Kesä kaunehin kymmenistä

Ihan pian takana on koko heinäkuun kestänyt vapaa-aika ja lomailu. Vaikka Suomen kesäsää on ollut kylmin ja kurjin 50 vuoteen, vakuutan, että mennyt kuukausi on mahdollisesti elämäni paras. Huippuhetkiä on toki koettu ennenkin, mutta olen erityisen iloinen Juuri Tästä Heinäkuusta.

Pohdin kuumeisesti, onko taikakeinoista hyötyä: Kell' onni on, se onnen kätkeköön? Meneekö onni pois, jos sitä hitusen sanoittaa? Lehdissä kerrotaan kesäisin parisuhteen sudenkuopista sekä elokuun avioeroaallosta, kun pariskunnat pysähtyvät lomillaan nenäkkäin ja huomaavat, etteivät enää oikeastaan tunne puolisoaan tai haluakaan tuntea. Meillä takana ei ole vielä kymmeniä vuosia, mutta kymmentä vuotta lähestyessä sitä miettii väkisinkin elämää, jota yhdessä on eletty ja mihin se riittää.

Häämatkamme Kroatian Dubrovnikissa oli ihana. Kiireisen kevään ja alkukesän jälkeen tietysti jännitti, kuinka nopeasti yhteinen sävel jälleen löytyisi. Jännitys oli turha; meillä oli aivan fantastisen hauskaa ja rentoa yhdessä. En olisi voinut toivoa mitään enempää. Ehdimme pitkästä aikaa nauttia kiireettä toistemme seurasta, jutella asioista pitkän kaavan mukaan, keskittyä romantiikkaan ja tallentaa mieliimme ihania maisemia, lämmintä etelän ilmastoa, yhteisiä kokemuksia. Ehdimme pitää kädestä ja katsella toisiamme silmiin.

Kroatian matkan lisäksi kävimme perheemme mökillä äitini, hänen puolisonsa, siskoni & avomiehensä, veljeni & tyttöystävänsä ja isovanhempieni kanssa. Tämäkin reissu oli erinomainen; uimme, saunoimme, söimme hyvää. Koirat nauttivat mökkielämän vapaudesta ja ottivat siitä kaiken irti. Saimme metsästä mukaamme myös tuoreita mustikoita, pakastin on nyt täynnä kotimaisia, itse poimittuja herkkuja (jos nyt vähän ostomansikoitakin).

Raskaus etenee nähdäkseni normaalisti. Vauva kasvaa ja potkut kovenevat. Nyt hän mellastaa jo selkeästi ja useaan kertaan päivässä. Massu on kasvanut uusiin ulottuvuuksiin. Siitä ei varsinaisesti ole mitään haittaa ja pärjään hyvin - mutta toki fyysinen suorituskyky on 7. kuulla eri luokkaa kuin vielä hetki sitten.

Vatsan kasvun huomasin selkeästi ensimmäistä kertaa Dubrovnikissa, kun liikkuminen alkoi käydä selvästi työläämmäksi. Sama kehitys on jatkunut yhä, ja jatkunee edelleen, sillä vauvan olisi tarkoitus kasvaa ja lihoa ja voimistua seuraavan kuukauden ajan ripeään tahtiin. Odotamme vauvaa jo uteliaina.

Jännää nähdä, millainen tyyppi on syntymässä perheemme jäseneksi. Aluksi raskaus ei ole tuntunut juuri miltään henkisellä tasolla, mutta totesimme jo häämatkan alkupuolella, että nyt kun ajatukseen vauvasta on jotenkin kasvanut ja äitiyspakkauksen myötä asia on alkanut konkretisoitua, olisi kamalaa, jos jotain sattuisi. Toivomme siis parasta, ja yritämme suojella syntymätöntä lasta parhaan kykymme mukaan.

Kuinka elämääni tupsahtikin näin paljon kaikkea, mistä olla onnellinen? Olen onnellinen ja kiitollinen. Elämässä on ollut ja tulee varmasti olemaan hetkiä, jolloin onnentunteita saa kaapia syvältä sangosta. Nyt kun asiat ovat kertakaikkisen mallillaan, on syytä tunnustaa se nöyryydellä, kiitollisuudella, ottaa vastaan mitä annetaan ja yrittää mahdollisuuksien mukaan tuottaa iloa ja onnea myös läheisille.

Rollin' into Happiness

Kesä on jo pitkällä ja viime kirjoituksesta valtavan pitkä aika. Pahoittelen "radio"hiljaisuutta, mutta olen siitä myös iloinen. 

Kevääseen ja kesään mahtuu kaikenlaista pientä kivaa. Sosiaalityön opinnot ovat pärähtäneet käyntiin kovalla kiireellä ja stressillä. Toisinaan väsymystä on vaikea kanavoida ja hallita, mutta täytyy pysytellä tyynenä. Minulla on tavoite, ja sitä varten tässä nyt työskennellään. Jos vain itse pysyn kasassa ja kykenen toimimaan tehokkaasti itseäni pakottamatta, lopputulos voi olla fantastinen. Ovia on nyt auki moneen suuntaan, ja siitä pitää olla iloinen. 

Tämän päivän huomio pälkähti päähäni, kun kaivelin yläkerran kanaverkkovarastossa esille ruukkuja ja rullaluistimia. Teki mieli päivittää naamakirjaan, että onni on sitä, että jaksaa kaivella kukkaruukkuja verkkovarastosta, ja haaveilla rullaluistelulenkistä. Koska se todella on. Sitten tajusin, että olen jo käyttänyt tämän vuorokauden positiivisuuspäivityksen - kaikillahan palaa vähintään käpy, jos monta kertaa päivässä kehuu miettineensä onnellisia pieniä ajatuksia. Ei se arjen tyytyväisyys ole sen kummempaa, se koostuu ihan pienistä asioista.

 Mielenterveyskuntoutujan näkökulmasta on helvetin hyvä, että jaksan tehdä töitä, käydä kirjastossa, viedä roskat, lenkittää koirat, kaivaa kukkaruukkuja, pestä pyykkiä ja käydä rullaluistelemassa saman päivän aikana. Nämä ovat merkkejä siitä, että olen toiminnallinen yksilö. Jokaisen pienen asian tekeminen on joskus ollut työn ja tuskan takana. 

Pienet asiat tuovat onnea.

Tällaisesta tilanteesta voi vain uneksia silloin, kun mieli on maassa tai pirstaleina, ja makaan sängyssä voimatta itselleni mitään. Jokainen kukkaruukku on merkki paranemisesta. Jokainen rullaluistelulenkki on merkki siitä, että ehkä sittenkin jaksan rakastaa itseäni vielä. Ja rullaluistelu tai muu lenkkeily vaatii sentään fyysistä yritteliäisyyttä, mikä on ehdottomasti ollut oman mielenterveyteni isoin kynnyskysymys. Olen monesti voinut niin hyvin, että olen jaksanut ajatella ja toivoa asioita, suhtautua optimistisesti siihen, että kyllä minä vielä tästä. Vain pätkittäin voin niin hyvin, että jaksan vetää ne luistimet jalkaan, ja ilman painostusta hurauttaa itseni ulkoilmaan nauttimaan omasta seurastani. Kun tartun toimeen, otan vallan itselleni. En enää ole elämäni sivustaseuraaja, en kateellinen muille, jotka tekevät ja jaksavat. Olen vapaa, teen ja jaksan itse. 

Siispä, pahoittelen, ettei kirjoittamiseen jää enempää aikaa, mutta toisaalta hyvä niin - elämässä on siis muutakin kuin sisäänpäinkääntymistä ja ikuisesti riivaavia ajatusketjuja. Elämässä on toimintaa, ja se on parasta elämää se.