Let's Festival! ...or Not

Festarikesä on kuumimmillaan, ja meikäläisen Ilosaarirock menee jälleen kerran sivu suun. Viime kesänä pudottelin katkeria ärräpäitä, kun näkemättä jäi kaikesta suunnittelusta huolimatta Anthony and the Johnsons, kaikista muista kesän kantasuosikeista nyt puhumattakaan.

Ilosaaressa on myös ainutlaatuinen tunnelma, kaupunki on täysillä mukana festariviikonlopussa, ja hulina on leppoisaa kesäoleskelua parhaimmillaan- vai miltä kuulostaa retki hyvien ystävien seurassa, stressitön oleskelu kolmen päivän ajan kauniissa kesäkaupungissa, kesäherkkuja syöden ja festarijuomia juoden, erinomaisten esiintyjien laittaessa parastaan auringonpaisteessa ja illan hämärtyessä....?

Ja Iltalehti vääntää veistä haavassa.

En voi uskoa, että olen taas antanut puhua itseni pois tuosta tapahtumasta. Tottakai rokkiviikko on alkanut, ja festarin naamakirjapäivityksiä satelee silmieni eteen tuon tuostakin. Mentaalityö on armotonta, kun yritän estää ihoani kiertymästä rullalle pelkästä harmistuksesta. Jos joskus on tuntunut siltä, että on sitruuna p... no, siellä, niin se tuntuu luultavimmin tältä.

Voin lohduttautua vain sillä, että pääsin sentään oman kaupunkini Tuska-festarille. Siellä olikin ihan huippua, kun heti ensi hetkestä lähtien Lost Societyn pojat napsauttivat volyymit kaakkoon ja tunnelman kattoon:

Solisti Samy Elbannan into oli tarttuvaa ja sympaattista sorttia!

Olen kevään aikana nähnyt niin P!nkin kuin Josh Grobaninkin, ja edessä vielä kesällä ainakin uransa lopettava Stella sekä myöhemmin syksyllä pillit pussiin laittava PMMP. Mutta silti piikkinä (runsaassa) lihassani kummittelee Ilosaaren Laulurinne... Aina ei näköjään voi päästä merta edemmäs kalaan.

Hmph.

Edit: Tarvitsen kosolti lohduketta toipuakseni tästä iskusta. Äkkiä tutkimaan Kaija Koon keikkakalenteria...

Translation: I can't believe I'm missing my favourite summer festival AGAIN! It was bad enough I had to miss it last summer, when Antony and the Johnsons were playing in Joensuu. The city is such a wonderful summer city, people are friendly and the festival itself is full of positive atmosphere and an amazing collection of artists. And now the headlines are yelling that it will be a great weather during Ilosaarirock. Do you have to rub it in my face?! The only downside is that Joensuu is a 5-hour train ride from Helsinki, so the travelling is expensive. Every hotel, hostel and cottage has a special price for that weekend, so the accommodation is not cheap either.
P.s. This spring I have seen P!nk and Josh Groban, and I'm still going to see my Finnish favourites, Stella and PMMP. Somehow it is just never enough.

Dress up to the max

Päivän biisi: Kaija Koo - Kaunis rietas onnellinen

P!nk oli jälleen voimauttava ja ihana kokemus. Täysfanitusta tai mitä vaan, mutta siinä on nainen joka antaa itsestään tarttuvaa voimaa. Tuo maaginen ote, huumori ja persoonallinen ääni ovat artistin valtteja ja syy P!nkin aina vain kasvavaan suosioon.

Kesä on toden teolla alkanut, ja lämpötilat huitelevat 25 asteen tietämissä. Toimistoissa on kuuma, kotona on kuuma, julkisissa liikennevälineissä on kuuma. Onneksi meillä on kaiken maailman bloggaajia kertomassa, miten kesäksi kannattaa pukeutua.

Huomasin tyydytyksekseni, että monessa blogissa on laajasti kehotettu miehiä pitämään terassiolosuhteissa paitaa päällään. Nyökkäilen niin että niskaan sattuu, ja toistan vielä omalta osaltani: Rantaleijona-look on ihan kiva - rannalla. Vaikka olisitkin huippukunnossa, saat kyllä ansaitsemaasi ihailua paita päälläkin. Jos et ole huippukunnossa, ole kiltti ja säästä yleisösi verkkokalvot aiheuttamaltasi (kenties pysyvältä) vauriolta. En minäkään, persevä nainen, kulje julkisesti aiheuttamassa kanssaihmisissäni pahennusta. Laitan päälleni mekon, joka on riittävän pitkä taikomaan piiloon sinertävänvalkoiset reidet. Mekon, joka mielellään kesyttää kurvejani kylkienkin kohdalta. 

Koin muutama viikko sitten valaistumisen. Ymmärsin yhtäkkiä, että vaikka koko maailma on Leviksien vanavedessä hurahtanut jos jonkinsorttisiin denimhousuihin, minun ei tarvitse. Inhoan kiristäviä farkkuja ja sitä tasapäistä farkkuiluajatusta ylipäätään. Käyttävätkö kaikki niitä, koska eivät jalkojensa peitteeksi muuta keksi? Mielikuvituksetonta. Eipä tosin taida olla kovin erikoista vetää päällensä hametta ja mekkoakaan toisensa perään - pitäisi kai opetella käyttämään kaikensorttisia alaosia.

Edelliseen liittyen bongasin hetki sitten blogosfääristä (sekä hauska että tuskastuttava sana) erään muotitoimittajan alun, joka oli kirjoittanut tekstin maksimekoista. Teesi kuului, että maksimekko on helppo valinta kesäpukeutumiseen, ja vaatekriisit saavat jäädä. ...Istuessani tässä maksimekko päällä on pakko olla osittain samaa mieltä bloggarin kanssa.

