tottakai paperisessa tai itse tehdyssä kortissa on sitä jotain, mutta jospa niitä lähettäisi vain muutamille tarkoin harkituille tai tietokoneen ulottumattomiin jääneelle? 

Paljastan jo etukäteen, että laitan omalle ystäväpiirilleni sähköisen kortin. Laitan toivotusten oheen myös muutaman laulunpätkän, jotka minulle merkitsevät joulua. Näin joulutervehdyksiini ei suotta suhrata paperia, ja tekstin lisäksi tervehdykseen yhdistyy musiikillinen ulottuvuus.

Kummitytön paketissa hyödynnettiin
niin ikään Kirkko ja kaupunki-lehden kuvitusta.

Jouluna kannattaa myös miettiä sen joulupöydän antimia. Syödäänkö perinteinen kinkku, vai kokeiltaisiinko lihatonta seitan-kinkkua sen sijaan? Entä mitä kaloja tarjoillaan alkupaloina? Mitä sanoo WWF:n kalaopas? Valitettavasti lukeudun itse perinteisen kinkun ystäviin, joten luultavasti possuparka kuuluu itseoikeutetusti joulupöydän kunniapaikalle. Asia on kuitenkin tiedostettu. Eettisyyteen voi pyrkiä asia kerrallaan.


Translation: It's Christmas time, but it's possible to make small things for the environment. Just use a teeny bit of imagination. I know everyone is going crazy shopping, decorating and gift-wrapping, so maybe just focus on the important part: what to eat during the holidays.

Keikkaa pukkaa

Depeche Mode heitti hienon keikan Hartwall Areenassa. Katsojat olivat enemmän tai vähemmän pähkinöinä, kun bändi soitti vanhoja hittejä ja uudempaa tuotantoa hyvänä sekoituksena. Ihanata!
Tästä naposteltavaa. Video on Rooman keikalta, mutta samaa kiertuetta, eli tällainen esitys nähtiin tänään Areenassakin. Herkkua. Ja kyllä tuo(kin) biisi kuuluu Martin L Goren suuhun.

Koska olen luultavasti pääkaupunkiseudun suurin mielensäpahoittaja, rutisen silti ihan hippasen. Mistä te tuutte, te turvenuijat, kun emmä tunne teitä?

On ihanaa, että musiikki tempaa mukaansa, puhuttelee ja koskettaa, mutta tätä on hyvä siinä lipunostovaiheessa hieman ennakoida. Pari perussääntöä:

1. Jos lippusi on numeroitu istumapaikka katsomossa, joka on täyteen myyty, ole ystävällinen ja pidä se takalistosi penkin kätköissä keikan ajan. Jos nouset seisomaan, kun kaikki muut istuvat, blokkaat ainakin neljän ihmisen näkyvyyden ja vaikutat radikaalisti heidän viihtyvyyteensä ko. keikalla.

2. Jos haluat fiilistellä musiikkia koko ruumiillasi, sielusi lisäksi, osta lippusi sinne pirun permannolle, jossa voit hyppiä, riekkua, tanssia ja rätkyttää mielin määrin. Sitä varten siellä on se vaihtoehto. Toinen mahdollisuus on ostaa lippu katsomon ylimmältä riviltä, jossa kukaan ei ole takanasi ärsyyntymässä kekkuloinnistasi. Tässä tapauksessa se olisi tarkoittanut kokonaista kaksi riviä korkeammalla olevia paikkoja.

3. Jos kuitenkin joudut kanssani istumapaikoiksi osoitettuun katsomoon, yritä miettiä, mikä on edes niukin naukin hyvien tapojen mukaista muita maksaneita asiakkaita kohtaan. Ja toimi kuten toivoisit sinua kohtaan toimittavan. Jos koko muu katsomo istuu kiltisti, pidä perseesi penkissä, äläkä blokkaa muiden näkymiä. Me ostimme liput istumakatsomoon, koska meille riittää musiikki ja visuaalinen konserttielämys. En maksanut niskasärystä ja vitutuksesta, jotka saan yrittäessäni väistellä kuluneiden farkkujesi litsaantuneen takapuolen heiluntaa näkökentässäni.

4. On tilannekohtaista, voiko istumakatsomossa nousta seisomaan. Jos takanasi seistään, ei sinun biletyksesi luultavasti enää häiritse ketään. Jos bändi on lopettelemassa viimeistä biisiä ja katsomo räjähtää seisoviin aplodeihin, nouse sinäkin ja liity joukkoon. Se on eri asia kuin pakottaa vierustoverisi a) seisomaan kahden tunnin keikka kokonaan, vaikka juuri sitä välttääkseni halusin istumapaikan... tai b) kurkkimaan konsertti persposkiesi takaa.

Ei luulisi olevan aivan ylivoimaista...

Translation: Oh behave (yourself in the audience)! If you chose to have a seat for the concert, please consider other people who also wanted to enjoy the event in a seated position. If you feel the need to party like an animal, book your tickets on the floor. Otherwise, sit your ass down and let everyone have their fun!It's really not that difficult.
P.s. I like Depeche Mode and love everything Martin L. Gore does with his voice.

A part of my Childhood I wish I never had

Olin neljännellä luokalla, kun luokan pojat pyysivät mukaan leikkiin välitunnilla. Pojat olivat siloittaneet lumiseen maahan liukkaan pätkän, jota pitkin oli talvivaatteissa kiva liukua. Hyväksyin kutsun, sillä en vielä ymmärtänyt, että kyse ei ollut ystävyydestä. Kun pääsin liukkaan luiskan lähelle, yksi poika otti kiinni käsivarrestani, toinen poika toisesta käsivarresta. Kolmas otti luiskan päästä vauhtia, ja liukui "pommiasennossa" jalkoihini. Kun pommi osui, käsivarsistani päästettiin irti. Lopputulos: pojilla hirvittävän hauskaa, minulta keuhkot tyhjänä, kun makasin jäisessä maassa kaaduttuani suoraan rintani päälle. Vielä hauskempaa oli, kun itkin.

 

Löysin Facebookista Älä kiusaa-sivuston, ja muistot tulvahtivat mieleeni. Ajattelin, että lienee korkea aika kirjoittaa omat muistonsa auki ja tunnustaa tosiasiat. 

Minua on kiusattu koulussa. Kun menin ensimmäiselle luokalle, jouduin pian silmätikuksi. Kiusaamiseni on ollut verbaalista loukkaamista, minulle on naurettu, minua on peloteltu, lyöty, tönitty, väheksytty ja uhkailtu. Sitä sanotaan, että kiusatuilla on usein jokin piirre, mikä erottaa hänet muista. Olin laihanpuoleinen, keskimittainen tyttö, ei silmälaseja tai hammasrautoja. Ilmeisesti syy oli temperamenttinen luonteeni - saatoin sanoa takaisinkin, jos haukuttiin.

Luokasta poistuessa vaatenaulakot odottivat käytävällä. On pieni ihme, ettei siinä mennyt silmä, sillä luokasta poistuessa poikkeuksetta joku muisti taklata minut naulakkoon, seinään, vaatteiden sekaan. Ulos mennessä oli pakko pitää kaiteesta kiinni, sillä portaista tönittiin alas, jos ei tajunnut pitää varaansa. Jos piti kaiteesta kiinni, repi joku silti vaatteista, mutta se ei sattunut yhtä paljon. Välitunneilla piilouduin joskus vessaan, vaikka se oli kiellettyä. Piti mennä ulos. Juoksin vessaan jos ehdin. Joskus en ehtinyt saada vessan ovea ajoissa kiinni. Muistan, kuinka pelkäsin aina, että sattuu. En vain tiennyt missä ja kuinka kovaa. Kroonistuva pelko muuttaa ihmistä.

Koulukiusaaminen on asia, jonka luulen säännöllisin väliajoin jättäneeni taakseni. Se on myös asia, jota aikuinen, jota ei ole kiusattu, ei voi täysin ymmärtää. Lapsella on vaillinainen käsitys maailmasta kokonaisuutena. Lapsi elää pienessä kuplassa, sillä maailman mittasuhteet eivät ole hänelle vielä hahmottuneet. Lapsella ei ole keinoja puuttua vallitsevaan todellisuuteensa samalla tavalla kuin aikuisena. Kun vastaan tulee vihaa, väkivaltaa ja vähättelyä, se on väkisinkin iso juttu. Lapsi ottaa annettuna sen, mitä vastaan tulee, ja rakentaa maailmaansa niistä lähtökohdista.

Koulupäivistä muistan pelon, epävarmuuden, nolotuksen tunteen, kivun sekä tuskaisen pohdinnan, että tätäkö elämä on. Opettaja sanoi silloin tällöin, että rakkaudesta se hevonenkin potkii. Tiesin jo kymmenen vanhana, että potkiminen ei ole rakkautta, hevosille eikä ihmisille. Mutta kun leikistä ei saa suuttua ja pojat on poikia. Se oli jotenkin omaa syytäni, mutten osannut saada sitä loppumaan. Pirullisinta oli, kun luulin vihdoin saaneeni tilanteen rauhoittumaan. Lainasin pari markkaa koulun kovimmalle tytölle. Kun kyselin viikkorahojani takaisin, tyttö kavereineen uhkasi vetää turpaan koulun jälkeen.

Yritän olla syyttämättä ketään, ja ymmärrän nyt aikuisena, että kiusaajillani on ollut huono tai pelottava lapsuus. Minulla oli sentään kotona asiat hyvin. Tajuan, että myös kiusaajilla tai sivusta seuranneilla luokkatovereilla on vaillinainen käsitys siitä, mitä he ovat tehneet.
Ajattelen edelleen, että inhosin lapsuutta, lapsena olemista ylipäätään. Ihmettelen ihmisten kaipuuta lapsuutensa viattomille niityille - olen itse vain odottanut, että tulen aikuiseksi, sillä se on ollut vapauttava kokemus. Tuntuu, että viimeinkin minulla on luovuttamaton koskemattomuuteni ja oikeus mielipiteisiini.

Kotimatkalla jouduin kulkemaan kiusaajieni kanssa kohti bussipysäkkiä. Minä ja ystäväni kävelimme usein autotiellä, sillä kiusaajat työnsivät meidät väkisin pois kävelytieltä. Jos halusi olla turvassa, pysäkille oli juostava. Koko matka. Ja jos halusi selvitä ilman suurempia vahinkoja, piti pitää turpa kiinni. Mutta se oli selvää alakoulusta yläkoulun loppuun asti - jos kantelet, käy huonommin.

