keskiviikko 1. helmikuuta 2012

No Balance

Kas niin,
tammikuu on suhahtanut ohi uutta elämää odotellessa. Koska tilaukseni on jostain syystä ilmeisesti jäänyt matkalle, ostin itseni onnellisemmaksi: Pieni koiranpentutyttö Alma on kotiutunut loistavasti. Se on vielä pieni, mutta kehittyy hurjaa vauhtia. Kaikeksi onneksi yhteiselämä myös perheen prinsessan kanssa on alkanut hyvin: koirat leikkivät paljon ja vaikuttavat vilpittömän iloisilta toistensa seurasta.

Koiranpennun lisäksi hemmottelin itseäni vaihtamalla puhelinliittymäni halvempaan. Kärsivällinen puolisoni oli tässä asiassa liikkeellepaneva voima, joten ette voi syyttää tästä minua... Huomasin kuitenkin, että kun puhelinlaskuni pienenee lähes olemattomaksi (*höm*), voin tyytyä maksamaan saman hinnan kuin tähänkin asti -ja saada siinä kaupassa uusimman älypuhelimen kytkykauppana. Odotankin nyt kieli pitkällä, että pakettini kilahtaisi lähipostin noutohyllylle.

Koska vuosi on muutoinkin käynnistynyt muutosteemaisena presidentinvaaleineen, koiranpentuineen, puhelimineen ja työnhakuineen, tein linjaan sopivasti myös elämäntapapäätöksen. Päätin panostaa omaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiini ja ottaa sen prioriteetikseni alkavana vuonna. Tapaan kuntosalijäsenyyden oheistuotteena tulleen personal trainerini ensi viikon alussa.

Noh, kytkyt ja jytkyt. Ja erityisesti vastajytkyt.

Tapasin tänään ystäväni lounaan merkeissä. Kevät näyttää olevan enemmän tai vähemmän vaikeaa aikaa meille kaikille. Ystäväni hautautuu työnsä alle ja tuntee olonsa yksinäiseksi. Masennus vaivaa, eikä tunnelin päässä toistaiseksi näy valoa. Kotimatkalla tulin pohtineeksi sitä, millaisina ihmiset hahmottavat elämänkaarensa, sen pitkän tai lyhyen, kukin kokemustensa mukaan. Onko elämä ollut oman arvion mukaan pääosin onnellinen vai onneton? Pohdinta muistuttaa puolitäyden ja puolityhjän lasin tarinaa; optimistin ja pessimistin näkökulmia.

Kenties olen pessimisti (kiistän!), mutta kaikista runsaista ilonhetkistä huolimatta tekisi mieleni sanoa, että olen elämässäni ollut suurimman osan ajasta surullinen. Se kuulostaa kiittämättömältä, mutta en usko siihen, että ihminen voisi tahtoessaan vaihtaa sitä, miten elämänsä hahmottaa. Elämäänsä voi tarkastella monesta näkökulmasta - minäkin, "hyvän" perheen lapsi, koulutettu, työssäkäyvä ja sosiaalinen, musikaalinen ihminen. Toisaalta olen myös koulukiusattu, neuroottinen, masentunut ja elämänsuunnastani eksynyt tai siitä täysin tietämätön. Se, kuinka elämänsä (ja itsensä) yleisesti ottaen näkee, on jossain niin syvällä, että sen vinksauttaminen edellyttäisi kai selkäydinnesteen vaihtoa ja verenkierron kiepsauttamista toiseen suuntaan.

No, helmikuu on toivoa täynnä... Ja ystävänpäiväkin tulossa. Millähän siltä suojaudutaan, kysyy hän.




Winds of Change

 Hupsista. On tainnut kulua luvattoman kauan siitä, kun viimeksi sormet juoksivat näppäimistöllä. Yritän tavoittaa sen, mikä on viimeisten v...