Bitches

Erilaisia lapsiaiheita googlatessa löytää väkisinkin tiensä keskustelupalstoille, joilla mm. kysytään, miksi äiti laittaa lapsensa päivähoitoon toisen lapsen saadessaan. Ollaan oikein joukolla lynkkaamassa, että siinä se on vasta paskamutsi, kun haluaa isommasta lapsesta eroon kun uusi tulee taloon, ja noinkohan niistä nyt kavereitakaan tulee keskenään kun ovat päivätkin eri paikoissa.

Voi jumalauta, ämmät. Lopettakaa!

Miten kehtaatte juoksuttaa sormianne näppiksillä ja kusta vertaistenne äitien nilkoille! Voitte hiljaa mielessänne olla mitä mieltä haluatte, mutta lopettakaa toisten päivähoitoratkaisujen puiminen netissä välittömästi.

Fakta on se, että te ette tiedä, mitä toisissa perheissä tapahtuu, joten huolehtikaa, että omassa perheessänne teette ratkaisut jotka teille parhaiten sopivat, ja antakaa muiden tehdä omansa.

Muissa perheissä voi olla paljon syitä, miksi kahden lapsen kotihoito ei ole paras mahdollinen ratkaisu. Kotona oleva vanhempi voi olla loputtoman väsynyt, ahdistunut ja masentunut, tai vaikka tehdä töitä tai opiskella lapsenhoidon ohessa tuodakseen perheelle ruokarahat pöytään. Varmaa on ainoastaan se, että te ette tiedä asiasta mitään, eikä teillä ole vauvan vanhemmuuteen sen kummempia avaimia kuin muillakaan.

Tässä keskustelussa uskomatonta on myös se, että syyllinen kaikkeen perheen turmioon on luonnollisesti äiti. Isiä keskusteluissa ei edes sivuta, vaikka lasten hoitoratkaisut lienevät perheen yhteisiä päätöksiä, oli kotiin jäävä henkilö sitten äiti tai isä.

Äitinä ei voi voittaa. Jos lähdet töihin, hylkäät lapsesi, olet huono äiti ja uraorientoitunut sekä kylmä. Jos jäät kotiin, olet helikopterivanhempi, huono äiti ja läheisriippuvainen yhteiskunnan elätti.

Isänä sen sijaan et voi kuin voittaa. Jos pidät isyyslomaa tai *gasp* jaat vanhempainvapaajakson lapsen äidin kanssa, olet superisä, ja äärettömän sitoutunut perheeseesi. Mikä tahansa osallistuminen perheen elämään lasketaan. Jos taas vaimoke ja lapsi ovat kotona ja itse liihotat kokouksesta toiseen, niin yhteiskunta kyllä muistaa muistuttaa, että olisit akka kiitollinen kun miehesi tuo leivän pöytään ja tekee niin paljon töitä kun sinä vaan kotona imettää lussutat, siinä vasta on kunnollinen perheenisä.

Tarttis vissiin tehrä tälle jotain. Ja ensimmäinen mitä itse kukin voi tehdä, on tukkia turpansa toisten perhe-elämän asioista ja päivähoitoratkaisuista. Niin naamatusten kuin internetsissä.

Henry Laasanen, pull your thumb out of your ass, right now.

Päivän biisi: PMMP - Viimeinen valitusvirsi

Henry Laasanen on olevinaan sosiologi ja jonkinlainen sosiaalisten normien ja käytäntöjen tutkija Jyväskylästä. Jos nimi ei vielä ole tuttu, kannattaa(ko?) herran hengentuotteita tarkastella vaikka täältä, ja muistaa seuraavan kerran kun tyypistä puhutaan, ettei anna yliopistotutkinnon häikäistä. 

http://www.terve.fi/blogit/henry-laasanen/naisten-valinpitamattomyys-baarissa-ihmetytti

Tekstin jälkimainingeissa juohtui mieleeni muutama kysymys:

Millaisina olosuhteiden uhreina Laasanen pitää miehiä?

