To work or not to work?

Täällä sitä ollaan. Uudessa asunnossa, laatikoiden keskellä. Espanjanreissusta on selvitty hengissä (melkein ostin I <3 Barcelona-paidan, mutta jätin sittenkin...), ja elämä hymyilee taas harvahampaista hymyään. Seilaaminen kahden asunnon välillä on viimein loppu, ja olemme asettuneet mukavasti lähemmäs Helsinkiä. Ydinkeskustaan on toki vielä matkaa - ja hyvä niinkin - mutta junamatka lyheni hivenen ja kämppä vaihtui kuin vaihtuikin mieluisampaan.

Ensimmäiset päivät ravasin uudessa asunnossa paniikin vallassa. Pyörin, kuuntelin, nuuskin, tarkkailin. Ilmeisesti edellisen asunnon pienet haitat (naapurin taukoamaton tupakointi, tunnelmaton asunto, alakerran karaoke) olivat jättäneet minuun jälkensä, ja odotin vain, koska huomaan tästä kämpästä asioita, joiden kanssa en pysty elämään. Toistaiseksi sellaisia ei ole ilmennyt. Kämppä on toki pienempi, mutta ylin kerros antaa rauhaa naapureiden suhteen. Alakerrassa ei ole mitään yöllistä liiketoimintaa, ja seinien läpi tunkeva vanhan tuhkakupin löyhkä on tiessään. Tässä asunnossa on parempi tunnelma, ja se tuntuu välittömästi enemmän kodilta.

Työrintamalle ei kuulu uutta: takana on ensimmäinen kuukausi työttömänä. Edellisestä työpaikasta tosin vihjailtiin, että lisää saattaisi olla tarjolla. Odottelen mielenkiinnolla heidän tarjoustaan. Muutoin työnhaku on ankeaa: tarjolla on työpaikkoja muuttomiehille tai varastotyöntekijöille, tai vastaavasti mikrobiologeille, joilla on vähintään viiden vuoden vankka kokemus henkilöstöjohtamisesta, yritysviestinnästä ja varainhankinnasta. ...Haluaisin mieluusti jotain siltä väliltä!

Kirjoitushommiin pääsen harrastukseni pohjalta kiinni noin kuukauden kuluttua. Olen siitä varsin iloinen ja odotan väistämätöntä tyhjän paperin kauhua innolla. Rupeama kestää vain muutaman päivän, mutta on toivoakseni riittävä antamaan minulle jälleen uutta itseluottamusta. On hämmentävää, kuinka pian työttömän käsitys omista kyvyistään heikkenee. Kuukausi takana, ja tunnen taantuneeni yksisoluisen tasolle. Koen tulleeni sysätyksi syrjään - kaikki muut lähtevät aamuisin töihin tai kouluun, minä jään kotiin selaamaan työpaikkailmoituksia ja huolehtimaan koiristani. Pitkään jatkuessaan tässä olisi takuulla syrjäytymisen ainekset... Voisin helposti muuttua crazy dog ladyksi, joka ulkoiluttaa koiralaumaansa tukka takussa ja raakkuu vastaantulijoille erinäisiä solvauksia.

Sitä odotellessa...

Translation: Greetings from the lovely, sunny and hot Barcelona! Our little four-day getaway was definitely worth it! But now life is somewhat back to normal. If not having a day job is ever considered normal. Not in my books. I could easily become one of those crazy dog ladies. Unemployment isn't fun. At all. One month of this, and I feel like I've lost all credibility and professionalism I ever had. I feel isolated from the world; everyone else is going to work, getting tired and maybe on weekends they have a beer. When you don't work, you stop caring about weekdays or weekends, and it's not like you can just wonder in the city and have a beer if you feel like it - no job, no money, no beer. Simple math, it is. Luckily I'm waiting for my old boss to offer me a job again. For at least a month, I hope!
P.s. At least I am currently sitting in the new apartment, there are boxes everywhere and I'm trying to see and smell if there are problems like there were in the old apartment. So far, no smoke detected. It feels like home, this one...

Apartment issues (vol 3) + unemployment = busy life!

Uaah! Yleisurheilua!

(Kuva: Washington Post / Anja Niendringhaus/AP)

Moskovan MM-kisat ovat käynnissä, ja Usain Boltille on eilen illalla jaettu maailman nopeimman miehen viitta kultamitali. Ja kyllä, kuva on Lontoon olympialaisista, mutta menköön. Miehen asento silti sama. Vuodesta toiseen. :D Paljon mielenkiintoisia lajeja on silti jäljellä, ja puolisoni harmiksi televisio pysyy uskollisesti YLEn kanavilla, kunnes kisat ovat ohi. Moni mies saattaisi olla iloinen, että tyttöystävä on innostunut penkkiurheilusta ja haluaa viettää vapaa-aikaansa urheiluohjelmia seuraten. Ilmeisesti olen kuitenkin onnistunut löytämään sen ainoan, jota ei urheilu voisi vähempää kiinnostaa, ja joka ajoittain jopa turhautuu pieneen harrastukseeni. Hämmästelen hieman, mutta jokainen tyylillään...

Viimeisin asuntopyristelymme tuotti kuin tuottikin tulosta, ja saimme uuden asunnon. Nytpä siis katselen yleisurheilua autioituvassa kämpässä, josta kirjat ja paljon muuta on jo viety uuteen kotiin. Olen helpottunut, ja samalla haikea. Asuntomme ei tunnu kodilta, joten olen iloinen päästessäni sisustamaan asuntoa, josta jo nyt huokuu jollain tapaa parempi viba. Ainoa haikeuden aiheeni liittyykin oikeastaan siihen, että minulla on ollut henkilökohtaisesti hieno vuosi, ja sen muistot ovat kerääntyneet näihin maisemiin. Toivottava siis on, että onneni saa jatkoa ja uusia, hienoja kokemuksia riittää myöhemmällekin!

Istuin pari päivää sitten matottomassa kämpässä ja odotin, että ventovieraat ihmiset pääsevät katsomaan asuntoani ja mittailemaan omien huonekalujensa mahdollista sopivuutta näiden seinien sisälle. Outo fiilis, mutta samalla huojentunut. Nyt voi ääneen sanoa ja antaa tämän asunnon tuntua siltä, miltä se on tuntunut koko ajan; pelkältä kämpältä, jossa olen vuoden verran säilönyt tavaroitani. Jännä juttu. Luulin, että kodin saa tehtyä mihin tahansa omalla sisustuksella. Mutta ilmeisesti asunnoissa on omanlaistaan tunnelmaa, jota ei sovi asuntoesittelyissä väheksyä. Halusin kodin, jossa on hyvä ja positiivinen henki. Uskon, että uudessa asunnossa on sitä jotain...

Töiden loppumisesta on viikko, ja vielä oloni on hyvä. Vuoden tauottoman työnteon jälkeen olen mielestäni ansainnutkin hieman vapaata, muut ovat sentään saaneet kesälomansa. Käytän tätä vapautta hyväkseni ja haen töitä positiivisella mielellä. Hyvälle tytölle löytynee aina uusi mahdollisuus näyttää kyntensä.

Toivon toki, ettei työttömyyteni jatku enempää kuin on välttämätöntä, mutta toistaiseksi leppoistuneesta elämästä voi varmaankin ottaa irti kaiken positiivisen, mitä siitä on nyhdettävissä.

Translation: Aarrrrgh! Athletics! The World Championships in Moscow. I'm being a total couch potato, but never mind that. It's awesome! While I watch the sports, I have some packing to do. We got a new place! I already took the books and a lot of other stuff to the new apartment, so there is not much left here but a couch and the tv. And I can finally say what's been on my mind: This place has never felt like a real home. It's just been a place for me to sleep, eat and store my belongings.
I'm quite scared of moving. What if the new apartment doesn't feel like home? What if we still have to suffer from cigarette smoke or other annoying things?
P.s. It's been a week since I finished working. I wish this unemployment isn't going to last too long. I'm a very work-oriented person. I need rhythm in my life (and let's not talk about the money).

Apartment issues, vol 2

Ja taas sitä mennään!

Löysin alkuviikosta oikein potentiaalisen uuden asunnon itäisestä Helsingistä. Olen jo mielessäni sisustanut sen pienen kolmion mieleisekseni, ja näen jälleen itseni pullantuoksuisena, täydellisen onnellisena, kiiltävien lattioiden ja pehmeiden sisustusmateriaalien keskellä leikkimässä koirien kanssa. 

Olisi vissiin aiheellista hillitä himojaan hetkellisesti, sillä näyttö on tänään ja kyseisen asunnon säilytystila on ainakin etukäteen arvioiden kortilla. Osallistuisin ilomielin tavaravuortemme hävitykseen. Olen ruvennut pikkuhiljaa ymmärtämään paremmin armasta puolisoani, joka olisi sormet syyhyten valmis raijaamaan kilokaupalla rojujamme kaatopaikalle. 

Ihminen tarvitsee vain rajallisen määrän irtonaista tavaraa kattonsa alle. Tavaroiden määrä pitää pitää sellaisena, että kaikelle säilömälleen roinalle voi osoittaa paikan. Siippani ei kyllä tule uskomaan, että juuri kirjoitin tuon... Periaate on silti kristallinkirkas: Jos ostaa jotain, mikä "ei mahdu mihinkään", täytyy tavara jättää lähtökohtaisesti ostamatta tai heittää jotain vanhaa pois, jotta materia ei tiivisty viheliäisiksi kasoiksi, jotka pikkuhiljaa salakavalasti valloittavat makuuhuoneen sisustuselementtinä toimivan tuolin selkänojat, vaatehuoneen viimeisenkin nurkan ja kylpyhuoneen ylimääräiset naulakot.

Niin, ajattelimme jotain aavistuksen simppelimpää...

Kuvien perusteella katsomamme asunto on melko tuore jonkinlaisen remontin jäljiltä. Seinät ovat siistit, niissä on jopa huoneesta toiseen vaihtuvaa värillistä maalia. Se on kai muutama vuosi sitten ollut kovin trendikäs ratkaisu, joka nyt jo on hieman hiipumassa, mutta itse pidän siitä. Vitivalkoiset kiviseinät ovat ahdistavia, ja lisäksi hankalia sisustaa. Tosin lienee sanomattakin selvää, että jos onnistun nappaamaan ko. asunnon emännyyden, katoaa vihreä maali makuuhuoneen seinistä kuin taikaiskusta. Kuka neropatti ne on sinne maalannut? Vihreä on keskimäärin karmea väri, vaatteissa, hiuksissa, seinissä ja sohvissa. Toinen hirvitys on keltainen, josta en ole koskaan erityisesti piitannut.  Kumpikaan väreistä ei ainakaan perusvärimuodossaan sovi perisuomalaiselle kalvakalle iholle(ni), mikä sitten pistää silmään näissä kaikissa edellämainituissa elementeissä.

Ennenkuin kukaan ehtii kiskaista aiheesta palkokasveja nessuun, mainitsen, että poikkeuksiakin tällä saralla on, eikä mielipiteeni muutenkaan edusta minkään sortin auktoriteettia, vaan ainoastaan henkilökohtaista mieltymystäni. 

Olohuoneeseen ja ruokailutilaan maalatut rauhallisen harmaat sävyt saavat jäädä, sillä pidän niistä ja oma värimaailmani sointuu niihin oivallisesti. Dum-di-dum. No, jälleen peukut pystyyn ja toivotaan, että asunto olisi meille sopiva, ja että vuokranantaja myös katsoisi meidän pienen perheemme itselleen mieleisiksi vuokralaisiksi.

Edit 29.7.: Eipä kelvattu siihen asuntoon, mistä olen tavallaan helpottunut. Kyseisen "tiiviisti rakennetun" kolmion vessa oli ahdas ja vanha, tunkkaiselta haiseva komero. Asunto oli ollut poikamiesboksina edellisellä asukkaalla, ja sen kyllä huomasi.

Olenko nirppanokkainen, kun mielestäni oman asunnon wc- ja suihkutilojen täytyy olla sellaiset, että niissä asioi mielellään? Olen kolmikymppinen, tapoihini piintynyt nainen. Haluaisin mieluusti, että saan pestä itseni ja huoltaa pyykkini tiloissa, jotka vaikuttavat edes päällisin puolin hygieenisiltä ja lähtökohtaisesti hajuttomilta. Pyykinpesu ei sellaisenaankaan ole maailman innostavinta puuhaa, joten fasiliteettien soisi olevan sellaiset, että sitä konetta viitsisi joskus pyörittää.

Isoja ongelmia itselleni ovat esimerkiksi 60-luvulta asti käytetyt vessanpöntön lauteet, joita ei saa puhtaannäköisiksi millään aineella tai voimalla. Toinen ongelma on lattia. Haluan, että varpaani astuvat suihkunraikkaina puhtaalle lattialle ja mieluusti pehmoisen, siistin suihkumaton päälle. Vanhaakin vanhemman mosaiikkilaattalattian saumoista ei saa puhtaita kuin hammasharjan kanssa rustaamalla, joten koko rakennelma on suuri no-no. Kolmas ongelma oli se, ettei ko. hammasharjapuunausta olisi mahtunut kylpyhuoneessa edes tekemään, sillä kumartelu lavuaarin, vessanpöntön ja pesukoneen (markkinoiden pienimmän, joka olisi mahtunut huoneeseen 57 cm leveästä ovesta..) välissä ei olisi tullut kyseeseen.

Onneksi on jo uutta viritystä, eikä toivoamme ole kuopattu. Kävimme katsomassa asuntoa, joka on hyväkuntoinen, mukavalla paikalla, ja jossa pesuhuone tuoksui raikkaalta. Jälleen arvotaan...

 Translation: Apartment hunting is a bitch. I have this great image of me and the dogs playing joyfully in our new, fantastic apartment with shiny floors and colorful, soft cushions on the couch. I'm starting to understand the man who lives with me. He is dying to throw half of our stuff away, to make room for the necessities. The apartments we have been looking at, have significantly less storage space, so we are going to have to be practical and get rid of something. He would never believe I said this, but I would actually be over the moon if I could just get rid of some old boxes. Why do I have to store everything? It doesn't make me happier to store something just because "I might need this one day".
P.s. A big turn-on or -off in apartments is the bathroom. I need the bathroom to be clean and fresh. I cannot, CAN NOT, handle it if the toilet seats are from the 60's and the floor looks like someone should really burn it and build a new floor to make it look somewhat sanitary. First world problems, I know. But do I care? It is what it is.
Edit 29.7.: The hellhole we went to see had very obviously served as a man cave. The walls had been painted in colors they thought were really cool in 1999. And the painter was likely short-sighted. There were many young couples checking the place out, and I bet it would be a great place for 20-year-olds. The bathroom was like a closet.

Apartment issues

Kevättä rinnassa ja toiveita ilmassa; etsimme uutta asuntoa koko neljän hengen vahvuudella. Oikotieltä löytyikin erittäin mieluisalta vaikuttava kolmio ihanteelliselta sijainnilta. Vuokranantajillakin on erilaisia toiveita vuokralaistensa suhteen. Meidän pieni perheemme on aina suoriutunut vuokralaisen velvoitteistaan moitteitta, mutta toivomme nyt kiihkeästi, että tähtäimessä oleva asunto osoittautuisi näytössäkin yhtä lupaavaksi kuin kuvien ja vuokranantajan mainospuheen perusteella vaikuttaa.

Olen erityisen sähinöissäni asunnon sijainnista; se on suosikkiasuinaluettani koko Helsingissä. Tuntuisi uskomattomalta muuttaa sinne, kun olin jo vaipumassa epätoivoon ja luulin, että joudun kenties muuttamaan Espoon epätoivoisimpaan kolkkaan (joka jääköön tässä yhteydessä nimeämättä). Toivomme myös, että koirulaisemme eivät muodostaisi vuokrasopimuksen solmimisen kannalta ongelmaa; toiset eivät halua vuokrata asuntoaan koiranomistajille. Ymmärrän tämän tietyin perustein; suuret koirat voivat vaurioittaa asuntoa pahastikin, jos niiden tarpeista ei huolehdita riittävästi. Pienetkin koirat voivat aiheuttaa meteliä kokonaisessa rapussa, jos ne jätetään liian pitkiksi ajoiksi tai liian vähän aktivoinnin jälkeen yksin. Jos ja jos. Onneksi voin puhtain omintunnoin sanoa, että meidän tinteistä ei ole tullut valituksia - koskaan. Enkä myöskään ole itse kuullut niiden pitävän minkäänlaista mekkalaa suljettujen ovien takana. Siispä sormet ja varpaat ristissä...