Have Yourself a Merry Recycled Christmas

Maa on harmaa ja märkä, kiiltonahkakenkien puolesta saa pelätä joka askeleella. Joulukuu on ylittänyt puolivälin, ja pian olisi aika järjestäytyä perhekeskeiseksi joulusiivouksen ja leipomusten avulla.

Lahjasirkus on tänä vuonna onneksi jäänyt vähiin; kuten viime vuonnakin, sovimme perheen kesken, että vain puolisot ostavat toisilleen lahjat. Näin kukin saa yhden paketin kuusen alle, mutta materian määrä pysyy kohtuullisena. Sinkkuja muistetaan koko perheen voimin yhteisellä lahjalla. Satsaamme mieluummin joulurahamme yhteisen ruokapöydän antimiin.

Ekologinen ja söpö paketti syntyi sanomalehdestä ja kaupan
mainoslehdestä leikatusta kuvasta. Nauha ei ole kierrätettävää,
mutta löysin sen vanhojen askartelutarpeideni joukosta - ei tarvinnut ostaa uutta!

Koen kauppakeskusten joulusesongin erittäin materialistisena, kevytkenkäisenä ja ahdistavana. Ihmisiä viedään kuin pässejä narussa; jouluksi on ostettava, vaikka sitten väkisin. Mummit, kummit ja kaimat saavat tuikkukynttiläkuppinsa, kaulahuivinsa tai posliiniset koriste-enkelinsä. Pikkutakkiset kireät keski-ikäiset miehet ryntäilevät Stockan ovilla edestakaisin. Kainaloissa kannetaan Brabantian isoja leipälaatikoita, jumalattomia stereopakkauksia, hajuvesi- ja kosteusvoidepakkauksia, uusinta legomaailmaa ja vaikka mitä muuta. Jaanpa piruuttani muutaman pienen ja hyväksihavaitun vinkin joulua valmisteleville, jos sellaisia sattuu tekstini äärellä viivähtämään.

Sopikaa reippaasti lahjusten rajoittamisesta. Olen itse sopinut ystävien kanssa, että yritämme lahjojenvaihdon sijaan nähdä ennen joulua ja viettää pienen kiireettömän hetken yhdessä. Lahjoja ei osteta, perheenkin kanssa käytössä vain yhden lahjan malli. Yhdessävietetty aika on paras lahja. Jos raha polttelee taskunpohjalla, voi roposensa sijoittaa vaikka erityisen hyvään viiniin tai siihen kaikkein parhaaseen suklaaseen - ylimääräistä, kierrätyskelvotonta ja maatumatonta krääsää kannattaa välttää viimeiseen asti niin lahjojen kuin kodin koristelunkin osalta. Jos haluaa olla oikein höveli, voi muistaa Kirkon Ulkomaanapua pienellä lahjoituksella ja ajatella heitä, joilla ei ole jouluna edes puhdasta vettä. 

Esimerkiksi tästä: Toisenlainen Lahja

Hengellisempi lahjapaketti syntyi Kirkko ja
Kaupunki-lehden sivuista. Päälle taittelin lehdestä löytyneen
piispa Irja Askolan kauniin joulutervehdyksen.

Pelkästään lahjojen käärepaperia myydään joka nurkalla - ja se on sitä tavaraa, mitä on turha yrittää työntää kierrätyspaperilaatikkoon. Kultaiset ja hopeiset koristeet lahjapaperissa tekevät siitä kierrätyskelvotonta jätettä. Suosimmekin ainakin tässä perheessä sellaista tapaa, että lahjat kääritään esimerkiksi sanomalehtipaperiin. Näin joulun alla lehdissä on kauniita talvikuvia, ja kuvan voi tähdätä paketin päälle. Lisätään vain pätkä koristenauhaa (vanhoista vuosista jäänyttä lahjanarua tai vaikka lettinauhoiksi kelpaavaa kestonauhaa), ja kaunis, hivenen retrohenkinen paketti on syntynyt. Ja luonto kiittää.
Joulukortti voi näinä maailmanaikoina olla tunnelmallinen, vaikka se olisikin sähköinen. Tottakai paperisessa tai itse tehdyssä kortissa on sitä jotain, mutta jospa niitä lähettäisi vain muutamille tarkoin harkituille tai tietokoneen ulottumattomiin jääneelle? 

Paljastan jo etukäteen, että laitan omalle ystäväpiirilleni sähköisen kortin. Laitan toivotusten oheen myös muutaman laulunpätkän, jotka minulle merkitsevät joulua. Näin joulutervehdyksiini ei suotta suhrata paperia, ja tekstin lisäksi tervehdykseen yhdistyy musiikillinen ulottuvuus.

Kummitytön paketissa hyödynnettiin
niin ikään Kirkko ja kaupunki-lehden kuvitusta.

Jouluna kannattaa myös miettiä sen joulupöydän antimia. Syödäänkö perinteinen kinkku, vai kokeiltaisiinko lihatonta seitan-kinkkua sen sijaan? Entä mitä kaloja tarjoillaan alkupaloina? Mitä sanoo WWF:n kalaopas? Valitettavasti lukeudun itse perinteisen kinkun ystäviin, joten luultavasti possuparka kuuluu itseoikeutetusti joulupöydän kunniapaikalle. Asia on kuitenkin tiedostettu. Eettisyyteen voi pyrkiä asia kerrallaan.


Translation: It's Christmas time, but it's possible to make small things for the environment. Just use a teeny bit of imagination. I know everyone is going crazy shopping, decorating and gift-wrapping, so maybe just focus on the important part: what to eat during the holidays.

Keikkaa pukkaa

Depeche Mode heitti hienon keikan Hartwall Areenassa. Katsojat olivat enemmän tai vähemmän pähkinöinä, kun bändi soitti vanhoja hittejä ja uudempaa tuotantoa hyvänä sekoituksena. Ihanata!
Tästä naposteltavaa. Video on Rooman keikalta, mutta samaa kiertuetta, eli tällainen esitys nähtiin tänään Areenassakin. Herkkua. Ja kyllä tuo(kin) biisi kuuluu Martin L Goren suuhun.

Koska olen luultavasti pääkaupunkiseudun suurin mielensäpahoittaja, rutisen silti ihan hippasen. Mistä te tuutte, te turvenuijat, kun emmä tunne teitä?

On ihanaa, että musiikki tempaa mukaansa, puhuttelee ja koskettaa, mutta tätä on hyvä siinä lipunostovaiheessa hieman ennakoida. Pari perussääntöä:

1. Jos lippusi on numeroitu istumapaikka katsomossa, joka on täyteen myyty, ole ystävällinen ja pidä se takalistosi penkin kätköissä keikan ajan. Jos nouset seisomaan, kun kaikki muut istuvat, blokkaat ainakin neljän ihmisen näkyvyyden ja vaikutat radikaalisti heidän viihtyvyyteensä ko. keikalla.

2. Jos haluat fiilistellä musiikkia koko ruumiillasi, sielusi lisäksi, osta lippusi sinne pirun permannolle, jossa voit hyppiä, riekkua, tanssia ja rätkyttää mielin määrin. Sitä varten siellä on se vaihtoehto. Toinen mahdollisuus on ostaa lippu katsomon ylimmältä riviltä, jossa kukaan ei ole takanasi ärsyyntymässä kekkuloinnistasi. Tässä tapauksessa se olisi tarkoittanut kokonaista kaksi riviä korkeammalla olevia paikkoja.

3. Jos kuitenkin joudut kanssani istumapaikoiksi osoitettuun katsomoon, yritä miettiä, mikä on edes niukin naukin hyvien tapojen mukaista muita maksaneita asiakkaita kohtaan. Ja toimi kuten toivoisit sinua kohtaan toimittavan. Jos koko muu katsomo istuu kiltisti, pidä perseesi penkissä, äläkä blokkaa muiden näkymiä. Me ostimme liput istumakatsomoon, koska meille riittää musiikki ja visuaalinen konserttielämys. En maksanut niskasärystä ja vitutuksesta, jotka saan yrittäessäni väistellä kuluneiden farkkujesi litsaantuneen takapuolen heiluntaa näkökentässäni.

4. On tilannekohtaista, voiko istumakatsomossa nousta seisomaan. Jos takanasi seistään, ei sinun biletyksesi luultavasti enää häiritse ketään. Jos bändi on lopettelemassa viimeistä biisiä ja katsomo räjähtää seisoviin aplodeihin, nouse sinäkin ja liity joukkoon. Se on eri asia kuin pakottaa vierustoverisi a) seisomaan kahden tunnin keikka kokonaan, vaikka juuri sitä välttääkseni halusin istumapaikan... tai b) kurkkimaan konsertti persposkiesi takaa.

Ei luulisi olevan aivan ylivoimaista...

