Bloggareiden pelisäännöistä mainostamisen suhteen käydään nyt aivan jumalatonta kuhinaa. Kuka on saanut blogin kautta mitäkin, miten se tulisi ilmaista? Saako ilmaiseksi saatua tuotetta näyttää arkielämässään, entä muualla sosiaalisessa mediassa?
Dior Addict Shine: äidiltä lahjaksi. Jeanne Lanvin: itse ostin. Kynttilä: synttärilahja kaverilta. |
(Ajatukset ja sanavarasto lienevät nekin lahjoiksi saatuja, joten kiitokset kuuluvat osastolle Anni Swan, Agatha Christie, J.K. Rowling, Jane Austen, Rosa Liksom, Henning Mankell, Torey Hayden, Mauri Kunnas, Elina Karjalainen, Nicholas Blake, Riikka Pulkkinen, Anna-Leena Härkönen, Kaari Utrio, Mika Waltari, Walt Disneylle työskentelevä giganttinen koneisto, Paulo Coelho, Tommy Tabermann... Ja vaikka kuinka monelle muulle ammatikseen tekstiä tuottavalle (muusikot mukaanluettuina!) sekä lähiympäristöni verbaaliakrobaateille, joiden ihailtavia suorituksia minulla on ollut ja tulee olemaan ilo olla todistamassa.)
On hyvä, jos mainonnan sääntöjä selkiytetään blogien lukijoille. Kyseessä on harmaa alue, ja mainostajat siirtyvät yhä enemmän virtuaalitodellisuuksiin. Meille on vasta varttumassa cybertietoinen sukupolvi, joka ymmärtää erottaa nettimaailman temput tosielämän realiteeteista. Minun maailmaani ei meinaa istua, että jotkut suostuisivat kirjoittamaan inhoamistaan tai turhina pitämistään tuotteista mainostajan ehdoilla. Täytyy kuitenkin hyväksyä, että tällaisiakin ihmisrottia keskuudessamme liikkuu. Mainosten maailma on kylmä, julma ja keskittyy arvoihin, jotka itselleni tuntuvat vierailta. Mutta niinhän sitä sanotaan, että koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Täytyy pitäytyä mukana uuden ajan ilmiöissä.
Tässähän kannattaa tietenkin muistaa, että vaikka me täällä Sääntöjen Suomessa saisimme aikaan tiukankin koodiston sille, miten blogimaailmassa saa tuotteita mainostaa, ulottuvat internetlonkerot pitkälle sinne, missä tällaisista säännöistä ei ole koskaan kuultu. Vanha kunnon perussääntö pätee siis tässä ja tästä ikuisuuteen; lähdekritiikkiä täytyy löytyä ja kaikkea lukemaansa ei todellakaan pidä uskoa. Blogeihin kannattaakin mielestäni suhtautua lähinnä tarinoiden ja inspiraation kuplivana lähteenä, mutta vain kaikkein timanttisimmat ajatukset voi tiukan seulan jälkeen ottaa kokeiluun.
Mutta lainaanpa omaksi ja toivottavasti jonkun toisenkin iloksi Laulavaa Lintukoiraa (Uppo-Nalle, by Elina Karjalainen):
"Kapustan kätkin, missä se on?
Missä on kapula verraton?
Missä on pullo ja missä on pallo?
Oi, minä onneton karvakallo!
Piiloon kun pistän, sen samalla hukkaan!
Hikipä nousee touhussa tukkaan!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti