Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Not the best diary


Ajattelin, että blogi toimittaisi sähköisen päiväkirjan virkaa. Luulo ei tälläkään kertaa ole tiedon väärti, sillä aikaa ja viitseliäisyyttä tuntuu olevan rajoitetusti.

Hääraportti on tynkä, kuvat säilyvät edelleen muistitikulla, tänään alkaa kesäloma ja ensi viikolla on kaksikin reissua koto-Suomen ulkopuolelle. Ensin työporukan kanssa Tukholmaan ja sieltä kotiuduttua heti seuraavana päivänä häämatkalle Dubrovnikiin, Kroatiaan.

Kovasti tapahtumia, kovin vähän tekstiä.

Vähän sellainen fiilis, että tekis mieli soitella Leevi & the Leavingsin Pohjois-Karjalaa tai jotain muuta rötkötysbiisiä, mutta ehkäpä teeskentelen ahkeraa vielä hetken.




maanantai 11. elokuuta 2014

Idea(l)s running wild




Kuten vanha tätini sanoisi: Aika se vaan kuluu, niinku elävis kuvis!

Mitä pidempään sitä lykkää, sen vaikeampaa on tarttua toimeen ja kirjoittaa, mitä kaikkea kesään on mahtunut.

Heti kesän kynnyksellä (27.5.) juoksin kuin juoksinkin sen Naisten Kympin, ja tavoiteaikani sekä alittui että ei. :D Olin toivoskellut, että juoksen alle 1 h 10 min, mutta arvioin realistisesti harjoituslenkkien valossa, että luultavasti aika painuu noin 1 h 15 minuutin korville. Koska aikani oli 1h 13 minuuttia, olen päättänyt, että lasini on puoliksi täynnä, ja tavoite alitettu. Jos voi taputtaa itseään päähän, miksen sitä tekisi.

Lisävaikuttimena tähän tyytyväisyyteen on se, että kymppi juostiin pakahduttavassa, läkähdyttävässä helteessä 27 asteessa ja aurinko paistoi koko matkan ajan suoralta taivaalta. Ei jäänyt mitään jossiteltavaa matkan varrelle, kaikkeni annoin ja ylitin itseni reippaasti.

Juoksuohjelmanikin toimi erinomaisesti, eivätkä jalat rikkoutuneet repäisystä. Ensi vuonna uudelleen, katselemaan, josko sitten jo saisi rikki tuon tunnin ja kymmenen minuutin rajan. Tässä kun on ehditty jo hurahtaa rullaluisteluunkin. Kesäpuolen aktiviteetit ovat tiukasti hanskassa, mutta talven tulo jännittää - olisi syytä käydä rullaluistelemassa niin kauan, kuin säitä riittää, ja siirtyä sitten syksymmällä enenevässä määrin juoksemiseen.

Tästä itselleni erittäin epätyypillisestä liikuntakärpäsen puremasta on riittänyt riemua, mutta odottelen sen lopahdusta kohtsillään, eli any day now. En kuitenkaan maalaile piruja seinille, sillä olen jo saanut rohkaisevaa kokemusta lumisateessa lenkkeilystä, eikä se ollut ollenkaan hullumpaa. Otan päivän kerrallaan: Nyt mennään, kun menotuttaa. Jos puolen vuoden päästä ei tossu nouse, otetaan iisimmin.

Elokuinen auringonkukka.
Kaikkea muutakin on kesällä touhuiltu: on käyty mökillä uimassa ja marjastamassa, sekä pulikoitu ja palvottu aurinkoa ensimmäistä kertaa Yyterissä (aurinkorasvaa kului!). Säät ovat suosineet suomalaisia tänä kesänä.

Nautin lämmöstä itsekin, mutta olen ehdottomasti syksyn lapsi. Päänsisäinen trendsetteri suunnittelee jo syysviileiden asukokonaisuuksia. Pehmeitä villatakkeja, pidempiä hameenhelmoja, umpinaisia kenkiä ja erilaisia huiveja. Siistiä ja huoliteltua tyyliä, jota kesän lomaräjähdyksen jälkeen kaipaa kuin armasta ystävää...

Tässä vaiheessa fiilistely vielä toimii. Kun syksy saa, realisoituvat arjen kiireet huomattavasti vähäeleisemmin, ja romantiikka sysätään syrjään.

Töihin on ehdittävä, ja vaatetus valitaan niin, että siinä pystyy juoksemaan junaan. Villatakki vain kutittaa hikistä nahkaa, huulipuna tuhriintuu paidan kauluksiin, ja parhaiden kenkien korko jää kiinni Stockmannin tuulikaapin mattoon. Mutta ideaali on kaunis, ja sitä hellittäköön toistaiseksi.


tiistai 28. toukokuuta 2013

Rokkia ja tuoreita lehtiä puissa

Ihana, ihana kesä!

