April fools

Mikä ihmisiä aprillipäivässä oikein kiehtoo? 

Lehdet julkaisevat "hassunhauskoja" mainoksia ja otsikoita. Milloin on Flamingo Spassa tiikerihai (no okei, se oli ihan hauska ajatus), milloin rakennetaan Kalasatamaan maailman korkein majakka. Miksi tämän pitäisi olla hauskaa? Ilmeisesti huumorintajustani puuttuu palanen.

Naamakirjakin on ollut tänään täynnä kaiken maailman kihlajaisilmoituksia. Osa niistä lienee oikeitakin (päivämäärä on 1.4.2014), mutta onnittelemaan ei sentään kannata mennä, sillä osa niistäkin on jo huomattu aprillipiloiksi. Miksi se olisi hauska pila? "Laitanpa naamakirjaan, että olen mennyt  kihloihin! Saamme kunnon naurut kun ihmiset onnittelevat!" ...Eeeeeh. Ei.

Laittaisinko samanlaista huumorintajua osoittaen jonkun läheiseni kuolinilmoituksen ja sitten puolet kavereista säikäytettyäni huutelisin "aprillia!".... Eeeeeeh. Ei.

Olen jälleen työmatkaleskenä, ja jostain syystä se tuntuu tavallista hankalammalta. Vetoan hormonaalisiin syihin. Kävin myös lenkillä, mutta koska siitä seurasi polvikipua, jäi itse liikunnasta saatu hyvä olo hetkelliseksi.

No laitetaan sentään hyvää musiikkia illan iloksi. 

If I die young, bury me in satin
Lay me down on a, bed of roses
Sink me in the river, at dawn
Send me away with the words of a love song

P.s. kuun vaihtuminen keväisempään muistuttaa yhtäkkiä alkavasta kesästä. On melkein aika aloittaa painajaismainen uima-asun metsästys. Joka vuosi murhe on sama. Kaikki menisi varmaan hienosti, jos norsulla ei olisi sellainen olo että näyttää uima-asussa siltä mitä on. Uimapuvun ostaminen on välttämätöntä, mutta aika vaikeaa, kun ei lähtökohtaisesti ymmärrä miksi sellaiseen pitäisi pukeutua.

Running like (in) the wind

Sain työkaveriltani varsin kelpoisen harjoitusohjelman. Olen surutta pukeutunut toimiston virallisen koekaniinin viittaan, ja testaan juoksuohjelmaa seuraavien kahdeksan viikon ajan. Yksi viikko on jo takana, ja erilaisia fiiliksiä on jo ehditty käydä läpi... Treenikauden huipentuma on luonnollisesti toukokuun lopulle ajoittuva Naisten Kymppi, jonka aion kipittää ennätysaikaani.

Ensin ostin uudet juoksuvaatteet. Vaikka pyllyni on astetta isompi kuin haluaisin, se näytti oikein hyvinmuodostuneelta uusissa juoksutrikoissa.

Ensimmäinen lenkki meni hienosti. Sää oli keväinen, kuuntelin musiikkia ja nautin. Ihmettelin, miksen ole aiemmin tajunnut innostua juoksulajeista harrastusmielessä. Vähänpä tiesin, että asia selkenisi vain kahden päivän kuluttua seuraavan lenkkini aikana.

Sinä kauheana päivänä satoi lunta. Myräkkä oli vellonut ympäri pääkaupunkiseutua jo tunteja, joten tiet olivat kymmensenttisen lumi- ja jääkerroksen peitossa. Jääpiikeistä koostuvaa räntää satoi juoksijan harmiksi vaakasuoraan kohti kasvoja, ja näkyvyys oli harvinaisen huono. Poissa olivat fiilistely ja linnunlaulu, tilalla tuskainen uikutus ja jäätyvä nenänpää.

En voinut uskoa, että raahasin itseni sohvan pohjalta moiselle koetukselle. Juoksin pellolla, jokivartta pitkin. Allani oleva hiekkatie oli jäätynyt epätasaisiksi ja liukkaiksi lautoiksi, joita väistellessä piti olla tarkkana. Ripsivärit olivat jo kauan sitten valuneet silmäkulmia myöten ohimoille, kun tuisku ei suostunut tyyntymään tai edes siirtymään selkäni taakse. Sillä hetkellä, jäätyneellä pellolla, otsatukka koppuraiseksi jäätyneenä, tunsin jostain syystä oloni erittäin suomalaiseksi.

Tuskainen vaelluskin meinasi kääntyä fiilistelyn puolelle ("kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat!"), kunnes puhelimestani loppui akku, ja menetin lenkkimusiikit sekä suoritustani tallentavan sport trackerin ilot. Siinä vaiheessa nimeltämainitsemattoman pikaruokaketjun Mäkkärin pimeydessä loistavat mainokset tuntuivat houkuttelevammilta kuin pitkiin aikoihin. Tiesin kuitenkin, etten koskaan selviytyisi siitä häpeästä, jos lenkkini päättyisi höyryävien ranskalaisten äärelle. Löntystin siis vastentahtoisesti kotiin asti.

Kotiin päästyäni fiilis oli kuitenkin ekstaattinen. Suihkussa lämmiteltyäni ja saatuani ylle kuivat vaatteet tunsin itseni lähes uudestisyntyneeksi. Tämän olotilan koin viimeksi, kun viime vuosikymmenen puolessavälissä erehdyin kokeilemaan avantouintia. Veri kiersi ja olo oli puhtaan raikas, vaikka aavistus menneestä kärsimyksestä vielä kivistikin kinttujani.

Sinä iltana nukutti.

Wannabe

Koirien kanssa kevätaurinkokävelyllä tulee mieleen monenlaisia hullutuksia. Kuten esimerkiksi, että olisipa hienoa hurahtaa juoksemiseen.

Juokseminen on moneen muuhun liikuntaharrastukseen verrattuna erittäin halpaa. Harrastuksensa voi myös ottaa vaivatta mukaan, mihin tahansa matka vie. Olen joskus juostessani päässyt välähdyksen ajaksi siihen flowtilaan, jossa hengitys on tasaista, rintaa ei purista, vaan loikin kuin gaselli pitkin katuja ja kuuntelin musiikkia. Sanomattakin selvää, että gaselliajoista on yli kymmenen vuotta aikaa. Silti sen muistaa ja siihen kaipaa takaisin.

Paitsi, että juokseminen voi tuottaa henkistä tyydytystä, se on erinomainen lisäkeino painonhallintaan, eikä kunnon kohenemista sovi väheksyä.

Aion yrittää hurahtaa uudelleen. Tulin nimittäin ilmoittaneeksi itseni Naisten Kympille toukokuussa. En halua tulla teurastetuksi ko. reitillä, joten tarttis vissiin tehrä jotain.

Translation: Jogging is a relatively cheap hobby. I signed myself up for a 10 km running event in May, so I guess I have to find my inner (and hopefully outer) jogger and start working on it...