Just to smell the air and the spring in the wind

Siis mikä tuolla paistaa? Aurinko? 

Kiristävä, ohut talvi-iho paljastuu. Kalmanvärinen, pigmentitön nahka pitäis pikkuhiljaa kuoria pehmeistä vaatekerroksista. Nyt tiedän, miltä tulppaaneista tuntuu kun ne puskevat keväällä ulos sipulista. 

Talvi on ollut aika pitkä ja harmaa. Viimeisten kolmen viikon aikana on kuitenkin tapahtunut enemmän kuin lokakuun jälkeen muuten yhteensä. Kaupunginosaani huvittanut Crazy Dog Lady-performanssini keskeytyi, sillä sain töitä ja suin itseni pikapikaa toimistotyökuntoon.

Ei enää rauhallisia aamupaloja ja kävelyitä koirien kanssa rennosti tukka pystyssä. Tilalle tulivat lyhyet yöunet, pikaisesti silitetyt koirat, pitkät työpäivät ja pikameikit.

I'm loving it.

Paluu työhön on vaatinut sopeutumista uusiin rutiineihin. Uudet viestintäalan työtehtävät ovat myös vaatineet hurjasti nöyrtymistä ja opiskelua - olen työntänyt pääni sihisevään, modernia tekniikkaa ja softaa hyödyntävään ja hurjatahtiseen mehiläispesään, jossa on niin monta eri osa-aluetta, että nuppi meinaa pahemman kerran seota. Työ on myös julkista tavalla, jota en ole ennen kokenut. Virheitä sattuu, ja niistä tulee välitön palaute. Ja uusin oppini on, että siitäkin on selvittävä, ja siitä selviää.

Silti nautin kaikesta. Kolmen viikon jälkeen olen jo valtavasti viisaampi kuin olin hetki sitten, ja olen jälleen pääsemässä kiinni tiukkaan työtahtiin, jonkinlaiseen itsekuriin ja siihen sykkivään elämänpyörään, jota olen menneinä kuukausina kiihkeästi kaivannut. Osa työtehtävistäni on lisäksi niin mielenkiintoisia, että voisin puuhastella niiden parissa jatkuvasti. Saan arvokasta kokemusta, ja toivon pääseväni tekemään tämänkaltaisia projekteja jatkossakin. Ainakin uskallan jatkossa hakeutua tällaiseen mukaan, jos tilaisuus tarjoutuu.

Olen ollut positiivisesti yllättynyt erilaisista yhteistyömahdollisuuksista eri alojen ammattilaisten kanssa. Inspiroidun määrättömästi yhteisistä palavereista, joissa yhdistellään esimerkiksi urheilun estetiikkaa ja taiteilijoiden näkemyksiä markkinoinnin viitekehyksessä. Ihmiset ovat auliita ja halukkaita tekemään poikkialaista yhteistyötä ja innostuvat erilaisista soveltavista ratkaisuista. Kaikessa työelämässä pitäisi olla tällaista, edes ripaus! Näistä kohtaamisista muotoutuvat ne suuret innovaatiot, tunnen. Toivottavasti olen näine ajatuksineni itsekin mukana synnyttämässä jotakin uutta ja erilaista...

Kevät on monelta osin uudistumisen aikaa. On siis aika ottaa itseään niskasta kiinni, ja viedä elämäänsä siihen suuntaan mihin haluaa sen kehittyvän. Vaikeisiin asioihin on vain käytävä kiinni. 

Note to self; tämä muistetaan viikonloppuna, kun tuskittelen eräänkin uuden, ja luultavasti hämmentävän aluevaltauksen kanssa.

En ole koskaan pitänyt erityisesti Alicia Keysista, mutta tämä biisi on viimeistään tipauttanut suomut silmiltäni, minkä jälkeen olen kelannut läpi vanhempaakin tuotantoa. Kevään tunnusbiisikseni on kuitenkin välittömästi nimitetty allaoleva. Effective immediately.

Translation: I'm totally into my new job. It's demanding and difficult, but then again like it says on my cubicle wall, "everything is difficult until it's easy". ;) It's time to take control and bring your personality anywhere you go and put it into everything you do. I've missed having a job, so I don't really mind being stressed out and not having enough time for sleeping and other things. I've already learned so much, imagine how much there still is for me to take in. I want it all.
P.s. For some twisted reason I'm loving Alicia Keys this week.

Rokkia ja tuoreita lehtiä puissa

Ihana, ihana kesä!

Päivän biisi: PMMP - Matkalaulu ( <3 Anni S, aina!)

Aurinko paistaa, ulkona on lämmin ja tuuli hellii paljaita käsivarsia. Hellemekkoja on vielä turha kaivaa kaapista, mutta tämähän onkin sitä parasta; leppeä ilma, lisääntynyt valo ja puissa tuoreet, vaaleanvihreät lehdet. Ilma on vielä raikasta, ei keskikesän tunkkaista ja hikistä, vaan tuoretta ja täynnä lupauksia.

Viikko sitten huokailtiin ja ihasteltiin Hartwall Areenalla Josh Grobanin konsertissa, keikkakesä on virallisesti avattu! Josh oli oma, valloittava itsensä. On hauskaa, kuinka siitä nuoresta miehestä Converse-tossuineen voi irrota niin maailmanluokan ääni. Olen iloinen, ettei hän ole valjastanut kapasiteettiaan vain klassisen musiikin tarpeisiin, vaan venyttää genrerajoja.

Lava noin minuuttia ennen keikan alkua.
Missäkö Josh? Satun kuulumaan siihen kansanosaan, joka nautiskelee keikkansa ihan sellaisenaan.
Inhoan sitä, että keikkansa pitää pilata räpsimällä kuvia ja miettimällä, onnistuiko valotus.

Josh hurmaa yleisönsä mahtipontisella äänellä ja syväluotaavilla balladeilla. Sanokaa mitä sanotte ja naurakaa pois vain. Rakkauslaulutkin voivat näemmä tuntua hyvältä korvissa, sielussa ja sydämessä. Kenties keväälläkin on osuutensa asiassa. Silti mahtavaa, että keikalla oli yleisöä täysin laidasta laitaan; nuoria ja vanhoja, naisia ja miehiä. Joku juttu siinä Joshissa täytyy olla... Ja väliäkö sillä, mikä tuo juttu on, kunhan mieli virkistyy ja syntyy uutta ajatusta, uutta kasvua ja voimaa. Edelleen; se on tämä kevät ja kesä, mikä puhuu.

Viime viikonloppuna oli Kaisaniemessä ja Rautatientorilla myös Maailma Kylässä-festivaali. Kävin ensimmäistä kertaa nuuskimassa ko. festaria ihan kunnolla, ja yllätyin positiivisesti. Hauskaa, että keskelle kaupunkia on saatu tuotua tuollainen kansainvälisyyttä, käsityötä ja yhteishenkeä korostava tapahtuma. Myönnetään, että meikäläistä paikalle veti lähinnä lopettamisestaan pari viikkoa aiemmin ilmoittanut PMMP, joka soitti ilmaiskeikan Kaisaniemen puistossa, Savannilavalla. Koko edeltävä viikko oli Josheineen, erinäisine baby showereineen, toimistopalavereineen ja strategiapäivineen kuitenkin ollut sen verran väsyttävä, että visiittini jäi lyhyemmäksi kuin suunnittelin. Kuuntelin musiikki- ja markkinahumussa muutaman suosikkibiisin ("Joku Raja", "Heliumpallo", "Rakkaalleni", "Matkalaulu" jne.) ja luovin hitaasti poispäin ihmismassoista. Arvostan korkealle tällaisia kaupunkitapahtumia, mutta ihmisen on kuunneltava itseään ja tehtävä vain se, minkä jaksaa.

Ja jottei keikkakevätkesä tyssähtäisi aivan tyystin, on tänään luvassa melkoista ilotulitusta: P!nk on Helsingissä, ja lähden tuossa tuokiossa etukäteisfiilistelemään asiaa armaan M:n kanssa. Kuten hällekin ilmaisin, en tiedä kummasta olen enemmän innoissani; Siitä, että näen jälleen maailmanluokan artistin vai siitä, että tapaan taas M:n, jonka kanssa yhteydenpito on jostain syystä harventunut. Onneksi aina päästään liikkeelle juurikin siitä, mihin jäätiin edellisellä kertaa. Ystävyys <3

Juhannuksen jälkeen jatkuu musiikin perässä juokseminen: Tuska-festari kutsuu Suvilahteen kesäkuun lopussa, ja heinäkuussa heitetään hyvästit Stellalle, joka on vuosikaudet ilostuttanut festareitani ja värittänyt harmaata arkeani.

No mutta. Tossut tanaan ja riekkumaan...