HowEVER, blogia varten oli kuvattu useita maksimekkoja; pitkähihaisia cocktailmekon tyyppisiä (kesähelteellä? Really?) ja törkyisen hintaisia (1031 e? Really?). Hienoa tietenkin, että valikoimaa oli laidasta laitaan, mutta itse kuvat iskivät silmään. Ne oli kuvattu hämärässä sisätilassa. Ilmeisesti tarkoituksena oli ottaa taiteellisia kuvia erilaisista asuista, mutta mielestäni lopputuloksena oli surullinen pannukakku. Kuvat olivat steriilejä, synkkiä ja ilottomia, mikä vei ainakin minulta maun koko koltuista. Muutamasta mekosta ei myöskään saanut kunnon käsitystä, sillä valaistus peitti mekon oman muodon.

Houkuttelevinta omasta näkökulmastani olisi ollut esitellä mekot iloisina elämän väriläiskinä, houkuttelevina ja naisellisina, kesäisessä ympäristössä. En ainakaan suunnitellut käyttäväni tätä tai seuraavaakaan maksimekkoani irvistellessäni pimeässä komerossa. No, jokainen tehkööt omat päätelmänsä täältä.

Rokkia ja tuoreita lehtiä puissa

Ihana, ihana kesä!

Päivän biisi: PMMP - Matkalaulu ( <3 Anni S, aina!)

Aurinko paistaa, ulkona on lämmin ja tuuli hellii paljaita käsivarsia. Hellemekkoja on vielä turha kaivaa kaapista, mutta tämähän onkin sitä parasta; leppeä ilma, lisääntynyt valo ja puissa tuoreet, vaaleanvihreät lehdet. Ilma on vielä raikasta, ei keskikesän tunkkaista ja hikistä, vaan tuoretta ja täynnä lupauksia.

Viikko sitten huokailtiin ja ihasteltiin Hartwall Areenalla Josh Grobanin konsertissa, keikkakesä on virallisesti avattu! Josh oli oma, valloittava itsensä. On hauskaa, kuinka siitä nuoresta miehestä Converse-tossuineen voi irrota niin maailmanluokan ääni. Olen iloinen, ettei hän ole valjastanut kapasiteettiaan vain klassisen musiikin tarpeisiin, vaan venyttää genrerajoja.

Lava noin minuuttia ennen keikan alkua.
Missäkö Josh? Satun kuulumaan siihen kansanosaan, joka nautiskelee keikkansa ihan sellaisenaan.
Inhoan sitä, että keikkansa pitää pilata räpsimällä kuvia ja miettimällä, onnistuiko valotus.

Josh hurmaa yleisönsä mahtipontisella äänellä ja syväluotaavilla balladeilla. Sanokaa mitä sanotte ja naurakaa pois vain. Rakkauslaulutkin voivat näemmä tuntua hyvältä korvissa, sielussa ja sydämessä. Kenties keväälläkin on osuutensa asiassa. Silti mahtavaa, että keikalla oli yleisöä täysin laidasta laitaan; nuoria ja vanhoja, naisia ja miehiä. Joku juttu siinä Joshissa täytyy olla... Ja väliäkö sillä, mikä tuo juttu on, kunhan mieli virkistyy ja syntyy uutta ajatusta, uutta kasvua ja voimaa. Edelleen; se on tämä kevät ja kesä, mikä puhuu.

Viime viikonloppuna oli Kaisaniemessä ja Rautatientorilla myös Maailma Kylässä-festivaali. Kävin ensimmäistä kertaa nuuskimassa ko. festaria ihan kunnolla, ja yllätyin positiivisesti. Hauskaa, että keskelle kaupunkia on saatu tuotua tuollainen kansainvälisyyttä, käsityötä ja yhteishenkeä korostava tapahtuma. Myönnetään, että meikäläistä paikalle veti lähinnä lopettamisestaan pari viikkoa aiemmin ilmoittanut PMMP, joka soitti ilmaiskeikan Kaisaniemen puistossa, Savannilavalla. Koko edeltävä viikko oli Josheineen, erinäisine baby showereineen, toimistopalavereineen ja strategiapäivineen kuitenkin ollut sen verran väsyttävä, että visiittini jäi lyhyemmäksi kuin suunnittelin. Kuuntelin musiikki- ja markkinahumussa muutaman suosikkibiisin ("Joku Raja", "Heliumpallo", "Rakkaalleni", "Matkalaulu" jne.) ja luovin hitaasti poispäin ihmismassoista. Arvostan korkealle tällaisia kaupunkitapahtumia, mutta ihmisen on kuunneltava itseään ja tehtävä vain se, minkä jaksaa.

Ja jottei keikkakevätkesä tyssähtäisi aivan tyystin, on tänään luvassa melkoista ilotulitusta: P!nk on Helsingissä, ja lähden tuossa tuokiossa etukäteisfiilistelemään asiaa armaan M:n kanssa. Kuten hällekin ilmaisin, en tiedä kummasta olen enemmän innoissani; Siitä, että näen jälleen maailmanluokan artistin vai siitä, että tapaan taas M:n, jonka kanssa yhteydenpito on jostain syystä harventunut. Onneksi aina päästään liikkeelle juurikin siitä, mihin jäätiin edellisellä kertaa. Ystävyys <3

Juhannuksen jälkeen jatkuu musiikin perässä juokseminen: Tuska-festari kutsuu Suvilahteen kesäkuun lopussa, ja heinäkuussa heitetään hyvästit Stellalle, joka on vuosikaudet ilostuttanut festareitani ja värittänyt harmaata arkeani.

No mutta. Tossut tanaan ja riekkumaan...