Päivän biisi: PMMP - Matkalaulu ( <3 Anni S, aina!)

Aurinko paistaa, ulkona on lämmin ja tuuli hellii paljaita käsivarsia. Hellemekkoja on vielä turha kaivaa kaapista, mutta tämähän onkin sitä parasta; leppeä ilma, lisääntynyt valo ja puissa tuoreet, vaaleanvihreät lehdet. Ilma on vielä raikasta, ei keskikesän tunkkaista ja hikistä, vaan tuoretta ja täynnä lupauksia.

Viikko sitten huokailtiin ja ihasteltiin Hartwall Areenalla Josh Grobanin konsertissa, keikkakesä on virallisesti avattu! Josh oli oma, valloittava itsensä. On hauskaa, kuinka siitä nuoresta miehestä Converse-tossuineen voi irrota niin maailmanluokan ääni. Olen iloinen, ettei hän ole valjastanut kapasiteettiaan vain klassisen musiikin tarpeisiin, vaan venyttää genrerajoja.
Lava noin minuuttia ennen keikan alkua.
Missäkö Josh? Satun kuulumaan siihen kansanosaan, joka nautiskelee keikkansa ihan sellaisenaan.
Inhoan sitä, että keikkansa pitää pilata räpsimällä kuvia ja miettimällä, onnistuiko valotus.

Josh hurmaa yleisönsä mahtipontisella äänellä ja syväluotaavilla balladeilla. Sanokaa mitä sanotte ja naurakaa pois vain. Rakkauslaulutkin voivat näemmä tuntua hyvältä korvissa, sielussa ja sydämessä. Kenties keväälläkin on osuutensa asiassa. Silti mahtavaa, että keikalla oli yleisöä täysin laidasta laitaan; nuoria ja vanhoja, naisia ja miehiä. Joku juttu siinä Joshissa täytyy olla... Ja väliäkö sillä, mikä tuo juttu on, kunhan mieli virkistyy ja syntyy uutta ajatusta, uutta kasvua ja voimaa. Edelleen; se on tämä kevät ja kesä, mikä puhuu.

Viime viikonloppuna oli Kaisaniemessä ja Rautatientorilla myös Maailma Kylässä-festivaali. Kävin ensimmäistä kertaa nuuskimassa ko. festaria ihan kunnolla, ja yllätyin positiivisesti. Hauskaa, että keskelle kaupunkia on saatu tuotua tuollainen kansainvälisyyttä, käsityötä ja yhteishenkeä korostava tapahtuma. Myönnetään, että meikäläistä paikalle veti lähinnä lopettamisestaan pari viikkoa aiemmin ilmoittanut PMMP, joka soitti ilmaiskeikan Kaisaniemen puistossa, Savannilavalla. Koko edeltävä viikko oli Josheineen, erinäisine baby showereineen, toimistopalavereineen ja strategiapäivineen kuitenkin ollut sen verran väsyttävä, että visiittini jäi lyhyemmäksi kuin suunnittelin. Kuuntelin musiikki- ja markkinahumussa muutaman suosikkibiisin ("Joku Raja", "Heliumpallo", "Rakkaalleni", "Matkalaulu" jne.) ja luovin hitaasti poispäin ihmismassoista. Arvostan korkealle tällaisia kaupunkitapahtumia, mutta ihmisen on kuunneltava itseään ja tehtävä vain se, minkä jaksaa.

Ja jottei keikkakevätkesä tyssähtäisi aivan tyystin, on tänään luvassa melkoista ilotulitusta: P!nk on Helsingissä, ja lähden tuossa tuokiossa etukäteisfiilistelemään asiaa armaan M:n kanssa. Kuten hällekin ilmaisin, en tiedä kummasta olen enemmän innoissani; Siitä, että näen jälleen maailmanluokan artistin vai siitä, että tapaan taas M:n, jonka kanssa yhteydenpito on jostain syystä harventunut. Onneksi aina päästään liikkeelle juurikin siitä, mihin jäätiin edellisellä kertaa. Ystävyys <3

Juhannuksen jälkeen jatkuu musiikin perässä juokseminen: Tuska-festari kutsuu Suvilahteen kesäkuun lopussa, ja heinäkuussa heitetään hyvästit Stellalle, joka on vuosikaudet ilostuttanut festareitani ja värittänyt harmaata arkeani.

No mutta. Tossut tanaan ja riekkumaan...

Winds of Change

 Hupsista. On tainnut kulua luvattoman kauan siitä, kun viimeksi sormet juoksivat näppäimistöllä. Yritän tavoittaa sen, mikä on viimeisten v...