En kuitenkaan voi olla miettimättä, miten syvästi kokemukseni on minua haavoittanut. Olisinko uskaltautunut opiskelijaruokalaan yliopistolla? Olisinko joutunut läpikäymään niitä lukuisia masennus- ja terapiajaksoja saadakseni itsestäni ja maailmastani selvää? Tarvitsisinko siihen tätä jatkuvan lääkityksen suojaa, johon nyt joudun verhoutumaan? Olisiko perusluottamukseni ihmisiin parempi? Kun tapaan uusia ihmisiä, ensimmäinen ajatukseni on, että he eivät luultavasti pidä minusta. Minulla on suuri tarve olla kaikille mieliksi, vaikka siihen ei ole mitään loogista perustaa. Jos minua ei olisi kiusattu, kokisinko uudet paikat ja esimerkiksi syömisen vieraiden ihmisten seurassa helpommaksi? Olisinko halunnut lapsia itselleni? 

Jossittelu ei rakenna tulevaisuutta. En halua perustaa elämääni menneelle tai piehtaroida siinä. Olen selvinnyt hyvin, olen sosiaalinen ja varsin pätevä yksilö. Minulla on runsaasti ystäviä ja olen pitkässä parisuhteessa. Työyhteisöissäni minusta on pidetty.

Harmittaa vain (siihen kai minulla on loogisesti ajatellen oikeus), että melkein 8 vuotta elämästäni on kärvistelty kiusaamisen keskellä. Ja harmittaa, etten saa koskaan varmasti tietää, onko kiusaaminen vaikuttanut tiettyihin asenteisiini tai perusturvallisuudentunteeseeni. Harmittaa se, että halusin jo ala-asteikäisenä haihtua maan alle, enkä koskaan uskonut eläväni täysikäiseksi. Koska en ollut kukaan. Tai mitään. Enkä halunnut olla, sillä jokaiseen elonmerkkiin tartuttiin välittömästi ja voimalla.

Ainoat asiat, joista voin olla varma, perustuvat omaan kokemukseeni. Se, mitä minulle tapahtui, oli väärin. Tiedän sen, sillä väkivalta (kaikissa muodoissaan) on väärin. Tiedän, että kiusaamisen jälkeen on mahdollista elää hyvää elämää ja nauttia siitä. On tämä kärsimyksen arvoista. Sääli vain, että se kärsimys on ollut turhaa.

Jos tiedät, että sinua tai läheistäsi kiusataan koulussa, työpaikalla tai missä tahansa. Puutu siihen. Älä odota, puutu heti. Äläkä kiusaa.

Translation: Time to face the facts. I was bullied throughout my school years. It changed me, but sometimes it's hard to say if I was just born a bit eccentric, or if my past experiences still have some influence in my life. Saying "what if" is never very constructive, but I can't help but wonder. Sometimes. P.s. Do not bully people around you and stop others from bullying if you can. It is a big f*cking deal.

I Thank you friends

Voi mun ihania ystäviäni.

Kello on reilusti yli vaikka mitä, ja helsinkiläisessä kolmiossa ei nukuta. Kutsuin ystäviäni istumaan iltaa kanssani herkkujen ääreen. Juttua riitti eteisestä alkaen, oli mielettömän rentouttavaa tavata ihania ystäviä.

Ystävät ovat kyllä maailman pelastus. Minunkin. Suhteita saattaa tulla ja mennä (vaikka tuo yksi kaksilahkeinen näyttääkin tulleen jäädäkseen...), mutta ystävät ovat ikuisia. Päähäni istutettiin uusi urasuunnitelma, ja olen aivan haltioissani.

Olen. Ekstaattinen. Innoissani. Yhtäkkiä selvisi, mitä haluaisin tehdä, missä mahdollisesti olisin hyvä ja pääsisin käyttämään vahvuuksiani. Ihmisläheistä touhua, jossa saisin hyödyntää kielitaitoani, puhujanlahjojani, ammattitaitoani ja ihmisten kohtaamiskykyäni sekä tehdä vastuullista työtä ja auttaa konkreettisesti. Tarvitsen täydennyskoulutusta, mutta sen jaksaa lukea, kun tietää, että on motivaatiota valmistua. Ratkaisu on ollut koko ajan nenäni edessä.

Ehkä taas ei pitäisi innostua niin valtavasti, olisi varmasti viisasta nukkua yön yli. Vaan kun ei malta. Juuri tätä kaipasin syksyn ankeaan harmauteen: motivaatiota, toivoa, polkuja, ideoita! Tulin ajatelleeksi ihmisiä, joita olen viime aikoina rasittanut ankeudellani, puhelinsoitoillani ja yhä mustemmaksi käyvällä huumorillani. Olen mielettömän siunatussa asemassa, sillä olen saanut ystävikseni pääkaupunkiseudun parasta väkeä ;)

Elämääni ovat lähiaikoina erityisesti sulostuttaneet

P - kiitos kannustus- ja masennuspuheluista, ne kaikki pitävät minut elämässä kiinni. Saan sinulta ideoita, vertaistukea ja kannustusta sekä kallisarvoista röhönaurua karuun arkeen. Kenties olemme kohta enemmän vertaisia kuin vielä tiedätkään... ;)

Entiset työkaverini - kiitos! Olette monialaisia, osaavia ja ihania naisia, saan teiltä valtavasti inspiraatiota. Jatkakaamme tapaamisia, aina oppii uutta!

