Suositut tekstit

tiistai 2. joulukuuta 2014

Marry Me, Baby!


Ajattelin, että kirjoittaisin hassunhauskan postauksen häävalmisteluista. Siitä, kuinka häistä on tehty valtava, rahaanielevä koneisto, jollei halua tyytyä menemään naimisiin kahden todistajan läsnäollessa ja ilman juhlamenoja.

En pysty. Kirjoitin ensimmäisen kappaleen, ja uuvahdin täysin. Häihin liittyy niin paljon turhaa ja materialistista, että sitä on vaikea käsittää. Kaikkien järkytykseksi en ehkä aiokaan julkaista blogissa tai facebookissa esimerkiksi animoitua countdown-laskuria, joka hempeästi tikittäisi ja ilmaisisi kaikille keskustelukumppaneilleni, kuinka monta päivää häihin vielä onkaan...

Kaikki maksaa. Tämä oli toki tiedossa, mutta omakohtainen seilaaminen kaikessa turhanaikaisessa häämarkkinahattarassa on valaissut tilannetta entisestään. Häitään valmistelevia myös ohjataan voimakkaasti tiettyyn muottiin, koska ihmisillä tuntuu olevan se käsitys, että häiden täytyy olla valkoiset, höttöiset ja ällömakeat. Vaihtoehtoja on kyllä runsaasti, mutta lopputulos tunnelmaltaan samanlainen.

Haaveilin värillisestä hääpuvusta, mutta jouduin pian huomaamaan, että vaihtoehdot ovat joko halpoja teini-iltapukuja tai muuten mauttomia, jäykkiä, materiaaliltaan ja tyyliltään. Hääpuvun mallisia, laadukkaista kankaista valmistettuja pukuja ei ole saatavilla kovin helposti. Ja pitsi! Pitsi on varattu valkoisiin morsiuspukuihin, pitsisiä yläosia tai helmoja ei muissa väreissä morsiamelle ollut tarjolla. Halusin ehdottomasti, että pukuni olisi jollain tavalla romanttinen, joten pitsi kuului suunnitelmiini, eikä mikään määrä tylliä, hyttysverkkoa, organzaa ja taftia voinut korvata sitä. 

Arvannette; päädyin kaiken purnauksen ja hampaidenkiristyksen jälkeen valkoiseen mekkoon. Onneksi sentään löysin itselleni sopivan mallin, ja siinä on tyyliini sopivaa pientä säpinää, toivomani romanttisen pitsiyläosan lisäksi. Kas niin, meikäläinenkin saatiin markkinavoimain hampaisiin, kun imeydyin pikkuhiljaa anarkistisista aatoksistani kohti mainstream-häitä, joita alitajuisesti ehkä olen halunnut kymmenvuotiaasta.

Puvun olisi myös voinut teettää -ah, ja taas uuvun. Morsiusmaailma pyörii aivan omissa sfääreissään. Nopeasti oppii, että hääpukuliikkeissä ei saa kuvata, kengät jätetään liikkeen eteiseen, ja joissain liikkeissä pukuja saa hipelöidä vain hanskat kädessä. Hitaammin hahmottaa sitä, kuinka paljon vaihtoehtoja on. Ja kuinka paljon häiden järjestelyssä on työtä. 

Kun pelkkä morsiuspuvun metsästys on niin läkähdyttävää hommaa, ette edes halua, että aloitan aiheista teemaväri, kutsujen teettäminen vs. askartelu, hääpaikan valinta ja erilaisten paikkojen vertailu hintojen koostuessa täysin erilaisista osasista, koristeluista, hääkukista, kampauksesta, autosta, bändistä, lahjalistoista, kengistä, sormuksista jotka nekin voi ostaa tai teettää miljoonasta eri tyylistä, joista kuitenkin kaikissa on sama idea - rinkula sormeen ja menoksi.

Toivon monellakin tasolla, että nämä ovat (ensimmäiset ja) viimeiset häät, jotka itselleni järjestän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti