Rokkia ja tuoreita lehtiä puissa

Ihana, ihana kesä!

Päivän biisi: PMMP - Matkalaulu ( <3 Anni S, aina!)

Aurinko paistaa, ulkona on lämmin ja tuuli hellii paljaita käsivarsia. Hellemekkoja on vielä turha kaivaa kaapista, mutta tämähän onkin sitä parasta; leppeä ilma, lisääntynyt valo ja puissa tuoreet, vaaleanvihreät lehdet. Ilma on vielä raikasta, ei keskikesän tunkkaista ja hikistä, vaan tuoretta ja täynnä lupauksia.

Viikko sitten huokailtiin ja ihasteltiin Hartwall Areenalla Josh Grobanin konsertissa, keikkakesä on virallisesti avattu! Josh oli oma, valloittava itsensä. On hauskaa, kuinka siitä nuoresta miehestä Converse-tossuineen voi irrota niin maailmanluokan ääni. Olen iloinen, ettei hän ole valjastanut kapasiteettiaan vain klassisen musiikin tarpeisiin, vaan venyttää genrerajoja.

Lava noin minuuttia ennen keikan alkua.
Missäkö Josh? Satun kuulumaan siihen kansanosaan, joka nautiskelee keikkansa ihan sellaisenaan.
Inhoan sitä, että keikkansa pitää pilata räpsimällä kuvia ja miettimällä, onnistuiko valotus.

Josh hurmaa yleisönsä mahtipontisella äänellä ja syväluotaavilla balladeilla. Sanokaa mitä sanotte ja naurakaa pois vain. Rakkauslaulutkin voivat näemmä tuntua hyvältä korvissa, sielussa ja sydämessä. Kenties keväälläkin on osuutensa asiassa. Silti mahtavaa, että keikalla oli yleisöä täysin laidasta laitaan; nuoria ja vanhoja, naisia ja miehiä. Joku juttu siinä Joshissa täytyy olla... Ja väliäkö sillä, mikä tuo juttu on, kunhan mieli virkistyy ja syntyy uutta ajatusta, uutta kasvua ja voimaa. Edelleen; se on tämä kevät ja kesä, mikä puhuu.

Viime viikonloppuna oli Kaisaniemessä ja Rautatientorilla myös Maailma Kylässä-festivaali. Kävin ensimmäistä kertaa nuuskimassa ko. festaria ihan kunnolla, ja yllätyin positiivisesti. Hauskaa, että keskelle kaupunkia on saatu tuotua tuollainen kansainvälisyyttä, käsityötä ja yhteishenkeä korostava tapahtuma. Myönnetään, että meikäläistä paikalle veti lähinnä lopettamisestaan pari viikkoa aiemmin ilmoittanut PMMP, joka soitti ilmaiskeikan Kaisaniemen puistossa, Savannilavalla. Koko edeltävä viikko oli Josheineen, erinäisine baby showereineen, toimistopalavereineen ja strategiapäivineen kuitenkin ollut sen verran väsyttävä, että visiittini jäi lyhyemmäksi kuin suunnittelin. Kuuntelin musiikki- ja markkinahumussa muutaman suosikkibiisin ("Joku Raja", "Heliumpallo", "Rakkaalleni", "Matkalaulu" jne.) ja luovin hitaasti poispäin ihmismassoista. Arvostan korkealle tällaisia kaupunkitapahtumia, mutta ihmisen on kuunneltava itseään ja tehtävä vain se, minkä jaksaa.

Ja jottei keikkakevätkesä tyssähtäisi aivan tyystin, on tänään luvassa melkoista ilotulitusta: P!nk on Helsingissä, ja lähden tuossa tuokiossa etukäteisfiilistelemään asiaa armaan M:n kanssa. Kuten hällekin ilmaisin, en tiedä kummasta olen enemmän innoissani; Siitä, että näen jälleen maailmanluokan artistin vai siitä, että tapaan taas M:n, jonka kanssa yhteydenpito on jostain syystä harventunut. Onneksi aina päästään liikkeelle juurikin siitä, mihin jäätiin edellisellä kertaa. Ystävyys <3

Juhannuksen jälkeen jatkuu musiikin perässä juokseminen: Tuska-festari kutsuu Suvilahteen kesäkuun lopussa, ja heinäkuussa heitetään hyvästit Stellalle, joka on vuosikaudet ilostuttanut festareitani ja värittänyt harmaata arkeani.

No mutta. Tossut tanaan ja riekkumaan...

Henry Laasanen, pull your thumb out of your ass, right now.

Päivän biisi: PMMP - Viimeinen valitusvirsi

Henry Laasanen on olevinaan sosiologi ja jonkinlainen sosiaalisten normien ja käytäntöjen tutkija Jyväskylästä. Jos nimi ei vielä ole tuttu, kannattaa(ko?) herran hengentuotteita tarkastella vaikka täältä, ja muistaa seuraavan kerran kun tyypistä puhutaan, ettei anna yliopistotutkinnon häikäistä. 

http://www.terve.fi/blogit/henry-laasanen/naisten-valinpitamattomyys-baarissa-ihmetytti

Tekstin jälkimainingeissa juohtui mieleeni muutama kysymys:

Millaisina olosuhteiden uhreina Laasanen pitää miehiä?

Johtuuko tämä uhrikäsitys siitä, että Laasasella itsellään ei käy flaksi?

Mistä kumpuaa koko blogia leimaava järjetön halveksunta naisia kohtaan?

Laasasen ajattelunsa pohjaksi valitsema markkina-arvoteoria käsittelee mielenkiintoisia asioita, mikä varmasti on syy saamaansa huomioon ja julkisuuteen. Kukapa meistä ei haluaisi tietää, mikä on se salainen ainesosa X, joka laittaa tietyt naiset kiinnostumaan tietyistä miehistä, miksi jotkut naiset eivät kiinnostu, miten suhteet alkavat ja mikä on onnellisen, elämänmittaisen parisuhteen salaisuus. Jospa nämä mysteerit olisivat purettavissa kaikille ymmärrettävään muotoon, jospa vain näissä asioissa olisi jonkinlaisia kaavoja, josta kiinni saatuaan homma sujuisi kuin tanssi.

http://www.terve.fi/blogit/henry-laasanen/millainen-naisen-luonteen-pitaisi-olla

Laasasella tuntuu olevan ylipääsemätön ongelma koko naissukupuolen kanssa. Voin hyvin kuvitella, että ns. elävän elämän suomalaisnaiset vaikuttavat valjuilta, jos ihannenainen on American idol-tähti, josta Laasasella ei itse asiassa ole minkäänlaista moniulotteista käsitystä ja jonka hän olisi valmis naimaan, vaikka avioliittoon astelisi oikean naisen sijasta amerikkalaisen tuotantoyhtiön parrakas editoija ja Laasasen oma plasma-tv. Olisi hienoa, jos meille taviksillekin saataisiin joku editoimaan synkät hetkemme, itkumme, rasvaiset tukkamme, aiheettomat nalkutuksemme ja muut kauneus- ja luonnevirheet näkymättömiin.

No, herran kirjoituksille ei liene tarpeen antaa tämän suurempaa mainosta, sillä oma näkemykseni asiasta on se, että Laasanen on todellisuudesta vieraantunut, traumatisoitunut ikuiseksi teiniksi jämähtänyt epävarma mies, joka on pahoillaan siitä, että sai rukkaset vaikka kauniisti tyttöä ulos pyysi. Jos hänellä olisi tälle tutkimukselle muutakin pohjaa kuin katsomansa tositv-sarjat (Kulta, sinusta on tullut pullukka ja muita satuhäätyyppisiä ohjelmia) sekä Suomi24-keskustelupalstan kirjoitukset, saattaisi alkaa hivenen kiinnostaakin.