A - kiitos, rauhallinen seurasi saa aina hymyilemään, olet tärkeä. Toivon, ettei matka loppuis ollenkaan...

A*- olet persoonallinen oman tiesi kulkija ja mielenkiintoinen ystävä. Kiitos, että sain kuulua bileporukkaasi viikonloppuna. Teki niin hyvää!

A** - kiitos lounaasta ja siitä, että raahasit ison peppuni ulos asunnostani. Puhelinsoittosi sekä tapaamisemme pelasti päiväni. 

S - kiitos lenkeistä, höpötyksistä sekä sympatiasta ja vertaistuesta. Onko huomenna kädessä parturinsakset vai tenttikirja, jää nähtäväksi! 

M - kiitos rauhallisesta katsantokannastasi ja kuuntelukyvystäsi, joka aukaisi monta sisälläni vellonutta solmua, joiden en edes tajunnut odottavan ulospääsyä. Keskustelu kanssasi on avartavaa, arvostan mielipiteitäsi!

H - pieni keskustelu, isot uutiset. Olen niin iloinen puolestanne. Kiitos, että olet ollut ystäväni jo 30 vuotta. Tästä jatkuu edelleen. Ei aina tahdo löytyä edes sanoja kuvailemaan, miten tärkeä olet.

P ja H - kiitos illan keskusteluista ja ideoistanne. Rentoudun seurassanne, toivottavasti vielä kiikkustuolissakin jaksamme puhua asioista suoraan, intohimolla ja rakkaudella.

Ystävieni lisäksi on kiitettävä puolisoani ja perhettäni, seuranne on aina kultaakin kalliimpaa, eikä sunnuntainen family dinner ollut poikkeus. Kiitos, että kestätte tuuliviirin luonnettani. Toisinaan raivostun kotkotuksistanne, mutta olette silti ihan parhaita, ja toivon voivani antaa teille vastarakkautta ja hyväksyntää yhtä paljon kuin sitä teiltä saan. 

Kaikki irti, kun on iloa ilmassa ...No huhhuh. Kun on näin kovassa positiivisessa vireessä, voikin alkaa odotella alasimen putoamista...

Kuva netistä: http://images4.wikia.nocookie.net/__cb20130701143807/tvtropesmirror/images/e/ea/Coyote_under_anvil.jpg

No, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!  G'night everybody, G'night!

Translation: I'm so lucky to have such amazing friends. They continue to surprise me with their generosity, intelligence, passion and empathy. I know I haven't done anything to deserve you guys, but I am thankful.
Oh, and there are new prospects work-wise.... I finally figured out what could be a good combination with my current education. I'm excited, and I actually think it would only be sensible to add that piece to the puzzle. P.s. Feeling this happy should be illegal. The cynical me is waiting for the anvil to drop...

Parade for the Pumpkins

Ja taas on koittanut Halloween, tuo suomalaisten ... no, wait... 

Donitsiketju Arnoldsin Halloweenmainos

Kurpitsajuhla on rantautunut Suomeen. Amerikkalaisten elokuvien tapaan suomalaisetkin ovat ryhtyneet kaivertamaan oransseihin tuontikurpitsoihinsa hirviökasvoja. Lyhdyt loistavat kotitalojen portailla. Lapset on laitettu luutineen ja hirviöasuineen karkkikerjuulle kuin pääsiäisnoidat ainakin. Vaikka Halloweenia ei olisi aiemmin perheessä noteerattu, on sosiaalinen paine vuosi vuodelta suurempi, kun kaikki muutkin menee. Sen sijaan, että pukeutumisella ja juhlalla olisi mitään todellista merkitystä, ihmiset ovat tyynesti hyväksyneet, että kyseessä on miniamerikkalainen krääsähelvetti. Naamiaiset! Kun kaikilla muillakin on! 

Jos minulta kysytään (ei kysytä, tiedän!), koko Halloweenin voisi jättää väliin yhdessä Ystävänpäivän kanssa. Molemmat ovat käytännöllisesti katsoen täysin materialistista hömppää, eikä niillä ole mitään muuta merkitystä kuin myydä mahdollisimman monta hirviönaamaria ja sydänsuklaarasiaa, muovista kurpitsalyhtyä ja muuta aiheeseen liittyvää, kierrätykseen kelpaamatonta roskaa. Jos Halloweenia täytyy juhlia, toivoisin, että ihmiset edes ottaisivat selvää siitä, mitä juhlivat. Se ei liene liikaa vaadittu; KVG.

Sivumennen sanoen. Voihan asiaa ajatella niinkin, että tärkeintä on vain hauskanpito. Että kyseessä on viaton hulluttelu, jota me suomalaiset kieltämättä voisimme harrastaa enemmänkin. 

Mielestäni tällä heiveröisellä perusteella voidaan sallia kaikenlainen ympäristön turha kuluttaminen tai olla ajattelematta sitä. Se oikeuttaa myös intellektuaaliseen laiskuuteen. Jos haluaa vain pyöriä markkinahumussa, ei tarvitse tietää juhlapyhien taustoista tai merkityksistä yhtään mitään. Ei tarvitse tietää tai ymmärtää erilaisia kulttuurisia pohjavireitä tai edes oman kansansa historiaa; riittää, että osallistuu hauskanpitoon. Onko ihme, että erityisesti nuoret ihmiset kokevat irrallisuutta ja tyhjyyttä elämässään? 

Jotta voi kuulua johonkin, tuntea yhteenkuuluvuutta aiempiin sukupolviin ja muihin ihmisiin, jotta voi tuntea olevansa kiinteä osa omaa kulttuuriaan, siitä kulttuurista pitäisi tietää jotain. Tämä ei koske pelkästään Halloweenia tai juhlapyhiä, vaan koko yhteiskuntarakennetta. Miksi uskon kuten uskon? Mistä ennakkoluuloni kumpuavat? Onko niille perustetta? Mitkä ovat oman kansan vanhoja traditioita, mitkä ovat uusia, muualta tulleita? Mitkä uudet vaikutteet muovaavat omia näkemyksiäni, mitkä muokkaavat yhteiskuntaa laajemminkin? 

Tässähän täytyy kaivaa tukki omasta silmästään: kenties kulttuurimme on muuttumassa siihen suuntaan, että kevyempi ilonpito on aivan sallittua ja vaikutteita suorastaan haalitaan Pohjois-Amerikasta ja muualta maailmasta. Sisäänpäin kääntyminen on ongelma sinänsä, meidän tulee iloita siitä, että nuoremme ovat kansainvälisiä. On totta, että suomalaista kulttuuria vaivaa liika tarve olla vakava ja uskottava. Perinteitä kunnioittava. Että ei ne sotaveteraanit tätä maata tyhjännaurajille rakentaneet...? Inhoan itsekin erinäisiä perinteitä, ja pidän ovien avautumista maailmaan erittäin positiivisena suuntauksena. Toivoisin vain, että ihmiset pohtisivat edes hieman sitä, mitä uusien traditioiden omaksuminen tarkoittaa syvällisemmällä tasolla. En tässäkään tarkoita pohjamutia kyntävää syväanalyyttista arviointia siitä, mitä tämä tekee kunkin yksilön sielunelämälle, vaan yksinkertaisesti sitä, että ihmiset jaksaisivat ottaa selvää siitä, mitä milloinkin juhlivat.

Tieto lisää tuskaa, mutta myös tunnetta siitä, että kuulumme johonkin. Olemme osa historiaa, looginen välikappale menneen ja tulevan risteyksessä.

P.s. Helsingin yössä Halloween-bileet näkyvät... ei juuri missään. Empiirinen tutkimusaineistoni osoittaa, että katukuvassa näkyi tänä iltana kasvomaalauksia, ihoon kiinnitettyjä strasseja, erilaisilla shokkiväreillä värjättyjä hiuksia, peruukkeja, lepakonsiipiä takin selkämyksessä, alasuojia valkoisten treenihousujen päälle asennettuina... Ja paljon muuta. Peruslauantai pääkaupunkimme ytimessä.

Translation: Halloween isn't something us Finns are used to celebrating. From my point of view, it's just another American excuse for spending money on plastic pumpkin and ghost garbage none of us really need. We have our own All Hollow's Eve, and I very much appreciate it being a quiet, modest time to remember our deceased.
P.s. I could be considerably less bothered by this, if people had any idea where Halloween originally comes from and what the whole idea behind it is. Now all I see is people celebrating behind their ignorance and dressing up "because everyone does". Not. Everyone. Does.

Tähtipölyä

Ette kuulkaa usko millaiset kaksi päivää on ollut!

En voisi olla onnellisempi juuri nyt. Taitoluistelu on ihan mahtava laji. Taitoluisteluperhe on niin iso, niin monimuotoinen ja värikäs, ettei mitään mittaa eikä määrää. Olen mielettömän etuoikeutettu saadessani olla mukana rakentamassa tällaista tapahtumaa, näkemässä kaikkien näiden ihmisten tinkimätöntä työskentelyä ja yhteen hiileen puhaltamista.

Taitoluistelun kansainvälinen kilpailu Finlandia Trophy Espoo on taas täällä. Olen ollut kolmisen viikkoa mukana valmisteluissa, jotka toki ovat alkaneet jo hyvissä ajoin kuukausia aiemmin. Mukana järjestelyissä on Taitoluisteluliiton toimiston lisäksi sponsoreita ja suuri taitoluistelusta kiinnostuneiden vapaaehtoisten ryhmä, jotka voimiaan säästelemättä ja laadusta tinkimättä antavat panoksensa tapahtuman onnistumiseksi.

Vaikka itse kilpailua on ihana seurata ja urheilijoiden suoritukset olivat tänäänkin häikäiseviä, kaikkein parasta on mielestäni se, että olen pieneltä osaltani ollut mukana järjestämässä ja kokoamassa pikkuista palasta tästä touhusta ja tohinasta. On jännittävää nähdä, kuinka asiat kulisseissa hoituvat (tavalla tai joskus toisella..), kuinka epäitsekkäästi jokainen hoitaa leiviskäänsä.

