keskiviikko 8. elokuuta 2012

So there is a God

Puolisentoista viikkoa häiriötöntä relaksoitumista ja uuden työn kolme ensimmäistä päivää takana. Yöunet jäävät tässä vaiheessa vähiin, kun olympialaiset riistävät iltaunet ja aamulla on raaka herätys töihin. Tämä kaikki on kuitenkin kuin linnunmaitoa, sillä olen onnellisempi kuin vuosiin!

Töissä on valtavasti kaikenlaista opeteltavaa, muistettavaa ja tarkistettavaa. Informaatiotsunami on, ei valtava, vaan käsittämätön. Pelkästään tarkistettavia sähköpostilaatikoita on kolme. Niistä jokaiseen pukkaa pitkin päivää tärkeitä, tärkeämpiä ja kiireellisiä posteja. Ensimmäisen kuukauden ajan puskurina minun ja tämän tulvan välissä toimii työpaikan nykyinen haltija, joka yrittää epätoivoisesti sulloa pieneen kallooni kaikkea sitä hiljaista ja äänekästä tietoa, jota hänelle itselleen on vuosi(kymment)en aikana karttunut. 

Nautin työtehtävieni täydellisestä muutoksesta. Entisen henkisesti kuiviin imevän, niveliä kuluttavan, fyysisesti ja psyykkisesti epämiellyttävän, epäsäännöllisen ja erittäin huonosti palkatun työn tilalle on tullut henkisiä haasteita, tasaisempi päivärytmi, vapaampi työympäristö, normaali palkka ja työskentely suosikkiasioitteni parissa. Työkaverit olivat entisessä paikassa rakkaat, mutta ensimmäisten päivien perusteella luulen, että tulen viihtymään uudessakin paikassani erinomaisesti.

Vietän nyt työpaikalla noin kymmenen tuntia enemmän viikossa kuin aiemmin, mutta tuntuu silti, että minulla on enemmän valtaa omaan elämääni. Tuntuu hassulta olla työpaikalla ja tajuta, ettei kukaan tarkkaile tekemisiäni siinä toivossa, että pääsisi huomauttamaan olemattomista virheistä tai osoittamaan "laiskalle" uutta tekemistä. Kellokorttia ei ole, huolehdin itsenäisesti siitä, että tulen työpaikalle aamupäivän aikana. Jos tulen myöhään, jatkan myöhemmälle iltaan. Työkaverini toivovat, että opin asiat mahdollisimman hyvin ja viihdyn. 

Jokaisena päivänä olen pysähtynyt hetkeksi miettimään, kuinka onnekas pirulainen olenkaan. Tunnen syvää nöyryyttä ja kiitollisuutta saamastani mahdollisuudesta. Haluan jakaa iloni ja onnistumiseni, mutta en rehvastella sillä. Luoja ties, ettei mitään rehvastelun aihetta todellakaan meikäläisellä ole.   

On siitä kuitenkin kirjoitettava, kun kerrankin on niin tyytyväinen, etteivät pikkuharmit tunnu enää missään. Onhan tätä hommaa rakennettu kuin Iisakin kuuluisaa kirkkoa.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti