keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Tuuliviirinä luokses pom... eiku?


Ihana aurinkoinen syyspäivä. Valoisuus ja päivänsäteet tuntuvat hyvältä kasvoilla, vaikka muu kroppa onkin jo pitänyt verhota jonkinlaisiin vaatteisiin. Ilma on lämmin, mutta puita havisuttava tuuli muistuttaa saapuvasta syksystä. 
Tällaisissa päivissä on rauhaa, itseluottamusta, kauneutta ja kaipuuta, joiden takia kannattaa jatkaa päivä kerrallaan ja luottaa siihen, että asiat järjestyvät aina, tavalla tai toisella. 

Sain työtarjouksen edellisestä työpaikastani. Kuukauden pätkä, mutta mielenkiintoista hommaa. Ja hei, kuukauden palkka... Juhlan aihetta, etten sanoisi! Lisäksi tuttava vinkkasi eräästä avoimesta työpaikasta himoitsemallani alalla, ja yhtäkkiä elämä näyttää jälleen perhosilta, sateenkaarilta, koiranpennuilta ja yksisarvisilta. On erittäin helposti dokumentoitava fakta, että toivo on ihmiselle mielettömän tärkeä voimavara. Aion lähettää vetovoimaisen ja ammattimaisen hakemuksen ja saada tuon työn. Yes I can! Tukka ylös, kissarajaukset silmiin ja jakku päälle. Voilá!

The job is MINE!!

Translation: I was offered a job! It's only temporary, but such an interesting opportunity! I'm quite excited! My friend also linked a nice job for me to apply, and I am SO getting that one after I finish the temporary thing. Just have to send a professional application and be active. Yes I can!
P.s. Suddenly the fall doesn't seem like a bad season at all. Hope is THAT important.

perjantai 6. syyskuuta 2013

To work or not to work?


Täällä sitä ollaan. Uudessa asunnossa, laatikoiden keskellä. Espanjanreissusta on selvitty hengissä (melkein ostin I <3 Barcelona-paidan, mutta jätin sittenkin...), ja elämä hymyilee taas harvahampaista hymyään. Seilaaminen kahden asunnon välillä on viimein loppu, ja olemme asettuneet mukavasti lähemmäs Helsinkiä. Ydinkeskustaan on toki vielä matkaa - ja hyvä niinkin - mutta junamatka lyheni hivenen ja kämppä vaihtui kuin vaihtuikin mieluisampaan.

Ensimmäiset päivät ravasin uudessa asunnossa paniikin vallassa. Pyörin, kuuntelin, nuuskin, tarkkailin. Ilmeisesti edellisen asunnon pienet haitat (naapurin taukoamaton tupakointi, tunnelmaton asunto, alakerran karaoke) olivat jättäneet minuun jälkensä, ja odotin vain, koska huomaan tästä kämpästä asioita, joiden kanssa en pysty elämään. Toistaiseksi sellaisia ei ole ilmennyt. Kämppä on toki pienempi, mutta ylin kerros antaa rauhaa naapureiden suhteen. Alakerrassa ei ole mitään yöllistä liiketoimintaa, ja seinien läpi tunkeva vanhan tuhkakupin löyhkä on tiessään. Tässä asunnossa on parempi tunnelma, ja se tuntuu välittömästi enemmän kodilta.

Työrintamalle ei kuulu uutta: takana on ensimmäinen kuukausi työttömänä. Edellisestä työpaikasta tosin vihjailtiin, että lisää saattaisi olla tarjolla. Odottelen mielenkiinnolla heidän tarjoustaan. Muutoin työnhaku on ankeaa: tarjolla on työpaikkoja muuttomiehille tai varastotyöntekijöille, tai vastaavasti mikrobiologeille, joilla on vähintään viiden vuoden vankka kokemus henkilöstöjohtamisesta, yritysviestinnästä ja varainhankinnasta. ...Haluaisin mieluusti jotain siltä väliltä!

Kirjoitushommiin pääsen harrastukseni pohjalta kiinni noin kuukauden kuluttua. Olen siitä varsin iloinen ja odotan väistämätöntä tyhjän paperin kauhua innolla. Rupeama kestää vain muutaman päivän, mutta on toivoakseni riittävä antamaan minulle jälleen uutta itseluottamusta. On hämmentävää, kuinka pian työttömän käsitys omista kyvyistään heikkenee. Kuukausi takana, ja tunnen taantuneeni yksisoluisen tasolle. Koen tulleeni sysätyksi syrjään - kaikki muut lähtevät aamuisin töihin tai kouluun, minä jään kotiin selaamaan työpaikkailmoituksia ja huolehtimaan koiristani. Pitkään jatkuessaan tässä olisi takuulla syrjäytymisen ainekset... Voisin helposti muuttua crazy dog ladyksi, joka ulkoiluttaa koiralaumaansa tukka takussa ja raakkuu vastaantulijoille erinäisiä solvauksia.

Sitä odotellessa...

Translation: Greetings from the lovely, sunny and hot Barcelona! Our little four-day getaway was definitely worth it! But now life is somewhat back to normal. If not having a day job is ever considered normal. Not in my books. I could easily become one of those crazy dog ladies. Unemployment isn't fun. At all. One month of this, and I feel like I've lost all credibility and professionalism I ever had. I feel isolated from the world; everyone else is going to work, getting tired and maybe on weekends they have a beer. When you don't work, you stop caring about weekdays or weekends, and it's not like you can just wonder in the city and have a beer if you feel like it - no job, no money, no beer. Simple math, it is. Luckily I'm waiting for my old boss to offer me a job again. For at least a month, I hope!
P.s. At least I am currently sitting in the new apartment, there are boxes everywhere and I'm trying to see and smell if there are problems like there were in the old apartment. So far, no smoke detected. It feels like home, this one...

Winds of Change

 Hupsista. On tainnut kulua luvattoman kauan siitä, kun viimeksi sormet juoksivat näppäimistöllä. Yritän tavoittaa sen, mikä on viimeisten v...