Suuri vapaaehtoisten lauma on ollut rakentamassa pelkästään kilpailun fyysisiä puitteita: jäähalliin rakennetaan tuomariaitioita, musiikinsoittokoppeja, mediaa varten eristetään pressitiloja, pukuhuoneisiin kiinnitetään kylttejä, paikalle tuodaan tuomareiden työskentelyä varten arviointilaitteisto (jotka on aiemmin jo toimiviksi tarkistettu), halliin rakennetaan kisatoimisto, laitamainokset kiinnitetään, tehdään jää ja paljon muuta. Joku ne kaikki tavarat sinne kantaa. Ja sunnuntaina jotkut kantavat ne pois. Ihmiset tuntevat toisensa ja jokainen nappaa itselleen tehtäviä, jotka parhaiten kultakin hoituvat. Jos minun tehtäväni olisi jakaa tästä työstä kiitoksia, loppuisivat sanat kesken, kuten paperikin. Kiitettäviä, näitä korvaamattomia henkilöitä on tässä rakennelmassa niin monta.

Henkilökohtainen panokseni on liittynyt lähinnä pikkuasioihin kilpailun suhteen; olen suorittanut yleisnais-Jantusen virkaa ja pyrkinyt auttamaan siellä, missä tarvetta on kulloinkin ollut eniten. Toimeksiannot ovat sisältäneet niin asioiden fyysistä järjestelyä ja suunnittelua kuin osittain myös tiedonvälitystä ja sosiaalisten suhteiden ylläpitoa ja kehittämistä. Kaikkein kiitollisin olen silti ihmiskontakteista työni lomassa. On korvaamatonta nähdä läheltä sitä antaumusta, intensiivisyyttä ja harrastuneisuutta, jota suuri osa lähellä työskentelevistä ihmisistä osoittaa. On jotenkin vinksahtanut tunne tajuta, että ympärillä pyörii kymmeniä eri alojen ihmisiä, ammatti-ihmisiä ja huippuosaajia, jotka eivät ilman luistelun viettelevää vetovoimaa kenties koskaan tapaisi toisiaan, vaihtaisi mielipiteitä ja joiden työskentelyä ja ajatuksia en koskaan pääsisi näkemään ja kuulemaan.

Kaikki on sattumien summaa, mutta sitä summaa ihmettelen nyt ymmyrkäisenä pienessä mielessäni. Haluaisin oppia kaikilta jotain, nähdä enemmän, tietää lisää. Viettää tuntikausia vain tutkien ja kuunnellen, jutustellen. Ahnehdin, vaikka käsitän hyvin, ettei kaikkea ympärilläni tapahtuvaa voi sisäistää ja säilöä talteen tulevaa tarvetta varten. On pakahduttavaa tajuta, kuinka mielenkiintoisia ihmisiä ja tarinoita viuhuu ympärilläni, ja että siitä kaikesta tulen tietämään ja ymmärtämään vain murto-osan.

Sain eilen kirjoittajilta lahjaksi Taitoluistelun Lumo-nimisen kirjan. Vaikka eilinen kisapäivä oli kotiin tultuani kääntynyt jo iltayöksi, kahlasin kirjaa vielä puoliväliin. Se on sanalla sanoen loistava. Koska kirjoittajat työskentelevät kanssani Trophyn pressitiimissä, sain kanteen omistuskirjoituksenkin. Kuinka ainutlaatuinen muisto tästä viikonlopusta!

Haluaisin kirjoittaa vielä kilometrin itse luistelijoiden erinomaisuudesta, mutta se kuitattakoon tällä kertaa sivumennen ja itsestäänselvyytenä, sillä nukkumatti on vihdoin viemässä silmieni säihkeestä voiton. Urheilijat ovat kuin oma ihmislajinsa - voimakkaita, sisukkaita, päättäväisiä ja useimmat myös erittäin viehättäviä ja sosiaalisia käytökseltään. He tekevät läsnäolollaan ja suorituksillaan Finlandia Trophysta niin mainion elämyksen, ja heitä varten tämä kaikki rakennetaan, vuosi toisensa jälkeen. Vaikka urheilijan arkinen puurtaminen ei maijameikäläiselle näissä tapahtumissa pääsekään aukeamaan, olen onnellinen siitä, että pääsen todistamaan heidän raskaan työnsä hedelmiä ja tuhansien harjoitustuntien tuomaa osaamistaan.

Tuntuu ylitsevuotavalta olla niin iloinen ja onnellinen kaikesta, vaikka totuus on, että näin suuren tapahtuman järjestelyiden melskeessä mielessä ehtii käydä jos jonkinlaista ajatusta, pelkoa ja ahdistustakin. Nyt, kun tapahtuma on puolivälissä ja asiat on saatu toimimaan ja järjestelyt rullaavat jo hyvin, tunne on euforinen. Tältä viikonlopulta en voi omalle kohdalleni toivoa enää enempää, mutta toivon muiden osallisten puolesta, että hekin tuntisivat tätä samaa innostusta ja inspiroitumista. Toivon heidänkin saavan tästä kaikesta motivaatiota pimeneviin syysiltoihin, vai lienenkö ainoa kaheli, joka syttyy melkein liekkeihin tästä fiilistelyn määrästä..?

Richard Dornbushin ja Douglas Razzanon seurassa

Translation: What a feeling! Being there, seeing everything that happens behind the scenes has been an amazing experience. This is the second time I'm involved in the preparations of Finlandia Trophy Espoo, an international figure skating competition, and I sure hope I can be there next year. This is such a rewarding thing to do, I love the sport, I love the athletes, I love the atmosphere. It (anything) just doesn't get better than this. 
P.s. I'm not the only one getting high on this event, I wish everyone had the chance to see the passion that flows behind the curtains! Everyone wants it to be a successful and fun experience for all the participants, and there's a unique atmosphere among the staff and the volunteers, who work countless hours to make all that happen. The athletes themselves are like shining diamonds, it's almost like they are their own, wonderful species!

Tuuliviirinä luokses pom... eiku?

Ihana aurinkoinen syyspäivä. Valoisuus ja päivänsäteet tuntuvat hyvältä kasvoilla, vaikka muu kroppa onkin jo pitänyt verhota jonkinlaisiin vaatteisiin. Ilma on lämmin, mutta puita havisuttava tuuli muistuttaa saapuvasta syksystä. 

Tällaisissa päivissä on rauhaa, itseluottamusta, kauneutta ja kaipuuta, joiden takia kannattaa jatkaa päivä kerrallaan ja luottaa siihen, että asiat järjestyvät aina, tavalla tai toisella. 

Sain työtarjouksen edellisestä työpaikastani. Kuukauden pätkä, mutta mielenkiintoista hommaa. Ja hei, kuukauden palkka... Juhlan aihetta, etten sanoisi! Lisäksi tuttava vinkkasi eräästä avoimesta työpaikasta himoitsemallani alalla, ja yhtäkkiä elämä näyttää jälleen perhosilta, sateenkaarilta, koiranpennuilta ja yksisarvisilta. On erittäin helposti dokumentoitava fakta, että toivo on ihmiselle mielettömän tärkeä voimavara. Aion lähettää vetovoimaisen ja ammattimaisen hakemuksen ja saada tuon työn. Yes I can! Tukka ylös, kissarajaukset silmiin ja jakku päälle. Voilá!

The job is MINE!!

Translation: I was offered a job! It's only temporary, but such an interesting opportunity! I'm quite excited! My friend also linked a nice job for me to apply, and I am SO getting that one after I finish the temporary thing. Just have to send a professional application and be active. Yes I can!
P.s. Suddenly the fall doesn't seem like a bad season at all. Hope is THAT important.

To work or not to work?

Täällä sitä ollaan. Uudessa asunnossa, laatikoiden keskellä. Espanjanreissusta on selvitty hengissä (melkein ostin I <3 Barcelona-paidan, mutta jätin sittenkin...), ja elämä hymyilee taas harvahampaista hymyään. Seilaaminen kahden asunnon välillä on viimein loppu, ja olemme asettuneet mukavasti lähemmäs Helsinkiä. Ydinkeskustaan on toki vielä matkaa - ja hyvä niinkin - mutta junamatka lyheni hivenen ja kämppä vaihtui kuin vaihtuikin mieluisampaan.

Ensimmäiset päivät ravasin uudessa asunnossa paniikin vallassa. Pyörin, kuuntelin, nuuskin, tarkkailin. Ilmeisesti edellisen asunnon pienet haitat (naapurin taukoamaton tupakointi, tunnelmaton asunto, alakerran karaoke) olivat jättäneet minuun jälkensä, ja odotin vain, koska huomaan tästä kämpästä asioita, joiden kanssa en pysty elämään. Toistaiseksi sellaisia ei ole ilmennyt. Kämppä on toki pienempi, mutta ylin kerros antaa rauhaa naapureiden suhteen. Alakerrassa ei ole mitään yöllistä liiketoimintaa, ja seinien läpi tunkeva vanhan tuhkakupin löyhkä on tiessään. Tässä asunnossa on parempi tunnelma, ja se tuntuu välittömästi enemmän kodilta.

Työrintamalle ei kuulu uutta: takana on ensimmäinen kuukausi työttömänä. Edellisestä työpaikasta tosin vihjailtiin, että lisää saattaisi olla tarjolla. Odottelen mielenkiinnolla heidän tarjoustaan. Muutoin työnhaku on ankeaa: tarjolla on työpaikkoja muuttomiehille tai varastotyöntekijöille, tai vastaavasti mikrobiologeille, joilla on vähintään viiden vuoden vankka kokemus henkilöstöjohtamisesta, yritysviestinnästä ja varainhankinnasta. ...Haluaisin mieluusti jotain siltä väliltä!

Kirjoitushommiin pääsen harrastukseni pohjalta kiinni noin kuukauden kuluttua. Olen siitä varsin iloinen ja odotan väistämätöntä tyhjän paperin kauhua innolla. Rupeama kestää vain muutaman päivän, mutta on toivoakseni riittävä antamaan minulle jälleen uutta itseluottamusta. On hämmentävää, kuinka pian työttömän käsitys omista kyvyistään heikkenee. Kuukausi takana, ja tunnen taantuneeni yksisoluisen tasolle. Koen tulleeni sysätyksi syrjään - kaikki muut lähtevät aamuisin töihin tai kouluun, minä jään kotiin selaamaan työpaikkailmoituksia ja huolehtimaan koiristani. Pitkään jatkuessaan tässä olisi takuulla syrjäytymisen ainekset... Voisin helposti muuttua crazy dog ladyksi, joka ulkoiluttaa koiralaumaansa tukka takussa ja raakkuu vastaantulijoille erinäisiä solvauksia.