On rankkaa myöntää itselleen, että seksi- ja suhdemarkkinoilla aidot, mukavat ja leppoisat ihmiset menestyvät. Itse asiassa, eivät vain he. Myös joidenkin näkökulmasta kusipäiset rentut ja muut marginaaliryhmäläiset menestyvät, mutta kauneushan on katsojan silmässä ja suhteen osapuoliksi on tarjolla ja tyrkyllä niin monenlaista kombinaatiota, että lienee mahdotonta muotoilla näiden joukosta jonkinlaista teoriaa joka ei murentuisi hitusiksi heti, kun asiaa tarkastellaan mistä tahansa muusta kuin misogynistisestä näkökulmasta.

Joka haukkuu on itse se...!

Teemabiisi: PMMP: Viimeinen valitusvirsi

Olen ihan HIEMAN väsähtänyt noihin Facebookissa kiertäviin erilaisiin itsetunnon pelastusyrityksiin. Jokainen kiehahtaa toisinaan ja on mukava lukea, että ihmisillä on mielipiteitä, mutta ketä auttaa esimerkiksi tällainen:

Kuva on Facebook-käyttäjän -Elämä on- lisäämä, mutta postaus ei muuten liity häneen.

Tämä teksti, kuten kaikki kaltaisensa, ilmentävät mielestäni vain julkaisijansa hankalaa luonnetta. Luulisi tällaisten julistusten kuluttavan mielettömästi yksilön voimia; eikö tule tunne kuin olisi sodassa koko maailman kanssa?

Olen kuullut kuvauksia itsestäni, ja joskus pessimistiksi väitetään. Toivon, etten silti lukeudu samaan kastiin kuin tällaisten ankeiden toitotusten julkaisijat. Masentava perusoletus näissä huoneentauluissa on se, että jotkut todella puhuvat pahaa ja katsovat muita ihmisiä kieroon. Niin ikävä totuus kuin se voi ollakin, en silti kuuna kullanvalkeana suostuisi lähtemään tähän "mä oon mitä oon"-tyyppiseen, 10-vuotiaan sielunelämään viittaavaan uhoamisleikkiin.

En tiedä mikä tilanne on oman pikkuruisen elämänpiirini ulkopuolella, joten voin kertoa vain oman käsitykseni aiheesta.

Jos ihmiset tuntuvat tuomitsevan elämääsi, harkitse ensin,

• onko tilanne todellinen vai vain tunne omien korviesi harhaantuneessa välissä.

• Jos ihmiset oikeasti arvostelevat valintojasi, tarkista, oletko (erästä tällaista huoneentaulua mukaellen) vain ympäröinyt itsesi kusipäillä.

 Aseta asiat mittasuhteisiin. Oletko todella niin keskeinen osa jonkun elämää, niin hiertävä piikki jonkun persauksissa, että hän jaksaisi puhua sitä kuvittelemaasi potaskaa selkäsi takana? Jos tämä henkilö on puolisosi, vaihda puolisoa. Muut ihmiset tuskin välittävät jakaa ilkeämielisyyttä suuntaasi jatkuvasti. Sen ajatteleminen, että koko maailma on sinua vastaan, on melko ylimielistä: kaikki asiat eivät todellakaan pyöri yhden ihmisen ympärillä, ja useimmat eivät jaksa vaivata järjestelmällisesti päätään toisten dissaamisella.

Minuakin voi sanoa ylimieliseksi, sillä olen aikuisiällä ollut onnekas: minulla on monta ihanaa, korvaamatonta ihmissuhdetta, ystäviä joihin voin luottaa, ja sen suojista on hyvä huudella. Silti uskaltaudun sanomaan, että jos olet mukava ihminen, muilla on voimakas tendenssi pitää sinusta. Se ei tarkoita, että vaikeuksia tai riitoja ei syntyisi tai että tapaisit aina ihmisiä jotka pitävät sinusta. Se tarkoittaa, että tulet luultavasti kaikkien muiden täyspäisten ihmisten kanssa toimeen eikä heillä(kään) ole tarvetta tai halua tuomita sinua.

On siis kaiken maailman sodanjulistusten sijaan mielekästä katsoa itseään hetki ulkopuolisen silmin: pystynkö ylläpitämään tai aloittamaan keskusteluja ihmisten kanssa? Osoitanko muita kohtaan empatiaa ja ymmärrystä? Välitänkö siitä, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat? Jälkimmäisen kohdan kyseessäollen muistan taas eräänkin huoneentaulun: "Ole oma itsesi, älä välitä mitä muut sinusta ajattelevat!" On tärkeää säilyttää oma persoonansa, mutta on merkittävästi erilaista, jos välität muiden mielipiteistä liian vähän / sopivasti / liian paljon. Jos et välitä lainkaan, vaikutat itseriittoiselta tolvanalta, mikä vähentää menestystäsi sosiaalisessa kanssakäymisessä. Jos välität liikaa, vaikutat epätoivoiselta vinkuintiaanilta, eikä kukaan välitä ryhtyä kasvattamaan sinulle persoonallisuutta, mielikuvitusta ja omaa voimaa.

Summa summarum; sodanjulistus- tai hälläväliä-taulut ovat itseasiassa itsenäisyyden sijaan merkkejä epäonnisesta sosiaalisesta elämästä ja julistajan epävarmuuksista. Aikuiset ihmiset. Yritetään huomioida toisiamme ystävinä ja tuttavina sekä auttaa niitä, joille sosiaaliset tilanteet ovat haasteellisempia. Huomioidaan tällä matkalla myös henkilökohtaiset ja temperamenttiimme liittyvät taipumukset jotka ilmenevät ulosannissamme. Mielipiteitä saa ja pitää olla, mutta niiden esitystapa on se joka ratkaisee. Meillä kaikilla on vastuuta myös viestiemme vastaanottamisesta ja perillemenosta.

Apartment issues

Kevättä rinnassa ja toiveita ilmassa; etsimme uutta asuntoa koko neljän hengen vahvuudella. Oikotieltä löytyikin erittäin mieluisalta vaikuttava kolmio ihanteelliselta sijainnilta. Vuokranantajillakin on erilaisia toiveita vuokralaistensa suhteen. Meidän pieni perheemme on aina suoriutunut vuokralaisen velvoitteistaan moitteitta, mutta toivomme nyt kiihkeästi, että tähtäimessä oleva asunto osoittautuisi näytössäkin yhtä lupaavaksi kuin kuvien ja vuokranantajan mainospuheen perusteella vaikuttaa.

Olen erityisen sähinöissäni asunnon sijainnista; se on suosikkiasuinaluettani koko Helsingissä. Tuntuisi uskomattomalta muuttaa sinne, kun olin jo vaipumassa epätoivoon ja luulin, että joudun kenties muuttamaan Espoon epätoivoisimpaan kolkkaan (joka jääköön tässä yhteydessä nimeämättä). Toivomme myös, että koirulaisemme eivät muodostaisi vuokrasopimuksen solmimisen kannalta ongelmaa; toiset eivät halua vuokrata asuntoaan koiranomistajille. Ymmärrän tämän tietyin perustein; suuret koirat voivat vaurioittaa asuntoa pahastikin, jos niiden tarpeista ei huolehdita riittävästi. Pienetkin koirat voivat aiheuttaa meteliä kokonaisessa rapussa, jos ne jätetään liian pitkiksi ajoiksi tai liian vähän aktivoinnin jälkeen yksin. Jos ja jos. Onneksi voin puhtain omintunnoin sanoa, että meidän tinteistä ei ole tullut valituksia - koskaan. Enkä myöskään ole itse kuullut niiden pitävän minkäänlaista mekkalaa suljettujen ovien takana. Siispä sormet ja varpaat ristissä...

Kaunistautumista urakkahommina

No nyt on melko perinaisellinen (pirunaisellinen?) olo.

Työviikkoni ohessa olen onnistunut viettämään muutamankin ihanaisen iltapäivän kaupungilla. Eilen tapasin ystävää, kiitos M, kävimme syömässä ja shoppailemassa. Löysin viimeinkin etsimäni laadukkaat kesä/kevätjuhlakengät. Aleksi 13:n mallikappalemyynti suosi, ja Gaborin puupohjaiset remmisandaalit tarttuivat mukaan hyvään hintaan.

Tuntui hyvältä kierrellä kaupungilla kun aurinko paistoi ja kevät näyttäytyy vihdoinkin koko kauneudessaan. Jos pientä viilausta vielä kärsii toivoa, niin saisiko vielä koivut hiirenkorville?

Tämän päivän aurinkoinen ilma lämmitti jälleen mieltä, mutta mukaan mahtui kokemus, jonka etukäteen ajattelin lisäävän naisellisuuttani tai ainakin auttavan ..krhm, naiseuteni käsittelyssä. Ostin jo kuukausia aiemmin siskoni kanssa GroupOnin diilin - sokerointi (brasilialainen ja kainalot) vain 35 €! Diili oli edullinen, enkä ole koskaan käynyt sokeroinnissa, vaikka olen siitä pitkään haaveillut, alituisesta sheivaamisesta päästäkseni.

Tänään marssin toimenpiteeseen. Putiikki sijaitsee Kalliossa ja heti sisään astuessani ajattelin, että olen tehnyt isohkon virheen. Liike oli vanha kampaamotila, sottainen, pölyinen, eikä myynnissä ollut ammattilaistuotteiden armeijaa, kuten useimmissa oikeissa kosmetologiliikkeissä. "Kosmetologi" oli vahvasti tatuoitu (korvanlehdetkin), hieman epäsiistin oloinen nuori nainen, ja minut ohjattiin peremmälle toimenpidehuoneeseen. Osasin odottaa kipua ja nipistelyä, mutta jo sokerimassan levittäminen iholle sattui enemmän kuin kuvittelin. Repäisyvaihe sattui hirvittävästi. Vertailun vuoksi, minua on tatuoitu kahdesti, eikä tatuoinnin värityskään tuottanut näin järkyttävää kipua. Kymmenen minuutin retuuttamisen jälkeen kasvoiltani VALUI tuskanhiki, eikä kokonaisesta brasilialaisesta voinut haaveillakaan. Kainalot sokeroitiin ja bikinirajat siistittiin, mutta loput hoidan vanhalla konstilla. Jälkeenpäin ajatellen olen melko varma, ettei tuo "kosmetologi" piitannut vähääkään karvankasvusuunnista tai oikeaoppisesta sokeroinnista. Voi olla, että rohkaistun joskus kokeilemaan toimenpidettä uudestaan, mutta tulen kiinnittämään erityistä huomiota paikan ja kosmetologin valintaan, enkä toiste pihtaile rahasta - maksoin vain 35 €, mutta palvelu oli sen mukaista. Huomasin myös kotiin päästyäni, että työn jälki kainaloissani on varsin epäsiisti (intiimialuettani en ole näin läheisesti vielä tarkastellut). Iho on kärsinyt ja siitä on tihkunut verta, ja yksittäisiä, katkenneita karvoja pilkottaa sieltä täältä.

Jatkossa muistisäännöksi kelvannee seuraava: Aina, kun joku työskentelee jalkovälissäsi, tuo henkilö on syytä valita huolellisesti.

Viikko aikaa, mutta nyt on jo hyvä aika tehdä jalkahoito ja pedikyyri. On aika valita kynsilakka, joka saa pilkistää Gaboreistani ensi viikonlopun hääjuhlissa. Ja pitäisihän sen lakan sopia värikkääseen mekkooni... Olisiko näistä mihinkään?