Tähtipölyä

Ette kuulkaa usko millaiset kaksi päivää on ollut!

En voisi olla onnellisempi juuri nyt. Taitoluistelu on ihan mahtava laji. Taitoluisteluperhe on niin iso, niin monimuotoinen ja värikäs, ettei mitään mittaa eikä määrää. Olen mielettömän etuoikeutettu saadessani olla mukana rakentamassa tällaista tapahtumaa, näkemässä kaikkien näiden ihmisten tinkimätöntä työskentelyä ja yhteen hiileen puhaltamista.

Taitoluistelun kansainvälinen kilpailu Finlandia Trophy Espoo on taas täällä. Olen ollut kolmisen viikkoa mukana valmisteluissa, jotka toki ovat alkaneet jo hyvissä ajoin kuukausia aiemmin. Mukana järjestelyissä on Taitoluisteluliiton toimiston lisäksi sponsoreita ja suuri taitoluistelusta kiinnostuneiden vapaaehtoisten ryhmä, jotka voimiaan säästelemättä ja laadusta tinkimättä antavat panoksensa tapahtuman onnistumiseksi.

Vaikka itse kilpailua on ihana seurata ja urheilijoiden suoritukset olivat tänäänkin häikäiseviä, kaikkein parasta on mielestäni se, että olen pieneltä osaltani ollut mukana järjestämässä ja kokoamassa pikkuista palasta tästä touhusta ja tohinasta. On jännittävää nähdä, kuinka asiat kulisseissa hoituvat (tavalla tai joskus toisella..), kuinka epäitsekkäästi jokainen hoitaa leiviskäänsä.

Suuri vapaaehtoisten lauma on ollut rakentamassa pelkästään kilpailun fyysisiä puitteita: jäähalliin rakennetaan tuomariaitioita, musiikinsoittokoppeja, mediaa varten eristetään pressitiloja, pukuhuoneisiin kiinnitetään kylttejä, paikalle tuodaan tuomareiden työskentelyä varten arviointilaitteisto (jotka on aiemmin jo toimiviksi tarkistettu), halliin rakennetaan kisatoimisto, laitamainokset kiinnitetään, tehdään jää ja paljon muuta. Joku ne kaikki tavarat sinne kantaa. Ja sunnuntaina jotkut kantavat ne pois. Ihmiset tuntevat toisensa ja jokainen nappaa itselleen tehtäviä, jotka parhaiten kultakin hoituvat. Jos minun tehtäväni olisi jakaa tästä työstä kiitoksia, loppuisivat sanat kesken, kuten paperikin. Kiitettäviä, näitä korvaamattomia henkilöitä on tässä rakennelmassa niin monta.

Henkilökohtainen panokseni on liittynyt lähinnä pikkuasioihin kilpailun suhteen; olen suorittanut yleisnais-Jantusen virkaa ja pyrkinyt auttamaan siellä, missä tarvetta on kulloinkin ollut eniten. Toimeksiannot ovat sisältäneet niin asioiden fyysistä järjestelyä ja suunnittelua kuin osittain myös tiedonvälitystä ja sosiaalisten suhteiden ylläpitoa ja kehittämistä. Kaikkein kiitollisin olen silti ihmiskontakteista työni lomassa. On korvaamatonta nähdä läheltä sitä antaumusta, intensiivisyyttä ja harrastuneisuutta, jota suuri osa lähellä työskentelevistä ihmisistä osoittaa. On jotenkin vinksahtanut tunne tajuta, että ympärillä pyörii kymmeniä eri alojen ihmisiä, ammatti-ihmisiä ja huippuosaajia, jotka eivät ilman luistelun viettelevää vetovoimaa kenties koskaan tapaisi toisiaan, vaihtaisi mielipiteitä ja joiden työskentelyä ja ajatuksia en koskaan pääsisi näkemään ja kuulemaan.