Sitä odotellessa...

Translation: Greetings from the lovely, sunny and hot Barcelona! Our little four-day getaway was definitely worth it! But now life is somewhat back to normal. If not having a day job is ever considered normal. Not in my books. I could easily become one of those crazy dog ladies. Unemployment isn't fun. At all. One month of this, and I feel like I've lost all credibility and professionalism I ever had. I feel isolated from the world; everyone else is going to work, getting tired and maybe on weekends they have a beer. When you don't work, you stop caring about weekdays or weekends, and it's not like you can just wonder in the city and have a beer if you feel like it - no job, no money, no beer. Simple math, it is. Luckily I'm waiting for my old boss to offer me a job again. For at least a month, I hope!
P.s. At least I am currently sitting in the new apartment, there are boxes everywhere and I'm trying to see and smell if there are problems like there were in the old apartment. So far, no smoke detected. It feels like home, this one...

Apartment issues (vol 3) + unemployment = busy life!

Uaah! Yleisurheilua!

(Kuva: Washington Post / Anja Niendringhaus/AP)

Moskovan MM-kisat ovat käynnissä, ja Usain Boltille on eilen illalla jaettu maailman nopeimman miehen viitta kultamitali. Ja kyllä, kuva on Lontoon olympialaisista, mutta menköön. Miehen asento silti sama. Vuodesta toiseen. :D Paljon mielenkiintoisia lajeja on silti jäljellä, ja puolisoni harmiksi televisio pysyy uskollisesti YLEn kanavilla, kunnes kisat ovat ohi. Moni mies saattaisi olla iloinen, että tyttöystävä on innostunut penkkiurheilusta ja haluaa viettää vapaa-aikaansa urheiluohjelmia seuraten. Ilmeisesti olen kuitenkin onnistunut löytämään sen ainoan, jota ei urheilu voisi vähempää kiinnostaa, ja joka ajoittain jopa turhautuu pieneen harrastukseeni. Hämmästelen hieman, mutta jokainen tyylillään...

Viimeisin asuntopyristelymme tuotti kuin tuottikin tulosta, ja saimme uuden asunnon. Nytpä siis katselen yleisurheilua autioituvassa kämpässä, josta kirjat ja paljon muuta on jo viety uuteen kotiin. Olen helpottunut, ja samalla haikea. Asuntomme ei tunnu kodilta, joten olen iloinen päästessäni sisustamaan asuntoa, josta jo nyt huokuu jollain tapaa parempi viba. Ainoa haikeuden aiheeni liittyykin oikeastaan siihen, että minulla on ollut henkilökohtaisesti hieno vuosi, ja sen muistot ovat kerääntyneet näihin maisemiin. Toivottava siis on, että onneni saa jatkoa ja uusia, hienoja kokemuksia riittää myöhemmällekin!

Istuin pari päivää sitten matottomassa kämpässä ja odotin, että ventovieraat ihmiset pääsevät katsomaan asuntoani ja mittailemaan omien huonekalujensa mahdollista sopivuutta näiden seinien sisälle. Outo fiilis, mutta samalla huojentunut. Nyt voi ääneen sanoa ja antaa tämän asunnon tuntua siltä, miltä se on tuntunut koko ajan; pelkältä kämpältä, jossa olen vuoden verran säilönyt tavaroitani. Jännä juttu. Luulin, että kodin saa tehtyä mihin tahansa omalla sisustuksella. Mutta ilmeisesti asunnoissa on omanlaistaan tunnelmaa, jota ei sovi asuntoesittelyissä väheksyä. Halusin kodin, jossa on hyvä ja positiivinen henki. Uskon, että uudessa asunnossa on sitä jotain...

Töiden loppumisesta on viikko, ja vielä oloni on hyvä. Vuoden tauottoman työnteon jälkeen olen mielestäni ansainnutkin hieman vapaata, muut ovat sentään saaneet kesälomansa. Käytän tätä vapautta hyväkseni ja haen töitä positiivisella mielellä. Hyvälle tytölle löytynee aina uusi mahdollisuus näyttää kyntensä.

Toivon toki, ettei työttömyyteni jatku enempää kuin on välttämätöntä, mutta toistaiseksi leppoistuneesta elämästä voi varmaankin ottaa irti kaiken positiivisen, mitä siitä on nyhdettävissä.

Translation: Aarrrrgh! Athletics! The World Championships in Moscow. I'm being a total couch potato, but never mind that. It's awesome! While I watch the sports, I have some packing to do. We got a new place! I already took the books and a lot of other stuff to the new apartment, so there is not much left here but a couch and the tv. And I can finally say what's been on my mind: This place has never felt like a real home. It's just been a place for me to sleep, eat and store my belongings.
I'm quite scared of moving. What if the new apartment doesn't feel like home? What if we still have to suffer from cigarette smoke or other annoying things?
P.s. It's been a week since I finished working. I wish this unemployment isn't going to last too long. I'm a very work-oriented person. I need rhythm in my life (and let's not talk about the money).