tiistai 13. lokakuuta 2015

Baby, baby, baby ooh!



Sanovat, että lapsen saaminen muuttaa elämän täydellisesti. Voi olla, mutta siitä meikäläinen ei toistaiseksi tiedä paljoakaan. Koska laskettuun aikaan on enää reilu viikko, olen kuitenkin saanut muistutuksia siitä, että moni asia muuttuu tai on jo muuttunut.

Muutokset eivät ole vahvinta aluettani joten päänsisäiset solmut alkavat kiristyä ja ahdistus kuplia. Jos tässä vaiheessa ylipäätään on mahdollista antaa kenellekään neuvoja (sen sijaan että itse vastaanottaa niitä jatkuvalla syötöllä, koska ilmeisesti olen taantunut siihen tilaan että tarvitsen niitä), ainoa neuvoni kuuluu: Älä muuta kaikkea kerralla.

Riittää, että työelämä jää äitiysloman takia ulottumattomiin hetkeksi. 
Jos muutat raskausaikana toiseen kotiin, älä vaihda kaupunkia tai olosuhteitasi radikaalisti.

Muuttuneita asioita, jotka horjuttavat hyvinvointiani: 
1. Asunnon vaihto. Raskausviikolla 37 muuttaminen on raskasta. Muuton viimeistely ei tahdo onnistua, koska energiaa ja voimia siirrellä tavaroita on rajallisesti. Laatikoita on siis joka paikassa vielä raskausviikolla 39. Mattoja puuttuu. Tässä vaiheessa pesänrakennusvietti on voimakas, mutta kotiutuminen uuteen paikkaan ei tapahdu hetkessä. Koen siis kuljeskelevani puolivieraassa paikassa, vaikka talo onkin jo kaukaa tuttu.
2. Olosuhteiden muuttuminen. Kun äitiysloma nielaisee työorientoituneen ihmisen, muutaman viikon haahuilun jälkeen iskee tyhjyys. 
Puolison elämä jatkuu entisellään, kavereiden samoin, mutta mammalomailija lipsahtaa johonkin näkymättömyyden ja kykenemättömyyden tilaan. Liikkuminen on kivuliasta, ja ulkopuolisten on mahdotonta ymmärtää, että viimeisillään raskaana oleva jää vangiksi kotiinsa. "Lähi"kauppa puolentoista kilometrin päässä ei yhtäkkiä olekaan lähellä. Bussissa istuminen on tuskaista, eikä pyöräily onnistu. Itsenäisen menemisen ja asioiden hoitamisen sijaan on jäätävä kotiin ja luotettava toisten apuun.
3. Neuvolan vaihtuminen. Neuvolassa asiointi ei muutenkaan ole erityisen mieltäylentävää. Rumbaan kuitenkin tottuu raskauden aikana, ja kun asiat saa sujumaan, käynnit ovat rutiininomaisia ja oman terveydenhoitajan kanssa asiointi on miellyttävääkin. 
Paitsi, jos muuton yhteydessä vaihtuu neuvola ja terveydenhoitaja (kaupungin vaihdon vuoksi). Ja jos uusi terveydenhoitaja on lässyttävä, hymistelevä nainen ja uusi neuvola kuin ikivanha koulun hammashoitola, sinapinkeltaisine ovineen. Luottamuksen rakentaminen vie aikansa, ja loppuraskaudesta olisi muutakin ajateltavaa kuin sopeutuminen uusiin tiloihin ja menettelytapoihin ja terveydenhoitajaan, jonka kanssa menee hermot.

Tämä kaikki yhdistettynä siihen, että perheemme pääluku kasvaa, on omiaan aiheuttamaan pieniä oikosulkuja. Synnytyksen lähestyessä lienee luonnollista miettiä kaikkia niitä muutoksia, joita lapsi tuo tullessaan. Vastuu toisesta ihmisestä, kokemattomuus pienen vauvan hoitamisesta, tärkeysjärjestyksen muuttuminen, parisuhde ja omien tarpeiden ja halujen laittaminen syrjään ovat vain muutamia niistä asioista, joita miettii, kun lapsi on valmis syntymään päivänä minä hyvänsä.

Sitä, onko ahdistukseni todellisiin ongelmiin perustuvaa vai hormonien aikaansaamaa hysteriaa, on vaikea arvioida. Ainakin täällä maaseudun rauhassa, yksin kotona ilman autoa, on aikaa pyöritellä asioita mielin määrin. Olisi ilmeisen tärkeää yrittää pitäytyä rentoutuneessa tilassa ja välttää ylimääräistä riehumista. Saan runsaasti neuvoja nukkumisesta, kirjojen lukemisesta (ilmeisesti sitä ei tule tehtyä vähään aikaan...) ja rentoutumisesta. Relaksoituminen ei vain taida kuulua repertuaariini. No, yritetään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Winds of Change

 Hupsista. On tainnut kulua luvattoman kauan siitä, kun viimeksi sormet juoksivat näppäimistöllä. Yritän tavoittaa sen, mikä on viimeisten v...