Johtuuko tämä uhrikäsitys siitä, että Laasasella itsellään ei käy flaksi?

Mistä kumpuaa koko blogia leimaava järjetön halveksunta naisia kohtaan?

Laasasen ajattelunsa pohjaksi valitsema markkina-arvoteoria käsittelee mielenkiintoisia asioita, mikä varmasti on syy saamaansa huomioon ja julkisuuteen. Kukapa meistä ei haluaisi tietää, mikä on se salainen ainesosa X, joka laittaa tietyt naiset kiinnostumaan tietyistä miehistä, miksi jotkut naiset eivät kiinnostu, miten suhteet alkavat ja mikä on onnellisen, elämänmittaisen parisuhteen salaisuus. Jospa nämä mysteerit olisivat purettavissa kaikille ymmärrettävään muotoon, jospa vain näissä asioissa olisi jonkinlaisia kaavoja, josta kiinni saatuaan homma sujuisi kuin tanssi.

http://www.terve.fi/blogit/henry-laasanen/millainen-naisen-luonteen-pitaisi-olla

Laasasella tuntuu olevan ylipääsemätön ongelma koko naissukupuolen kanssa. Voin hyvin kuvitella, että ns. elävän elämän suomalaisnaiset vaikuttavat valjuilta, jos ihannenainen on American idol-tähti, josta Laasasella ei itse asiassa ole minkäänlaista moniulotteista käsitystä ja jonka hän olisi valmis naimaan, vaikka avioliittoon astelisi oikean naisen sijasta amerikkalaisen tuotantoyhtiön parrakas editoija ja Laasasen oma plasma-tv. Olisi hienoa, jos meille taviksillekin saataisiin joku editoimaan synkät hetkemme, itkumme, rasvaiset tukkamme, aiheettomat nalkutuksemme ja muut kauneus- ja luonnevirheet näkymättömiin.

No, herran kirjoituksille ei liene tarpeen antaa tämän suurempaa mainosta, sillä oma näkemykseni asiasta on se, että Laasanen on todellisuudesta vieraantunut, traumatisoitunut ikuiseksi teiniksi jämähtänyt epävarma mies, joka on pahoillaan siitä, että sai rukkaset vaikka kauniisti tyttöä ulos pyysi. Jos hänellä olisi tälle tutkimukselle muutakin pohjaa kuin katsomansa tositv-sarjat (Kulta, sinusta on tullut pullukka ja muita satuhäätyyppisiä ohjelmia) sekä Suomi24-keskustelupalstan kirjoitukset, saattaisi alkaa hivenen kiinnostaakin.

On rankkaa myöntää itselleen, että seksi- ja suhdemarkkinoilla aidot, mukavat ja leppoisat ihmiset menestyvät. Itse asiassa, eivät vain he. Myös joidenkin näkökulmasta kusipäiset rentut ja muut marginaaliryhmäläiset menestyvät, mutta kauneushan on katsojan silmässä ja suhteen osapuoliksi on tarjolla ja tyrkyllä niin monenlaista kombinaatiota, että lienee mahdotonta muotoilla näiden joukosta jonkinlaista teoriaa joka ei murentuisi hitusiksi heti, kun asiaa tarkastellaan mistä tahansa muusta kuin misogynistisestä näkökulmasta.

Signed, sealed, delivered....

Hienoa suomalaiset!

Kyllä saa olla ylpeä, että vihdoinkin otetaan askelia tasa-arvoisemman Suomen puolesta. Onpa tätä odotettukin! On myös mahtavaa olla edes nimensä verran mukana kyseisessä kampanjassa, mukana muuttamassa lainsäädäntöä ihmisystävällisempään ja syrjinnänvastaiseen suuntaan. Tahdon 2013 -kampanja on huikea menestys jo alkumetreillään. Se on hyvin rakennettu kampanja, täyttä asiaa. Loistavaa, että perisuomalaisen nurkissavalittamisen sijasta on ryhdytty toimimaan. Kiitän ja kumarran kansalaisaloitteen alullepanijoita. Kansalaisaloitetta oli mahdollista kannattaa 19.3.13 alkaen, eli aloite on ollut auki 15 tuntia. Siinä on jo nyt reilusti yli 50 000 nimeä, mikä on alaraja lakiehdotuksen/muutoksen käsittelyynsaamiseksi. Itse asiassa nimiä on jo melkein 60 000.

On noloa, että Suomi pitää itseään hyvinvointivaltiona ja edelläkävijänä, mutta on Pohjoismaista viimeinen, jossa avioliittoa ei saa solmia kenen kanssa haluaa. Myös Kanadassa ja osassa Yhdysvaltain osavaltioita samansukupuolisten avioliitto on sallittu, kuten myös Espanjassa ja Portugalissa, vain muutaman esimerkin mainitakseni.

Tasa-arvoinen avioliittolaki on ihmisoikeuskysymys. On kapeakatseista ja itsekeskeistä väittää, ettei se ole. Avioliiton puute ei varmaankaan tapa ketään, mutta näin räikeä erottelu lain silmissä on omiaan muokkaamaan ihmisten asenteita. Vaikka avioliitto ja rekisteröity parisuhde sisältäisivätkin samat oikeudet (esimerkiksi sukunimiasia, adoptio jne), olisi erottelevaa ja epätasa-arvoista sekä pikkumielistä kieltää toisilta avioliiton suoma, yhteiskunnan laajasti hyväksymä instituutio ja väittää, että rekisteröity parisuhde tai mikä tahansa muu nimike voisi ajaa saman asian.

On törkeää, ettei kaksi vapaata, aikuista ihmistä saa solmia avioliittoa vain siksi, että sattuvat olemaan keskenään samaa sukupuolta. Aiheesta on käyty niin käsittämättömällä logiikalla maustettuja keskusteluja, että heikoimpia ja vähän vahvempiakin hirvittää. En edes viitsi tässä yhteydessä lähteä kaivelemaan näitä Jumalan luomat (ihmiset tai lait)- tai avioliiton tarkoitus on suvun jatkaminen -tyyppisiä "argumentteja". Olen kuitenkin saanut ns. rautaisannoksen ja ahdistavan selvän käsityksen siitä, että osa suomalaisista on takapajuisia heinähattuja, joille ihmisarvo, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat kaukaisia asioita, koska he itse elävät enemmän tai vähemmän onnellista elämää normikansalaisina, joille tie on raivattu sileäksi kuin persikan nukkaiset posket. Toivon vain, että nämäkin saisivat joskus kokea, miltä tuntuu, kun enemmistön suoja rakoilee ja joutuukin turvautumaan omaan itseen tai vertaisiinsa voidakseen elää omannäköistään elämää. On avartavaa joutua epäilemään tai kyseenalaistamaan omaa kelpaamistaan, omaa agendaansa ja (ihmis)arvoaan, kun itse huomaa olevansa erilainen, keskiarvosta poikkeava yksilö.

Onneksi näyttää siltä, että äänioikeutettujen aikuisten maailmassa on sympatiaa, oikeudentuntoa ja tasa-arvolle kannatusta. Tasa-arvon vaatiminen ja toivominen ei ole sinisilmäistä haihattelua, vaikka lienee tosiasia, että ihmiset tulevat aina arvottamaan toisiaan joillakin kriteereillä. Nämä kriteerit eivät kuitenkaan saisi olla syntymässä annettuja asioita, kuten ihonväri, sukupuoli, kansalaisuus tai seksuaalinen suuntautuminen. Vaikka täydellinen tasa-arvo olisikin utopia, siihen tulisi silti kaikin keinoin pyrkiä.

Siispä: Tahdon 2013!

www.tahdon2013.fi