torstai 13. syyskuuta 2018

A Jar of Hearts

Jotenkin pirstoutunut olo.

Olen huolissani oikeastaan vain siitä, että se ei tunnu väistyvän kuten hetkittäiset melankolian päivät tai tunnit. Väsymys on mennyt ytimiin, eikä yöuni paranna.

Viimeaikaiset tapahtumat ovat tainneet olla liikaa psyykelleni. Pysyn kasassa ja hoidan velvoitteeni, mutta sisäisesti olen muusina ja sirpaleina yhtä aikaa.

Aiemmin itkin, enää en. Siitäkin olen hieman huolissani, koska tunnetila ei suinkaan ole keventynyt, mutta nyt patoan kaiken piiloon. Liian kipeää käsitellä, joten laitan sen pois. Ja pelkään, että kontrollini pettää - että sillä hetkellä kun unohdan kaiken hetkeksi, koko massa ryöpsähtää tuhantena tulikivenä ulos suustani, korvistani, silmistäni.

Taisteluun en jaksa tätä vastaan käydä, mutta periksikään ei voisi antaa. Lillun välitilassa ja eltaannun.

Edit:

Luulin, että 2017 oli paska vuosi mulle henkilökohtaisesti. Vähänpä tiesin.

Tänä vuonna on tapahtunut paljon ihaniakin asioita ja varsinkin kesällä toteutui moni upea juttu, joista hädin tuskin uskalsin unelmoida: Siskoni meni naimisiin upean miehen kanssa ja sain siten parhaista parhaimman lainaveljen. Pääsin reissaamaan ystävän kanssa valloittavaan Lontooseen ja kuulin Alanis Morissetten konsertin. Työsopimukseni vakinaistettiin.

Vuoden aikana lapseni on kasvanut paljon ja kehittynyt valloittavaksi ja ihanaksi pieneksi ihmiseksi, jota rakastan yli kaiken, ja joka on hullaannuttanut monta muutakin lähipiirissämme.

Silti sisimmällä ja henkilökohtaisimmalla tasolla olen loppuunrutistettu. Enkö vain osaa tai suostu olemaan mistään kiitollinen?

perjantai 7. syyskuuta 2018

Kiitokset ystävä ihmeellinen





Tarina tulee pahasti myöhässä, mutta asia on itselleni niin tärkeä, etten voi jättää sitä kirjoittamatta. Pienen koiran elämä tuskin kiinnostaa perheeni lisäksi ketään, mutta tulkoon hänen stoorinsa silti kerrotuksi.

Onnekseni Jarkko Martikainen luotettuine miehineen on juuri julkaissut kappaleen, joka auttaa osaltaan sanoittamaan tuntemuksiani. Istun pitkään sanatonna, lauseitani punniten, koska nyt liikutaan alueella, josta ei kyyneleittä selvitä alkua pidemmälle. En haluaisi kirjoittaa mitään sekavaa tai ankeaa, mutta tunteen tarkka sanoittaminen on yllättävän haastavaa.

Hansu tuli elämääni sattuman suosiollisella avustuksella. Tiedustelin pentukoiraa virallisen ilmoituksen kautta, mutta kuulin että pennut olivat jo löytäneet kotinsa. Kasvattaja oli kuitenkin jo päättänyt, että emokoira, vajaa kaksivuotias hyväkuntoinen ja kaunis Hani, Hansu, täytyisi sijoittaa toiseen kotiin, sillä siitä ei hännän murtuman vuoksi ollut enää näyttelykoiraksi, eikä perheeseen sopinut enempää lemmikkejä.

Kävimme katsomassa Hansua, ja taisimme molemmat ujostella hitusen. Päätin antaa hänelle kodin, ja Hanin omistaja luotti koiran hoiviini. Hansu oli jo "valmis", sisäsiisti ja aikuinen. Se osasi kulkea remmissä, vaikka tuntuikin ottavan aina kierroksia toisia koiria tavatessa. Pienen koiran nouto oli tunteikas reissu. Hauvaseni pelkäsi autossa, ja eron hetki vanhasta kodista oli haikea. Illalla tihkusateessa, ensimmäisellä ulkoilulla mietin, miten oppisimme elämään yhdessä. Oppisimmeko tuntemaan toisemme, osaisinko huolehtia koirasta, vaikka perheessäni ei koskaan aiemmin ollut koiraeläintä.

Opimme hyvin. Hansu kotiutui opiskelija-asuntooni vaikeuksitta. Kuljimme yhdessä töissäkin. Kävelimme ympäri Etelä-Haagaa, reissasimme tuoreen parisuhteeni perässä Jyväskylässä. Hansu nukkui leveässä sängyssäni peiton alla, pää viereisellä tyynyllä. Parisuhteen muututtua vakituiseksi yhdessäasumiseksi koira joutui siirtymään koriin sängyn viereen, mutta siitä ei onneksi kannettu kaunaa.

Hansu oli aina mun koirani, vaikka perheeseen tuli toinenkin hauveli vuonna 2012. Koirat olivat myös keskenään erilaisia ja joskus nekin taistelivat keskenään.

Hansun sydänsairaus oli tiedossa pitkään, ja muutaman viimeisen vuoden se eli säännöllisen lääkityksen avulla. Oireet eivät olleet erillisinä kovin pahoja, mutta niitä alkoi kerääntyä eri puolille koiraa.

Pikkuhiljaa Hansun oireet olivat sellaiset, ettei sille enää suositeltu pitkiä (tai juuri lainkaan) kävelyitä. Onneksi asuimme tuolloin jo omakotitalossa ja Hansu sai ulkoilla pihalla vapaasti sen verran kuin jaksamista riitti. Syöminen kävi pikkuhiljaa vaikeammaksi, sillä hampaita ei voinut enää sydänvian takia hoidattaa kunnolla. Suurimman osan ajastaan Hansu nukkui, mutta vaikutti kuitenkin iloiselta, eikä perustoiminnoissa ollut vaikeuksia. Hansu jaksoi aina kerjätä rapsutuksia ja nameja ja seurata mitä kotona tapahtuu.

 

Tarinamme nopea päätös


Itsenäisyyspäivänä 2017 Hansu liukastui noustuaan koristaan lattialle. Näin heti, että sitä sattui. Koira alkoi ontua ja vaikutti todella kivuliaalta. Vein sen heti eläinlääkäriin, jossa todettiin että tassussa on jonkin sortin venähdys. Olin jo kotona antanut Hansulle kipulääkettä, ja sitä suositti eläinlääkärikin. Samalla todettiin kuitenkin, että sydänvika on todella huomattava ja vakava, hampaiden tilanne koiralle todennäköisesti kivulias, ja lisäksi takajaloissa oli nivelrikkoa, joka teki liikkumisesta varovaista ja mahdollisesti kivuliasta. Olin jo aiemmin huomioinut, että Hansun asettautuminen makuulle kesti kauemmin kuin ennen, eikä se tapahtunut vaivattomasti kuten ennen.

Kysyin Hansun kuntoutumismahdollisuuksista ja mainitsin eutanasian mahdollisuuden, sillä pahin painajaiseni olisi pitää Hansu liian kauan luonani vain omia tunteitani säästääkseni.

Eläinlääkäri sanoi, että yksittäin mikään edellämainituista ei vaatisi koiran lopettamista, mutta koska vaivoja alkoi olla paljon ja nyt tassussa vielä akuutti, kuntoutusta (pitkää lääkitystä) vaativa venähdys, voisi olla Hansulle armollisempaa päästää hänet pois. Vein Hansun kotiin ja jätin sen lääkittynä lepäämään. Soitin kaupungineläinlääkärille, ja varasin ajan Hansun eutanasiaan seuraavalle aamulle. Sovittiin, että Hansun kunto tarkistettaisiin vielä tämän toisen eläinlääkärin toimesta ennen toimenpidettä.

Ilta meni kuin sumussa, ja Hansu sai nukkua viimeisen kotiyönsä isossa sängyssä, välissämme, peittoni alla kuten ennen vanhaan. Annoimme sille herkkuja ja paijasimme. Seuraavana aamuna lapsi sai sanoa koiralle hei hei, otimme muutaman viimeisen perhekuvan ja itkimme yhdessä. Lapselle kerrottiin, että Hansu lähtee koirien taivaaseen, missä sillä on hyvä olla.

Veimme Hansun sovitulle lääkärikäynnille ja tämä eläinlääkäri oli samaa mieltä kuin edellisenkin päivän; Mikään ei vaatinut Hansun välitöntä lopettamista, mutta poispäästäminen voisi olla vanhalle, 13-vuotiaalle koiralle armollista. Sanat eivät meinanneet tulla suustani, mutta pusersin väkisin. Päätös oli vaikein, mutta olin sen lemmikilleni ja ystävälleni velkaa kaikista rakkauden vuosista. Sanoisin Hansulle haikeat hyvästit.

Rakkaan koirani nukahtaessa kuiskutin sille uudestaan ja uudestaan kuinka hieno koira se oli. Kiitin sitä 11 yhteisestä vuodesta, silitin ja suukotin, pidin tiukasti sylissä, kunnes Hansu uinahti päättymättömään uneen. Silitin Hansun sileää, kaunista turkkia kunnes pieni sydän lakkasi lyömästä.

Hansu tuhkattiin pienen lempilelunsa kanssa. Tuhkat hain itkien K-marketin paketinnoutopisteestä, mutta varsinaista hautaamista uurna odotti puolisen vuotta. Juhannuksena 2018 Hansu haudattiin Ruokolahden mökin pihalle, lempipaikkansa kupeeseen.

Hansun kuolemasta tulee pian vuosi, mutta muistellessa tulee aina itku. Hani oli sielunkoirani, rakas ystäväni. Hansu oli unelmieni koira. Iloinen, osallistuva, aina rakastava. Menetyksen kipu on edelleen tuore. Kaikkien koirien kanssa ei synny samanlaista suhdetta; sen huomaan Hansun lähdettyä. Alma on ihana monella omalla tavallaan, mutta se ei ole Hansu. 

Toista samanlaista tuskin saankaan, joten harkitsen vakavasti, voinko koskaan ottaa uutta koiraa. Tällä hetkellä riski tuntuu turhan raskaalta.

On aina varhaista
Kun luopuu parhaista
Jos vierii kyynel
Sen pois pyyhkäisen
Niin nostan naulaan
Sen kaipuun ja laulan
Kiitokset ystävä ihmeellinen
                           -Jarkko Martikainen & Luotetut miehet



It is what it is

“The only thing necessary for the triumph of evil is for good men to do nothing.”

Winds of Change

 Hupsista. On tainnut kulua luvattoman kauan siitä, kun viimeksi sormet juoksivat näppäimistöllä. Yritän tavoittaa sen, mikä on viimeisten v...