torstai 17. joulukuuta 2015

It Burns, it BURNS....

Ja sen minä vaan sanon tuosta äitiydestä, nyt kun kerran aloitin (vaikka vieläkin elättelen toiveita siitä, ettei tässä miksikään mammabloggaajaksi ruveta...).

Että turvaverkkoja pitää olla. Meillä on onnellinen tilanne, on siskoni, äitini sekä lukuisia ystäviä joilla on samanikäisiä lapsia. Jos näitä ei olisi, olisivat meikäläisen marmorikuulat levinneet jo toisen viikon kohdalla.

Äitiys on tunteiden vuoristorataa enemmän kuin olen koskaan voinut kuvitella mahdolliseksi. Omaan aiempaan tunneskaalaansa oli tottunut, mutta nyt tuntuu, että asteikolle on lisätty isoja loikkia kumpaankin suuntaan. En ole kuuna päivänä ollut niin onnellinen, enkä ikimaailmassa niin turhautunut, raivoissani ja loukkaantunut kuin viimeisen kahdeksan viikon aikana. Jos ei olisi vertaistukea, ihmisiä sanomassa että tämä kuuluu asiaan, ajattelisin ilman muuta tulleeni hulluksi.

Nyt voin sentään lohduttautua sillä ajatuksella, että en ole hullu, tämä vain tuntuu siltä. Ja on ohimenevää. Kaikenlaista jaksaa, kun tietää että se on vain vaihe ja menee kyllä ajallaan ohi.

Niinkuin koliikkioireet ja univelka...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti