maanantai 19. tammikuuta 2015

Happy New Year 2015

Ihanaa uutta vuotta 2015!

Tästä onkin hyvää vauhtia kehkeytymässä kaikkien aikojen paras.

Onnellisia aikojahan tässä on eletty jo muutama vuosi, kun kaiken murinan, kitinän ja rimpuilun kautta ovat onnistuneet sellaiset projektit kuin yliopistosta valmistuminen, työpaikan saaminen (ja seuraavan työpaikan saaminen, ja seuraavan, ...ja vihdoin pysyvän työpaikan saaminen), kihlautuminen ja kohta kilisevät hääkellotkin. Ei voi valittaa, mutta tuulta purjeisiin tässä puhallellaan jo, uudet unelmat horisontissa kimmeltäen.

Totta puhuen, taas painetaan täyttä höyryä. Häävalmistelut ovat kesken, opinnot täydessä vauhdissa, työssä räpiköidään kohti orastavaa asiantuntijuutta. Olisi tietysti hauskaa, jos tästä onnellisesta vaiheesta jäisi muutamia muistikuviakin, mutta kiireessä tuppaa unohtumaan, että tärkeintä ei ole määränpää, vaan matkanteko....

Vai miten se meni. Ei ainakaan noin, koska meikäläiselle tärkeintä on, että määränpäitä saavutetaan säännöllisin väliajoin. Inhoan päämäärätöntä haahuilua, vaikka kuinka ehtisin syleillä universumia downshiftaillessani. 



Suunnitelmista tekoihin - tai sitten ei

Kaikkea touhua suunnitellessa ja säveltäessä tulee huomattua, että suunnitelmat ovat eri asia kuin toteutus. Ei suuret sanat suuta halkaise, niin sanoakseni. Inhoan matkalla muuttuvia suunnitelmia, kun puhutaan, aikataulutetaan ja jauhetaan ko. aikatauluista viikkokausia, ja tiedän jo lähtökohtaisesti, että suunnitelma ei tule käymään toteen. Kun on aika tarttua härkää sarvista, luistetaan takavasemmalle ja todetaan, että eipä onnistunut tämäkään asia. 

Eipä onnistunut tälläkään kertaa. Tämä fakta ärsyttää, vaikka kyse on vain sekundäärisesti minua koskevista asioista. Olen kyllästynyt kuuntelemaan turhia puheita suunnitelmista, jotka eivät toteudu. Haaveet, jotka ihminen tietää mahdottomiksi, ovat eri asioita. Haluan tietää, mitä ihmiset toivovat, mitä haluavat, mistä haaveilevat. Mutta realististen asioiden kyseessäollen en halua kuulla epärealistisia haihatuksia asioista, jotka vaativat vain istumalihaksia.

Olen poikkeuksellisesti (?) suivaantunut. Ihmisillä on erilaisia tilanteita, mutta toista on vaikea ymmärtää silloin, kun itsellä on tuhat rautaa enemmän tulessa, ja yrittää silti selvitä kaikesta, koska mitään ei olisi varaa pudottaa. Toivoin myös, että saisin yhdellä osa-alueella pientä sparrausapua, mutta ko. sparrausapu luistelee käsistäni kuin märkä saippua.

Tästäpä juohtui mieleeni, että onko meininki entisestään amerikkalaistumassa? Puhutaanko ympärilläni entistä useammin vain jotain sanoaksemme, ilman aikomustakaan tehdä mitään puheen sisällön realisoimiseksi? Huomaan syyllistyneeni tähän syntiin muutaman kerran viime kuukausien aikana, ja vaikka se aina tuntuu ikävältä, tunnen kynnyksen madaltuneen omallakin kohdallani. Tikku toisen silmässä, norsu omassa. Vai kuinka se nyt oli. Tänään ei nämä aforismit irtoa alkuunkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Winds of Change

 Hupsista. On tainnut kulua luvattoman kauan siitä, kun viimeksi sormet juoksivat näppäimistöllä. Yritän tavoittaa sen, mikä on viimeisten v...