tiistai 11. kesäkuuta 2013

Compromises

Päivän biisi: Kaija Koo - Ja mä laulan

Pakkohan se on tirauttaa pienenpieni valitus näin kesän alkuun. On nimittäin melko ankea ja väsyttävä tunne, kun taloudellinen päätökseni kertyneen kesäloman panttaamisesta elokuun työttömyyden varalle alkaa realisoitua. Muut suunnittelevat lomareissujaan, minä talouteni rankkaa suitsimista. Muilla on vapaata - palkallista tai palkatonta - ja suurin osa asustaa pysyvissä kodeissa, vuokra-asujia saa jo kolmikymppisenä kavereistaan hakea. Tällaista sivustakatsomista on pätkätyöläisen elämä.

Tänään väsyttää muutenkin, ja ankeuteni liittynee siihen, että eräästä  mielenkiintoisesta työpaikasta ei ole kuulunut, vaikka laitoin mielestäni erittäinkin vetovoimaisen hakemuksen. Realismia tähänkin tarvitaan; ei kai voi olettaa, että ensimmäisestä mielenkiintoisesta hakemuksesta tipahtaisi työpaikka kuin Manulle illallinen. Ei pitäisi masentua, mutta viikonlopun hermoinkoitokset ja niistä johtuva alkuviikon väsymys vaativat kovasti verojaan.

Olisi pitänyt lukea juttu tarkemmin....
Viikonloppu oli monisäikeinen. Osittain ihanien ihmisten treffaamista, rentoa oleskelua, herkkuruokaa, saunomista ja muuta mukavaa. Osittain hermojen kiristymistä, eksymisiä, turhautumista ja itsensä hillitsemistä viimeiseen putoavaan pisaraan saakka.

Mietin yhä uudestaan olenko antanut väärän kuvan itsestäni, vai eikö joillain ominaisuuksillani vain ole väliä, kun tietyt tapahtumat toistavat itseään. Mietin myös, miksi joidenkin toiveilla on aina enemmän väliä, miksi jotkut toiset saavat aina määritellä keskustelun ja vaihtaa sitä mielensä mukaan haluamansa kaltaiseksi? Olenko turhan hapan vai liian kiltti, ajattelenko kitkeränkatkerien mielipiteiden läpi, vai annanko vain pinnalliselle sietämättömyydelle liikaa tilaa?

Ihminen ei voi loputtomiin perata luonnettaan, vaikka jokaisen tulee sitäkin tietyssä määrin harrastaa. Vaikka mieleni joskus tekisi, en kuitenkaan tule tekemään luonteeni tai arvojeni vastaisesti miellyttääkseni jotakuta toista. Peruskilttinä ihmisenä valuisin kynnysmatoksi aina, jos sillä vain ilostuttaisin jotakuta läheistä. Ei vaan tämä selkä taivu sellaiseen määräänsä enempää, tai ainakin toivoisin yrityksessä vastavuoroisuutta. Lopputulos on ainakin täällä päässä tihisevä siili, joka pakenee vajavaisesta kommunikaatiosta kohti puhtaampaa ilmaa.

Tämänkin viikonlopun tahtojen taistelu olisi voitu välttää jos a) olisin osannut tai halunnut sanoa ei jo lähtökohtaisesti, b) jos olisi löytynyt sitä ymmärrystä ja vastavuoroisuutta ja ihan vähän yritystä sieltä toiseltakin puolelta, kun aivan hyvin on tiedossa, että minun kompromissini on jo tehty ja tehdään aina uudestaan tarpeen vaatiessa.

No. Ehkä on tarpeen määritellä vahvemmin omat rajansa. Ehkä on aiheellista miettiä uudestaan, kenen takia niitä venyttää kerran toisensa jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Winds of Change

 Hupsista. On tainnut kulua luvattoman kauan siitä, kun viimeksi sormet juoksivat näppäimistöllä. Yritän tavoittaa sen, mikä on viimeisten v...