sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Alanis ja uusi unelma

Elämässä on hyvä olla tavoitteita. Joitakin superjuttuja, jotka ovat mahdollisia mutta erityisiä. Asioita, jotka vaativat oikeat olosuhteet ja suunnittelua. Kun vihdoin pääsin Alanis Morissetten konserttiin heinäkuun kymmenentenä päivänä tänä kesänä Berliinissä, täyttyi yksi pitkäaikaisimmista toiveistani.
Oli aika siistiä päästä näin mahtavalle keikalle. Linnoitus oli kaunis ja pääsimme näkemään Alanisin läheltä.

On vaikea sanoa, mikä Alanisissa niin päättymättömästi viehättää. Olen kuunnellut hänen musiikkiaan vuodesta 1995, yli viisitoista vuotta. En halua ylianalysoida asiaa, Alanis on minulle kasvutarina, ystävä, ymmärtäjä, laulattaja, turva, opettaja, rakkaus ja rohkeus. Konsertti oli ainutlaatuinen, hieno kokemus. Se oli juuri sitä, mitä olin vuosikymmenen toivonut ja odottanut, sekä juuri sopivasti enemmän.
Vaikka laulajan idolisointi kuulostaa teini-ikäisten touhuilta, katson olevani onnekas saadessani tuntea näin voimakkaasti. Musiikin pitäisikin olla juovuttava, häkellyttävä, hullaannuttava kokemus.

Huomaan olleeni jonkinasteisessa kriisissä konsertin jälkeen. Tämän unelman täytyttyä ei yhtäkkiä ollutkaan mitään, mitä intohimoisesti odottaa. Onneksi viimein tänään muistin erään toivoskelemani asian. Jo vuoden 1992 Barcelonan kesäolympialaisten aikaan haaveilin, että saisin olla osa olympiahuumaa, kisaturistina paikan päällä, kun huippuunsa trimmatut urheilijat metsästävät maailmanennätyksiä ja korkeimpia arvokisasijoituksia.

Seuraavaksi ryhdynkin siis suunnittelemaan kesäolympialaismatkaa. Lontoon kisat olisivat olleet ideaaliset tähän tarkoitukseen, sillä rakastuin kaupunkiin viime joulukuussa. Se vaati vain kolme päivää, mutta tiedän tahtovani takaisin, toivottavasti ainakin viikoksi. Tällä haavaa kisaturisteiluun ei kuitenkaan olisi ollut minkäänlaisia resursseja. Se ei kuitenkaan estä haaveilemasta, päinvastoin.

Kesäolympialaiset 2016 järjestetään Rio de Janeirossa. Etelä-Amerikassa on aiemmin järjestetty vain yhdet olympiakisat. En ole koskaan käynyt koko maanosassa, joten olympiareissu kuulostaa enemmän kuin sopivalta tarkoitukseen. Sormeni syyhyävät jo valmistelemaan, mutta lienee aavistuksen aikaista sanoa, mikä meininki on neljän vuoden kuluttua. Mutta olisihan se hienoa nähdä, kun joku voittaa olympiakultaa. Tai kuten juuri televisiossa edessäni, voittaa olympiakultaa maailmanennätysajalla. Huhhuh.

Translation: It's very hard to say what brings me back to Alanis Morissette year after year. In July one of my most treasured dreams came true, I finally saw Alanis live after 11 years of waiting. Alanis once visited Helsinki, but the day was the day I graduated from senior high and I couldn't go to the concert. This has been a nearly traumatic situation for me and I've searched an opportunity for years. And in the spring I noticed Alanis was coming to Berlin, Germany. Without knowing if I was able to get anyone go with me, I booked two tickets for the outdoor concert. I was finally an adult and capable of doing something like this without thinking twice. Yes, there was a slight problem with my budget, but this is why I got my credit card in the first place. I know it sounds like a credit card ad, but I got that friggin' card to be able to realise my dreams once in a while.
And I truly got my money's worth. She was amazing and between all the crying (very unexpected of me to burst into tears like a miserable teenager) I felt like I was never more alive. We heard all the best songs, the classics and a few more, and afterwards I felt like I had seen enough and could live my life in peace and die happy.


It's time to find new dreams. You can't possibly top Alanis, but I bet there are plenty of things for me to see and experience and get psyched about. Like the Olympics. Winter or summer. I bet it's going to be pretty cool (hot!) in 2016 Rio de Janeiro... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti