Kevättä rinnassa ja toiveita ilmassa; etsimme uutta asuntoa koko neljän hengen
vahvuudella. Oikotieltä löytyikin erittäin mieluisalta vaikuttava kolmio
ihanteelliselta sijainnilta. Vuokranantajillakin on erilaisia toiveita
vuokralaistensa suhteen. Meidän pieni perheemme on aina suoriutunut
vuokralaisen velvoitteistaan moitteitta, mutta toivomme nyt kiihkeästi,
että tähtäimessä oleva asunto osoittautuisi näytössäkin yhtä lupaavaksi
kuin kuvien ja vuokranantajan mainospuheen perusteella vaikuttaa.
Olen
erityisen sähinöissäni asunnon sijainnista; se on
suosikkiasuinaluettani koko Helsingissä. Tuntuisi uskomattomalta muuttaa
sinne, kun olin jo vaipumassa epätoivoon ja luulin, että joudun kenties
muuttamaan Espoon epätoivoisimpaan kolkkaan (joka jääköön tässä
yhteydessä nimeämättä). Toivomme myös, että koirulaisemme eivät
muodostaisi vuokrasopimuksen solmimisen kannalta ongelmaa; toiset eivät
halua vuokrata asuntoaan koiranomistajille. Ymmärrän tämän tietyin
perustein; suuret koirat voivat vaurioittaa asuntoa pahastikin, jos
niiden tarpeista ei huolehdita riittävästi. Pienetkin koirat voivat
aiheuttaa meteliä kokonaisessa rapussa, jos ne jätetään liian pitkiksi
ajoiksi tai liian vähän aktivoinnin jälkeen yksin. Jos ja jos. Onneksi
voin puhtain omintunnoin sanoa, että meidän tinteistä ei ole tullut
valituksia - koskaan. Enkä myöskään ole itse kuullut niiden pitävän
minkäänlaista mekkalaa suljettujen ovien takana. Siispä sormet ja
varpaat ristissä...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koirat kerrostalossa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koirat kerrostalossa. Näytä kaikki tekstit
lauantai 4. toukokuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Winds of Change
Hupsista. On tainnut kulua luvattoman kauan siitä, kun viimeksi sormet juoksivat näppäimistöllä. Yritän tavoittaa sen, mikä on viimeisten v...
-
Hupsista. On tainnut kulua luvattoman kauan siitä, kun viimeksi sormet juoksivat näppäimistöllä. Yritän tavoittaa sen, mikä on viimeisten v...
-
Voi Luoja mikä helpotus. Kaiken osaavassa, aina kiiltävässä ja täydellisyyttä tavoittelevassa blogimaailmassa on sittenkin ripaus realite...
-
Vähän väsyttää. On melko halju tunne osallistua kotikaupungissaan suureen yleisötapahtumaan, kun samalla saa pelätä, että positii...