Translation: Oh behave (yourself in the audience)! If you chose to have a seat for the concert, please consider other people who also wanted to enjoy the event in a seated position. If you feel the need to party like an animal, book your tickets on the floor. Otherwise, sit your ass down and let everyone have their fun!It's really not that difficult.
P.s. I like Depeche Mode and love everything Martin L. Gore does with his voice.

A part of my Childhood I wish I never had

Olin neljännellä luokalla, kun luokan pojat pyysivät mukaan leikkiin välitunnilla. Pojat olivat siloittaneet lumiseen maahan liukkaan pätkän, jota pitkin oli talvivaatteissa kiva liukua. Hyväksyin kutsun, sillä en vielä ymmärtänyt, että kyse ei ollut ystävyydestä. Kun pääsin liukkaan luiskan lähelle, yksi poika otti kiinni käsivarrestani, toinen poika toisesta käsivarresta. Kolmas otti luiskan päästä vauhtia, ja liukui "pommiasennossa" jalkoihini. Kun pommi osui, käsivarsistani päästettiin irti. Lopputulos: pojilla hirvittävän hauskaa, minulta keuhkot tyhjänä, kun makasin jäisessä maassa kaaduttuani suoraan rintani päälle. Vielä hauskempaa oli, kun itkin.

 

Löysin Facebookista Älä kiusaa-sivuston, ja muistot tulvahtivat mieleeni. Ajattelin, että lienee korkea aika kirjoittaa omat muistonsa auki ja tunnustaa tosiasiat. 

Minua on kiusattu koulussa. Kun menin ensimmäiselle luokalle, jouduin pian silmätikuksi. Kiusaamiseni on ollut verbaalista loukkaamista, minulle on naurettu, minua on peloteltu, lyöty, tönitty, väheksytty ja uhkailtu. Sitä sanotaan, että kiusatuilla on usein jokin piirre, mikä erottaa hänet muista. Olin laihanpuoleinen, keskimittainen tyttö, ei silmälaseja tai hammasrautoja. Ilmeisesti syy oli temperamenttinen luonteeni - saatoin sanoa takaisinkin, jos haukuttiin.

Luokasta poistuessa vaatenaulakot odottivat käytävällä. On pieni ihme, ettei siinä mennyt silmä, sillä luokasta poistuessa poikkeuksetta joku muisti taklata minut naulakkoon, seinään, vaatteiden sekaan. Ulos mennessä oli pakko pitää kaiteesta kiinni, sillä portaista tönittiin alas, jos ei tajunnut pitää varaansa. Jos piti kaiteesta kiinni, repi joku silti vaatteista, mutta se ei sattunut yhtä paljon. Välitunneilla piilouduin joskus vessaan, vaikka se oli kiellettyä. Piti mennä ulos. Juoksin vessaan jos ehdin. Joskus en ehtinyt saada vessan ovea ajoissa kiinni. Muistan, kuinka pelkäsin aina, että sattuu. En vain tiennyt missä ja kuinka kovaa. Kroonistuva pelko muuttaa ihmistä.

Koulukiusaaminen on asia, jonka luulen säännöllisin väliajoin jättäneeni taakseni. Se on myös asia, jota aikuinen, jota ei ole kiusattu, ei voi täysin ymmärtää. Lapsella on vaillinainen käsitys maailmasta kokonaisuutena. Lapsi elää pienessä kuplassa, sillä maailman mittasuhteet eivät ole hänelle vielä hahmottuneet. Lapsella ei ole keinoja puuttua vallitsevaan todellisuuteensa samalla tavalla kuin aikuisena. Kun vastaan tulee vihaa, väkivaltaa ja vähättelyä, se on väkisinkin iso juttu. Lapsi ottaa annettuna sen, mitä vastaan tulee, ja rakentaa maailmaansa niistä lähtökohdista.

Koulupäivistä muistan pelon, epävarmuuden, nolotuksen tunteen, kivun sekä tuskaisen pohdinnan, että tätäkö elämä on. Opettaja sanoi silloin tällöin, että rakkaudesta se hevonenkin potkii. Tiesin jo kymmenen vanhana, että potkiminen ei ole rakkautta, hevosille eikä ihmisille. Mutta kun leikistä ei saa suuttua ja pojat on poikia. Se oli jotenkin omaa syytäni, mutten osannut saada sitä loppumaan. Pirullisinta oli, kun luulin vihdoin saaneeni tilanteen rauhoittumaan. Lainasin pari markkaa koulun kovimmalle tytölle. Kun kyselin viikkorahojani takaisin, tyttö kavereineen uhkasi vetää turpaan koulun jälkeen.