Kaikki on sattumien summaa, mutta sitä summaa ihmettelen nyt ymmyrkäisenä pienessä mielessäni. Haluaisin oppia kaikilta jotain, nähdä enemmän, tietää lisää. Viettää tuntikausia vain tutkien ja kuunnellen, jutustellen. Ahnehdin, vaikka käsitän hyvin, ettei kaikkea ympärilläni tapahtuvaa voi sisäistää ja säilöä talteen tulevaa tarvetta varten. On pakahduttavaa tajuta, kuinka mielenkiintoisia ihmisiä ja tarinoita viuhuu ympärilläni, ja että siitä kaikesta tulen tietämään ja ymmärtämään vain murto-osan.

Sain eilen kirjoittajilta lahjaksi Taitoluistelun Lumo-nimisen kirjan. Vaikka eilinen kisapäivä oli kotiin tultuani kääntynyt jo iltayöksi, kahlasin kirjaa vielä puoliväliin. Se on sanalla sanoen loistava. Koska kirjoittajat työskentelevät kanssani Trophyn pressitiimissä, sain kanteen omistuskirjoituksenkin. Kuinka ainutlaatuinen muisto tästä viikonlopusta!

Haluaisin kirjoittaa vielä kilometrin itse luistelijoiden erinomaisuudesta, mutta se kuitattakoon tällä kertaa sivumennen ja itsestäänselvyytenä, sillä nukkumatti on vihdoin viemässä silmieni säihkeestä voiton. Urheilijat ovat kuin oma ihmislajinsa - voimakkaita, sisukkaita, päättäväisiä ja useimmat myös erittäin viehättäviä ja sosiaalisia käytökseltään. He tekevät läsnäolollaan ja suorituksillaan Finlandia Trophysta niin mainion elämyksen, ja heitä varten tämä kaikki rakennetaan, vuosi toisensa jälkeen. Vaikka urheilijan arkinen puurtaminen ei maijameikäläiselle näissä tapahtumissa pääsekään aukeamaan, olen onnellinen siitä, että pääsen todistamaan heidän raskaan työnsä hedelmiä ja tuhansien harjoitustuntien tuomaa osaamistaan.

Tuntuu ylitsevuotavalta olla niin iloinen ja onnellinen kaikesta, vaikka totuus on, että näin suuren tapahtuman järjestelyiden melskeessä mielessä ehtii käydä jos jonkinlaista ajatusta, pelkoa ja ahdistustakin. Nyt, kun tapahtuma on puolivälissä ja asiat on saatu toimimaan ja järjestelyt rullaavat jo hyvin, tunne on euforinen. Tältä viikonlopulta en voi omalle kohdalleni toivoa enää enempää, mutta toivon muiden osallisten puolesta, että hekin tuntisivat tätä samaa innostusta ja inspiroitumista. Toivon heidänkin saavan tästä kaikesta motivaatiota pimeneviin syysiltoihin, vai lienenkö ainoa kaheli, joka syttyy melkein liekkeihin tästä fiilistelyn määrästä..?

Richard Dornbushin ja Douglas Razzanon seurassa

Translation: What a feeling! Being there, seeing everything that happens behind the scenes has been an amazing experience. This is the second time I'm involved in the preparations of Finlandia Trophy Espoo, an international figure skating competition, and I sure hope I can be there next year. This is such a rewarding thing to do, I love the sport, I love the athletes, I love the atmosphere. It (anything) just doesn't get better than this. 
P.s. I'm not the only one getting high on this event, I wish everyone had the chance to see the passion that flows behind the curtains! Everyone wants it to be a successful and fun experience for all the participants, and there's a unique atmosphere among the staff and the volunteers, who work countless hours to make all that happen. The athletes themselves are like shining diamonds, it's almost like they are their own, wonderful species!

Alanis ja uusi unelma

Elämässä on hyvä olla tavoitteita. Joitakin superjuttuja, jotka ovat mahdollisia mutta erityisiä. Asioita, jotka vaativat oikeat olosuhteet ja suunnittelua. Kun vihdoin pääsin Alanis Morissetten konserttiin heinäkuun kymmenentenä päivänä tänä kesänä Berliinissä, täyttyi yksi pitkäaikaisimmista toiveistani.

Oli aika siistiä päästä näin mahtavalle keikalle. Linnoitus oli kaunis ja pääsimme näkemään Alanisin läheltä.

On vaikea sanoa, mikä Alanisissa niin päättymättömästi viehättää. Olen kuunnellut hänen musiikkiaan vuodesta 1995, yli viisitoista vuotta. En halua ylianalysoida asiaa, Alanis on minulle kasvutarina, ystävä, ymmärtäjä, laulattaja, turva, opettaja, rakkaus ja rohkeus. Konsertti oli ainutlaatuinen, hieno kokemus. Se oli juuri sitä, mitä olin vuosikymmenen toivonut ja odottanut, sekä juuri sopivasti enemmän.
Vaikka laulajan idolisointi kuulostaa teini-ikäisten touhuilta, katson olevani onnekas saadessani tuntea näin voimakkaasti. Musiikin pitäisikin olla juovuttava, häkellyttävä, hullaannuttava kokemus.

Huomaan olleeni jonkinasteisessa kriisissä konsertin jälkeen. Tämän unelman täytyttyä ei yhtäkkiä ollutkaan mitään, mitä intohimoisesti odottaa. Onneksi viimein tänään muistin erään toivoskelemani asian. Jo vuoden 1992 Barcelonan kesäolympialaisten aikaan haaveilin, että saisin olla osa olympiahuumaa, kisaturistina paikan päällä, kun huippuunsa trimmatut urheilijat metsästävät maailmanennätyksiä ja korkeimpia arvokisasijoituksia.

Seuraavaksi ryhdynkin siis suunnittelemaan kesäolympialaismatkaa. Lontoon kisat olisivat olleet ideaaliset tähän tarkoitukseen, sillä rakastuin kaupunkiin viime joulukuussa. Se vaati vain kolme päivää, mutta tiedän tahtovani takaisin, toivottavasti ainakin viikoksi. Tällä haavaa kisaturisteiluun ei kuitenkaan olisi ollut minkäänlaisia resursseja. Se ei kuitenkaan estä haaveilemasta, päinvastoin.

Kesäolympialaiset 2016 järjestetään Rio de Janeirossa. Etelä-Amerikassa on aiemmin järjestetty vain yhdet olympiakisat. En ole koskaan käynyt koko maanosassa, joten olympiareissu kuulostaa enemmän kuin sopivalta tarkoitukseen. Sormeni syyhyävät jo valmistelemaan, mutta lienee aavistuksen aikaista sanoa, mikä meininki on neljän vuoden kuluttua. Mutta olisihan se hienoa nähdä, kun joku voittaa olympiakultaa. Tai kuten juuri televisiossa edessäni, voittaa olympiakultaa maailmanennätysajalla. Huhhuh.

Translation: It's very hard to say what brings me back to Alanis Morissette year after year. In July one of my most treasured dreams came true, I finally saw Alanis live after 11 years of waiting. Alanis once visited Helsinki, but the day was the day I graduated from senior high and I couldn't go to the concert. This has been a nearly traumatic situation for me and I've searched an opportunity for years. And in the spring I noticed Alanis was coming to Berlin, Germany. Without knowing if I was able to get anyone go with me, I booked two tickets for the outdoor concert. I was finally an adult and capable of doing something like this without thinking twice. Yes, there was a slight problem with my budget, but this is why I got my credit card in the first place. I know it sounds like a credit card ad, but I got that friggin' card to be able to realise my dreams once in a while.
And I truly got my money's worth. She was amazing and between all the crying (very unexpected of me to burst into tears like a miserable teenager) I felt like I was never more alive. We heard all the best songs, the classics and a few more, and afterwards I felt like I had seen enough and could live my life in peace and die happy.

It's time to find new dreams. You can't possibly top Alanis, but I bet there are plenty of things for me to see and experience and get psyched about. Like the Olympics. Winter or summer. I bet it's going to be pretty cool (hot!) in 2016 Rio de Janeiro...