Yritän olla syyttämättä ketään, ja ymmärrän nyt aikuisena, että kiusaajillani on ollut huono tai pelottava lapsuus. Minulla oli sentään kotona asiat hyvin. Tajuan, että myös kiusaajilla tai sivusta seuranneilla luokkatovereilla on vaillinainen käsitys siitä, mitä he ovat tehneet.
Ajattelen edelleen, että inhosin lapsuutta, lapsena olemista ylipäätään. Ihmettelen ihmisten kaipuuta lapsuutensa viattomille niityille - olen itse vain odottanut, että tulen aikuiseksi, sillä se on ollut vapauttava kokemus. Tuntuu, että viimeinkin minulla on luovuttamaton koskemattomuuteni ja oikeus mielipiteisiini.

Kotimatkalla jouduin kulkemaan kiusaajieni kanssa kohti bussipysäkkiä. Minä ja ystäväni kävelimme usein autotiellä, sillä kiusaajat työnsivät meidät väkisin pois kävelytieltä. Jos halusi olla turvassa, pysäkille oli juostava. Koko matka. Ja jos halusi selvitä ilman suurempia vahinkoja, piti pitää turpa kiinni. Mutta se oli selvää alakoulusta yläkoulun loppuun asti - jos kantelet, käy huonommin.

En kuitenkaan voi olla miettimättä, miten syvästi kokemukseni on minua haavoittanut. Olisinko uskaltautunut opiskelijaruokalaan yliopistolla? Olisinko joutunut läpikäymään niitä lukuisia masennus- ja terapiajaksoja saadakseni itsestäni ja maailmastani selvää? Tarvitsisinko siihen tätä jatkuvan lääkityksen suojaa, johon nyt joudun verhoutumaan? Olisiko perusluottamukseni ihmisiin parempi? Kun tapaan uusia ihmisiä, ensimmäinen ajatukseni on, että he eivät luultavasti pidä minusta. Minulla on suuri tarve olla kaikille mieliksi, vaikka siihen ei ole mitään loogista perustaa. Jos minua ei olisi kiusattu, kokisinko uudet paikat ja esimerkiksi syömisen vieraiden ihmisten seurassa helpommaksi? Olisinko halunnut lapsia itselleni? 

Jossittelu ei rakenna tulevaisuutta. En halua perustaa elämääni menneelle tai piehtaroida siinä. Olen selvinnyt hyvin, olen sosiaalinen ja varsin pätevä yksilö. Minulla on runsaasti ystäviä ja olen pitkässä parisuhteessa. Työyhteisöissäni minusta on pidetty.

Harmittaa vain (siihen kai minulla on loogisesti ajatellen oikeus), että melkein 8 vuotta elämästäni on kärvistelty kiusaamisen keskellä. Ja harmittaa, etten saa koskaan varmasti tietää, onko kiusaaminen vaikuttanut tiettyihin asenteisiini tai perusturvallisuudentunteeseeni. Harmittaa se, että halusin jo ala-asteikäisenä haihtua maan alle, enkä koskaan uskonut eläväni täysikäiseksi. Koska en ollut kukaan. Tai mitään. Enkä halunnut olla, sillä jokaiseen elonmerkkiin tartuttiin välittömästi ja voimalla.

Ainoat asiat, joista voin olla varma, perustuvat omaan kokemukseeni. Se, mitä minulle tapahtui, oli väärin. Tiedän sen, sillä väkivalta (kaikissa muodoissaan) on väärin. Tiedän, että kiusaamisen jälkeen on mahdollista elää hyvää elämää ja nauttia siitä. On tämä kärsimyksen arvoista. Sääli vain, että se kärsimys on ollut turhaa.

Jos tiedät, että sinua tai läheistäsi kiusataan koulussa, työpaikalla tai missä tahansa. Puutu siihen. Älä odota, puutu heti. Äläkä kiusaa.

Translation: Time to face the facts. I was bullied throughout my school years. It changed me, but sometimes it's hard to say if I was just born a bit eccentric, or if my past experiences still have some influence in my life. Saying "what if" is never very constructive, but I can't help but wonder. Sometimes. P.s. Do not bully people around you and stop others from bullying if you can. It is a big f*cking deal.